Tunteita tunteita

Mulla on tunne-elämän epävakaus, joten koen kaikki tunteet monta kertaa vahvemmin kuin "normaalit" ihmiset.

Esimerkiksi muistan vieläkin teini-iästä hyvin monet nolostumiset ja ajattelen niitä edelleenkin, näin 25vuotiaana. Saatan muistella niitä ja tuntea itseni todella huonoksi ihmiseksi ja rankaista itseäni näistä edelleen.

Kaikki mokat, virheet ym negatiiviset jäävät mun mieleen todella pitkäksi ajaksi. Monet eivät ymmärrä, miksi saatan reagoida asiaan niin vahvasti, vaikka se on vain "pieni" asia, saati kaikki suuret tunteet.

Jos tuntuu pahalta, se todella tuntuu pahalta. Tässä kohtaa pitäisi osata nimetä se tunne ja kertoa se jos joku kysyy. Itsehän tätä en osaa, joten mielummin näissä tilanteissa olisin yksin. Ruoskisin itseni maihin, potisin sen tunteen pois ja olisin vasta sitten sosiaalinen kun olen päässyt tästä yli, tai edes hieman eteenpäin. Yli näistä en helposti pääse. Valitettavasti.

Näin naimisissa ja äitinä se on todella hankalaa, joten tunteista on pakko vain puhua. Niitä on pakko nimetä ja pakko on kertoa miksi jokin tuntuu joltain. Vaikka se olisi todella pieni ja mitätön asia, jos se itsestä tuntuu joltain niin se pitäisi pystyä kertomaan. En ole vielä itse ihan sisäistänyt sitä tosiasiaa, että minulla on oikeus tunteisiin ja siitä pitää pitää kiinni. 

Yleensä kuulee "no älä nyt tollasesta pikkujutusta" tai jotain muuta, joka vähättelee tunteita. Tästä syystä itse mielummin pidän tunteeni omana tietonani ja puran ne vasta sitten kun on jotain oikeasti purettavaa. 

Tämä tapa on hankala, koska yleensä se hetki kun puran kaiken, on maailman romahduttava ja kun kerralla annan tulla kaikki niin asiat on vaikeampi selvittää. 

Miksi tunteista puhuminen, tunteiden nimeäminen ja niiden hyväksyminen on niin hiton hankalaa? Onko muilla samanlaista? Miten olette opetelleet kertomaan puolisolle myös niistä pienistä asioista jotka tuntuvat suurilta? 

En haluaisi ruoskia itseäni asioista, jotka on tapahtunut kauan sitten. Tai hetki sitten. En halua miettiä menneisyyttä ja sen mokia enää, en vain tiedä miten näistäkin asioista pääsisi eteenpäin. 

-Suvi

Tämän päivän tunteeseen palaan mielelläni aina vain uudestaan <3 Rakkaus<3

Voi syksy!

Pitkästä aikaa jaksan taas päivittää tännekkin kuulumisia, olen ollut aika uupunut ja voipunut johtuen syksystä ja sen tuomasta masennuksen syvenemisestä. Joka syksy sama kuvio, menen enemmän maihin, olen väsyneempi ja kiinnostus kaikkea kohtaa häviää.
Tänä syksynä olo on ollut huonompi kuin aijemmin, en tiedä sitten johuuko se kokoaikaisen masennuksen tiedostamisesta vai mistä. Toki saattaa vaikuttaa sekin kun nyt olen vain kotona, ei ole pakko raahautua mihinkään muualle kun maanantaisin&torstaisin dkt:hen. Välillä sekin tuntuu hyvin raskaalta eikä kiinnostaisi mennä mutta menty on silti.

Painokin vaan nousee, vaatteet ei mahdu. Ulkona alkaa olemaan talvi ja talvitakki ei mene kiinni. Ei lähellekkään.
Tiedän, liikunta ja terveelliset elämäntavat. Mutta miten? Ei ole voimia lähteä hikilenkille, hyvä että on voimia edes käyttää naapurin koirat lenkillä kun hän ei juuri itse pysty. Valitan lihomisesta, syön ahdistukseen lihomisesta ja pam, noidankehä valmis. Taas.
Ehkä pitäisi pyytää lähete ravitsemusterapeutille, minulla ja ruolla kun on erittäin epäterve suhde niin se voisi auttaa syömään oikein ja suhteutua ruokaan eritavalla. Olisikohan siitä apua? Jos joku on käynyt niin laita kommenttia ja kerro ihmeessä!

Mutta palataan tähän syksyyn. Hankalaa ja vaikeaa aikaa, dkt taidot ovat käytössä ja usko niihin loppumassa. Ei jaksa panostaa, jolloin en ole mukana täysillä, jolloin taitojen käyttö sekä toimivuus ovat kyseenalaisia ja heikkoja. Terapeutti sanoi että hyvä että edes yritän käyttää.
Paniikkikohtauksetkin ovat palanneet. Pieniä hengenahidstuksia ja sydämentykytyksiä olen saanut säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta viimeviikolla sain kaksi isoa. Huh, olin jo unohtanut miten ikäviä ne ovatkaan. Voisin veikata isoksi syyksi
Masennuksen, väsymyksen ja kokonaisvaltaisen uupumisen.

Monelle syksy on ihanaa aikaa, nättiä ja kohta tulee lunta. Toisille syksy on vaikeaa ja suorastaan tuskaista aikaa niinkuin minulle. Onneksi on iloisia ja positiivisiakin asioita mm. Ihanat juhlat tulossa lähipiirissä, siskoni lasten syntymäpäivät, joulu.. Ihana katsoa oman lapsen joulun odotusta jännityksellä. Itsehän rakastan joulua ja kohta saa laittaa valoja ja vähän joulusisustusta. Kyllä se aurinko paistaa vielä tähän risukasaankin.

-Suvi

Ihmissuhteista

Viisi päivää edellisestä kirjotuksesta. Asiaa olis kyllä mutta inspis kirjottaa on puuttunu.
Tänään taas yksilöterapia käynnillä mietittiin ihmissuhteita.
Itselläni ihmissuhteiden ylläpitäminen on aika hankalaa ja olenkin monet sillat polttanut takanani. Nykyään minulla on pari ystävyys suhdetta, joita pidän yllä henkeen ja vereen.
Itselleni ystävien saaminen ei ole ollut todellakaan itsestäänselvyys. Koulukiusaaminen koko koulun ajan, ammattikouluun asti on jättänyt arvet. Uudet ihmiset ja uudet tilanteet pelottavat. Alan hikoilla, kädet tärisevät ja tuntuu kuin happi loppuisi, en saa sanaa suustani ja tuntuu kuin kaikki katsoisivat ja arvostelisivat. Pelottavaa, hyvin pelottavaa. Mutta näistäkin tilanteista huolimatta olen onnistunut saamaan muutaman ihan parhaan ystävän.
Kaveripiirini on mennyt usein uusiksi, muutto perhekotiin toiseen kaupunkiin, sieltä taas uuteen kaupunkiin. Toki myös ihmisten valinnat jotka vaikuttavat omaankin elämääni ovat osittain laittanut kaveripiiriä uusiksi.
Vuorovaikutustaidoista puhutaan DKTssa, niitä harjotellaan ja käsitellään. Omat vuorovaikutus taitoni ovat todella huonot, joten odotan innolla mitä taitoja taas opin!
Ihmissuhteiden ylläpitäminen vaatii minulta paljon. Kun suutun, olen erittäin ilkeä suustani, en yhtään mieti mitä sanon. Tässä olen parantanut huomattavasti, hengitän ennenkuin sanon. Saatan jopa miettiä sanojeni seurauksia! Tämä ei kyllä toimi vielä ihan parisuhteessa, siinä kun on niin vahvat tunteet ja niiden hallitseminen on vaikeaa.
Puhun myös liikaa. Ihmiset jotka ovat tavanneet minut, todellakin sen tietävät. En ole hetkeäkään hiljaa, minut onkin nimetty moottoriturvaksi sekä räpätätiksi. Pitäisi kai antaa muillekkin suunvuoro, sitähän se vuorovaikutus on.
Mietin myös usein miten muilla epävakailla menee ihmissuhteet, olenko ainoa jolla on hankaluuksia. Luultavasti en, mutta enhän minä sitä voi tietää.
Kertokaa kokemuksia!

Lenkiltä tänään. Upeat maisemat meillä kotkassa!

-Suvi

Kansainvälinen Mielenterveyspäivä 10.10

Hyvää maailman mielenterveyspäivää kaikille!
Tätä päivää on vietetty 1992 ensimmäisen kerran ja siitä asti vuosittain. Päivän tavoite on saada ihmisten tietoon erilaisia mielenterveysongelmia ja saada ihmiset muistamaan!

Mielenterveys on jotenkin negatiivinen juttu yleensä, mutta on myös positiivista mielenterveyttä! Harva ajattelee asiaa tältä kantilta, koska yleensä mietitään vain mielenterveys ongelmia.
Positiivista mielenterveyttä on mm: psyykkinen voimavara, elämänhalu, myönteinen käsitys itsestään. Positiivinen mielenterveys edistää myös kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Positiivista mielenterveyttä voi myös harjotella! Tätä me teemme esimerkiksi DKT:ssa. Opimme kohtaamaan vastoinkäymisiä menemättä palasiksi, opettelemme antamaan itsellemme anteeksi ja olemaan vähän armollisempia itsellemme. Pyrimme vähentämään tuomitsevuutta itseämme ja toisia kohtaan. Kuulostaa hyvältä, eikö?
Kaikkien pitäisi opetella nuo tavat. Yksi vaikeimmista tavotteista itselläni on päästää menneisyydestä irti ja antamaan menneisyydelle anteeksi. Opetella antamaan asioiden olla, en vain pysty muokkaamaan menneisyyttäni vaikka miten haluan.

Itse mietin mielenterveyttä monelta kantilta. Itselläni se on järkkynyt ja siitä on tullut ongelma, mutta ne kenellä asiat on balansissa miten hieno voimavara se on!

Koulussa käsiteltiin tätä aihetta ja en aluksi pystynyt ymmärtämään mitä tämä kaikki tarkoittaa, miten voi olla mielenterveys myös positiivisena aiheena. Vasta kun opin ymmärtämään omat mielenterveys ongelmani, opin käsitteen positiivinen mielenterveys voimavarana. Siihen minäki  pyrin, eiköhän siihen meistä kaikki pyri!
Vaikka sinulla olisi mielenterveys ongelma, sinussa on varmasti positiivisiakin asioita mitkä liittyvät mielenterveyteen, saattaa vain mennä aikaa löytää ne.

Hyvää kansainvälistä mielenterveyspäivää kaikille! Ajatellaan positiivisesti :)


-Suvi

Syksyisiä mietteitä.

Ompa ollu taas hankala alkuviikko, väsyttää ja ottaa päähän koko ajan kaikki. DKT taitoja harjoiteltu useampaankin kertaan, mm. Viisas mieli ja huomion siirtäminen muualle on ollut paljon käytössä, onnistumisesta en sitten niin tiedä.

Viikonloppuna oli kaksi tilannetta jolloin mietin että lähdenkö päivystyksestä hakemaan rauhoittavia. Pienet paniikki/ahdistus kohtaukset ovat tulleet osaksi jokapäiväistä elämää ja kaikki tuntuu vaan hankalalta. Lääkkeitähän en siis tällä hetkellä syö ollenkaan, lopetin ne kun halusin kokeille kokonaan lääkkeetöntä elämää. En ole huomannut että venlafaxinin ja e-pillereiden jälkeen olo olisi huonontunut, vaan päin vastoin olo on selkeämpi kuin aikoihin. Tiedä sitten onko syynä e-pillereiden vaiko venlafaxinin lopetus, kumpaakaan en aijo alottaa uudestaan.
Ajattelin kyllä jossain vaiheessa kokeilla AD/HD lääkitystä, mutta toisaalta olen pärjännyt tähänkin asti niin en tiedä sitten.

Päälimmäiset fiilikset on vaan lähteä erakoksi jonnekkin metsän keskelle hetkeksi, mutta itsehän olen itseni pahin vihollinen koten hyötyä siitä ei taitaisi olla.
Onkin outoa, että kun meillä on tyttö kotona (meillä on viikko-viikko) niin kaikki on helpompaa, itsensä hillitseminen on helpompaa ja on helpompi hengittää. Vaikka ei uskoisi! Nyt on tyttöviikko ja vaikka onkio hankalaa niin silti tuntuu paremmalta kuin esimerkiksi viimeviikolla tuntui. Tulee selkeys ja rytmi elämään, rutiinit ja arki.

Miten te muut epävakaat, vaikuttaako syksy teihin jotenkin? Minulla se ainakin aina vie mielen matalammaksi kuin muuten, ulkona sataa vettä ja on harmaata. Toisaalta kynttilät ja valot tuovat iloa elämään. :)
Entä mikä on sinun lempi kohtasi kotona? Minun omani laitan alle.

S

Tunnesyömistä ja terveellisiä elämäntapoja

Tässä matkalla terapiaan aina miettii kaikenlaista, tällähetkellä mietityttää miksi olen päästänyt itseni näin huonoon kuntoon fyysisesti.
Mielenterveysongelmat vaikuttavat koko kroppaan, henkiseen ja fyysiseen oloon. Raskaus aikana tuli n.30kg kroppaan lisää, synnytyksen jälkeinen masennus ei ainakaan helpottanut niiden pois saamista.
Tunnesyöminen ollut ongelmana nyt kuutisen vuotta ja siitä on aivan todella hankala päästä eroon. Ikuinen noidankehä, syön, seuraavaksi ahdistaa, ällöttää ja sitten taas syön. Tätä noidankehää on taas menty nyt kuukauden verran.
Asiaa helpottaisi kun pääsisin töihin, olisi rytmit ja valvominen myöhään loppuisi, niin loppuisi tämä noidankehäkin.
Nyt kun taas huomasin että vaatteet eivät mahdu tai istu ja olo on muutenkin kuin pullataikinalla, ajattelinpa lähteä tänään lenkille. Saa nähdä lähdenkö, mutta tarkoitus olisi.

Ennen raskautta ratsastin, kävin lenkillä, oloni oli hyvä ja olin terve. Toki minulla on polveni kanssa ongelma joka rajoittaa jos kipeytyy, ja sehän kipeytyy.
 Sain synttärilahjaksi viime vuonna pyörän, tänä kesänä poljin 2kertaa. Ostettiin uimarannekkeet miehen kanssa, käydään uimassa silti ehkä 1x/kk. Sain valmistujaislahjaksi polarin urheilukellon, kädessä se on ollut viimeksi kesän alussa. On yritetty motivoida ja ainakaan välimeistä se ei jää kiinni. Vaa'alla en mene edes käymään, saattaa olla että itku tulisi.
Koska fyysisesti voin nyt kovin huonosti, on myös henkinen puoli romuna. Viikokorttiin tullut kovia merkkejä ahdistuksesta, pahasta olosta, väsymyksestä, raivoamisesta, alakuloisuudesta. Hmm, syysmasennusko se sielä taas vaiko tämä fyysisen vointi.
Minulle yksi epävakaan persoonallisuushäiriön oire on että tuomitsen itseni rajusti. Olen todella ankara itselleni, mutta miksi annan itselleni luvan tässä asiassa löysäillä, sen kun tietäisi.
Miten saada motivaatio liikuntaan takasin? Miten elää terveellisesti, jos on koukussa roskaruokaan ja kaikkeen hyvään. Ainiin, alkoholi lihottaa kanssa.. miten saada turha ulkonakäynti loppumaan kun kotona ahdistaa olla? Tässäpä tämän päivän mietteet. Onneksi kohta pääsee avautumaan ja puimaan näitä mietteitä.

Terveellistä eikö? Tässä ei näy tämän jälkeiset "jälkiruuat" ja nehän se ongelma on.

-Suvi

Epävakaus & parisuhde

Meillä epävakailla kun saattaa olla ongelmia ihmissuhteiden ylläpitämisessä ja vuorovaikutuksessa, on syytä kumppanin kanssa keskustella tarkat pelisäännöt esimerkiksi riita tilanteessa.
Me kumppanimme kanssa olemme seurustelleet  n. 3 vuotta, olleet kihloissa vuoden ja naimisiin menimme 21.7.2018. Etenimme nopeasti, mutta olemme molemmat täysin varmoja suhteestamme ja rakkaus toisiamme kohtaan on valtava. Ja niinkuin moni osaa laskea, lapseni on 5 vuotias, joten hän on edellisestä suhteestani.

28.9.2017 <3 vastasin kyllä. 

Muutimme aika nopeasti mieheni kanssa yhteen ja siinä oli (on) hieman opettelua. Molemmilla pinttyneet ja kaavoihin kangistuneet tavat ja niitä oli hankala muuttaa. Loppujen lopuksi keskustelut päätyivät riitoihin.
Riitelemme edelleen päivittäisistä asioista, mutta vähemmän. Kävimme yhdessä puhumassa psykologille joka avasi meille molemmille epävakaan maailmaa ja sitä kautta mieheni ymmärsi minua paremmin ja minä osasin suhtautua tiettyihin asioihin jo silloin eri tavalla.
Epävakalla tunteet heittelevät 0-100 nopeasti ja vaihtuvat silmänräpäyksessä. Ei se ole kumppanillekkaan helppoa yrittää pysyä tunteiden perässä, varsinkaan jos niistä ei puhu.
Itse ahdistun todella helposti ja silloin vedän suojamuurin päälle, ei minunkaan puoliso todellakaan aina tiedä, miksi olen niin ahdistunut ja pahalla tuulella, miksi olen ihan kuin eri ihminen kuin esimerkiksi eilen.. Meillä ei kauheasti tunteista puhuttu, ennen ensimmäistä kunnon romahtamista. Sitten oli pakko vain luottaa ja uskoa toiseen, avautua kunnolla. Romahdus kävi ennen diagnoosia, ja se johti kunnon masennukseen josta alkoi matka kohti avun hakemista.
Meillä ei ole todellakaan ollut mikään helppo seurustelun alku, siihen päälle minun mt- ongelmat, masennukset jne.. Olemme kuitenkin huomanneet että kaikesta selviää ja jos jokin auttaa niin puhuminen. Keskustelkaa vaikeat asiat halki, vaikka se pahalta tuntuukin niin ajan kanssa se auttaa ja helpottaa.

21.7.2018 vastasin tahdon <3

Vaikka suhteemme saattaa olla räiskyvä ja joidenkin silmään näyttä riitaisalta, niin tämä on meidän tapa. Vitsailu, vittuilu ja pään aukominen kuuluu meidän suhteeseen ja sillä näytämme rakkautemme toisillemme. Toki kaikki suhteet, niinkin myös meidän suhde vaatii ihania sanoja, kehuja, toisen huomioimista ja romantiikkaa. Kyllä meillä sitä on mutta se vain tapahtuu meidän ollessa kahden. Se on meitä ja meidän tapa.

-Suvi

Tämän päivän DKT

Tänään oli taas joka viikkonen ryhmäterapia, yleensä se on torstaisin mutta poikkeuksellisesti tänään keskiviikkona.
Meillä dktssa puhutaan taidoista, on taitokortti minkä mukaan edetään. Viime viikolla oli ahdingonsietotaitoja ja kriisitaitoja, joten alusta kerrottiin kuulumisia ja käytiin läpi käytettyjä taitoja ja niitä tilanteita joissa olisi voinut käyttää taitija, sekä palattiin viimeviikon taitoon ja onko sitä käytetty kuluneella viikolla.
Huomasin että itselläni on ollut aika taidokas viikko, ei sitä huomaa itse ellei pysähdy ajattelemaan. Ihana tunne huomata edistystä itsessään ja käytöksessään. Taidoista on oikeasti ihan hirveän iso apu, ja koko dktsta! Viikon kohokohdat ovat maanantai ja torstai. Olen oppinut hieman hillitsemään raivokohtauksia ja siitä johtuvaa morkkista. Olen oppinut hengittämään ja osittain hyväksymään itseni. Olen myös todella onnellinen siitä että osasin hakea apua ja sitä sainkin.
Läheiseni on myös huomannut edistymisen, mielummin lähden tilanteesta pois kuin että alkaisin raivoamaan, saatikka riehumaan.

Viikko onkin ollut suhteellisen helppo, yhtä pientä humalassa sekoilua lukuunottamatta. Ei pitäisi juoda alkoholia tyhjään vatsaan, varsinkaan paljon.. No, mokia sattuu meille kaikille. Soimasin itseäni tästä ihan hirveästi, vihasin jopa itseäni kun tajusin miten olin käyttäytynyt. Tässä minulla onkin opittavaa, jokainen mokaa mutta harva tuomitsee itseään niin pahasti että meinaa vajota masennukseen.
Tästä kuitenkin päästiin eteenpäin, yllättävänkin nopeasti. Aviomieheni ja paras ystäväni tukivat minua ja olen jo sinut asian kanssa. 

Kiitos kaikille rohkaisevista ja positiivista kommenteista, ne merkitsevät minulle paljon. 

Jos teitä kiinnostaa tarkemmin jokin aihe, tai teillä on kysyttävää, laittakaa toki kommenttia niin ei mene tylsäksi tämä blogin lukeminen!! 

Tässä kuva taitokortista ja taidoista, joita opimme. 

-Suvi

Epävakaa & minä

Noniin, nyt on laitettu blogi aluilleen. Syy blogin pitämiseen on mahdollinen vertaistuki muille samassa jamassa oleville ja samoja asioita miettineille. Tämä on myös hyvä tapa saada omia ajatuksia purettua ja selkeytettyä.
Mietin blogin aloittamista muutamia viikkoja, kyselin mielipiteitä ja mietin hyvä ja huonoja puolia. Some on julma, miten jaksan kaiken negatiivisen jota väkisinkin tulee eteen? Miten jaksan huonoina aikoina päivittää ja kirjoittaa, pysyykö innostus ja mielenkiinto vaikka lukijoita ei ole? Päätin kuitenkin positiivisen kannustuksen takia tarttua härkää sarvista ja avata maailmani kaiken kansan nähtäville. Pelottava ajatus, mutta samalla luulen saavani tästä paljon.
Epävakaus minussa näyttäytyy huonona itsetuntona, impulsiivisen käyttäytymisenä sekä tunteiden säätelyn hankaluutena.
Olen pienestä pitäen miettinyt, että olen hieman outo ja en sopeudu porukkaan. Koulukiusattu aina omanlaisesta käyttäytymisestä ja siitä että en mieti mitä puhun ja mitä teen, ennenkuin puhun ja teen. Olin 24 kun vihdoin ja viimein sain diagnoosin ja se helpotti. Tiesin aina että olen hieman omalaatuinen, yritin aina sopeutua joukkoon ja olla jotain muuta kuin oma itseni. Se loppui siihen paikkaan. Sain selityksen sille kaikelle jota olin miettinyt koko elämäni.
Vaikka diagnoosi oli helpotus, oli se silti shokki. Miten tämä vaikuttaa minuun, tulevaisuuteen, mahdollisiin töihin, miten tämä vaikuttaa parisuhteeseeni ja ennenkaikkea lapseeni. Miten selitän tämän ihmisille, saanko hullun leiman otsaani.
Aluksi en tajunnut miten paljon tämä vaikuttaakaan minuun, nimenomaan positiivisella tavalla. Asiat ja niiden ymmärtminen helpotti huomattavasti, saan tukea ja apua. Puolisoni kanssa asiat muuttuivat parempaan suuntaan koska nyt pystyin selittämän järkevästi miksi käyttäydyn kuin käyttäydyn.
Toki diagnoosin varjolla ei ole lupa tehdä mitä vain. Edelleen joudun ottamaan vastuun asioista, mutta pääsen niistä hieman helpommin yli ja en tuomitse itseäni totaali masennukseen asti. Käyn terapiassa 2kertaa viikossa jossa käsitellään asioita ja mietitään konkreettisesti miten asian voisi tehdä toisin. Mietin niitä kotonakin, päivittäin. Haluan oppia elämään epävakauteni kanssa mutta helpommin miten tähän asti olen mennyt. Vaikeaa tulee olemaan ja olen vasta matkani alussa, mutta kohti parempaa huomista matkalla. Tänne päivitän elämästäni epävakauden kanssa, pohjalla olosta, vaikeista asioista kuin myös niistä huipuista ja onnistumisista, onnellisuudesta.

Tässä yksi todiste impulseista, leikkasin sekunnin miettimisajalla itselleni sivusiilin. Kaduin välittömästi koska halusin pitkät hiukset.