keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Miehen sanoin...

Oon pitkään jo miettinyt, että pitäskö mun pyytää mieheltä blogipostaus jossa se kertoo oman näkemyksensä epävakaudesta ja sen kanssa elämisestä. Tässä sitä nyt ollaan, joten päästetään Jappe vauhtiin!

Jassoo emäntä pisti pahaan paikkaan. En osaa kirjottaa saati harvoin muotoilla asioita järkeviksi lauseiksi, mutta yritetään.

Kun tapasin Suvin ei ollut epävakaudesta tietoakaan, vaikkakin olihan Suvilla aavistuksen ailahteleva, räiskyvä ja impulsiivinen tyyli elää. Yhteiselon alkutaipaleesta meillä riitti ala- ja ylämäkiä, mutta kaikista niistä selvittiin. Eikä niistä sen enempää. Kun sitten muutettiin yhteen asumaan alkoi Suvilla puskea läpi masennusta, mielialanvaihtelua laidasta laitaan ja mitä kaikkea siinä nyt oli. Kovan maanittelun jälkeen sain viimein Suvin hakemaan apua ja siitähän se kaikki sitten lähtikin. 



Alkuun en ole osannut oikein sopeutua siihen miten pitäisi Suvin käytökseen reagoida. Olen varmasti myös aika-ajoin pahentanut tilannetta melkoisesti. Kun Suvi sitten sai diagnoosin epävakaudesta oli se tavallaan iso helpotus. Kaikkeen oli syy. Ei ollut vain se että olin paska kaikessa. Olin tosi iloinen kun Suvilla alkoi terapia. Tuntui että Suville oli viimein löytynyt oikea apu. 

Kun pääsin ensimmäistä kertaa mukaan terapia käynnille oli se silmiä avaava kokemus. Minulle selitettiin mitä, miten ja miksi. Mitä tarkoittaa, että Suvilla on epävakaapersoonallisuushäiriö. Miten sairaus vaikuttaa Suvin käytökseen joka ikinen päivä. Miksi Suvi käyttäytyy tietyissä tilanteissa miten käyttäytyy ja miksi Suvin on vaikea hillitä itseään varsinkin suuttuessaan. Tuo kerta oli minulle itselle ehkä käänteentekevin kohta tässä meidän arjessa. Minulle annettiin työkaluja millä pystyn en ehkä auttamaan vaan vähentämään sitä taistelua mitä siihen asti pienistäkin asioista saattoi tulla. En tietenkään väitä että edes vielä noita taitoja minäkään osaan aina käyttää sillä kun minulla kuohahtaa kun tunnen kokevani vääryyttä ja en osaa antaa asian olla ja siitähän asiat vaan pahenevat. Mutta kovasti yritän työskennellä oman olemiseni kanssa, että toisen olisi parempi olla.

Kun Suvi sitten pääsi mukaan dkt-ryhmään ja pääsi myös yksilöterapiaan oli se lottovoitto. Siitä huomasi heti ensimmäisistä kerroista, että nyt on löytynyt Suville oikea apu! Suvi oli täynnä uutta tietoa, oppeja ja vertaistukea viikko viikolta enemmän. Myös terapiasta saadut materiaalit lyötiin minun nenän alle. Niitä kun luki läpi, niin tajusi kuinka monimutkaisista asioista on kyse. Ja taas kerran piti miehen katsoa peiliin. Tajusin kuinka sitä onkaan voinut toimia tietyissä tilanteissa täysin väärin ja kuinka aina se syy ei välttämättä ole kummassakaan kun kiukku iskee. Tajusin myös kuinka paljon myös kodin ulkopuoliset ärsykkeet pahentavat tilanteita. Perheen sisäiset asiat, ahdistavat tilanteet tai vaikka jonkun väärän oloinen sana tai väärin tulkittu lause. 

Mutta kuitenkin Suvi on mennyt erittäin pitkän matkan siitä mistä on lähdetty. Tietysti nyt asioita mutkistaa vielä raskaus ja varsinkin hormoni huuruiset halut, ärsytyksen kohteet ja mielialanvaihtelut. Mutta eiköhän näistäkin kaikista selvitä niinkuin tähänkin asti eli yhdessä.

Kaikille epävakaiden puolisoille haluan sanoa, että omalla kohdallani meidät on ainakin pelastanut pitkä pinna. Olen yrittänyt ymmärtää kaikki kiukuttelut, vaikka välillä tunnekin itseni täysin paskaksi kun en mitään osaa. Yrittänyt ymmärtää ne epävarmuudet ja viestit, kun olen poissan kotoa. Sekä kaiken muun myrskyn mikä on vastaan tullut. Tähän kaikkeen auttaa kun otatte osaa puolisonne terapiaan ja alatte ymmärtää itse sairautta. Ei se aina ole oma valinta jos pelihousut palavat eikä pysty enää itseään hillitsemään, vaan ulkopuolinen paine, monet haavoittuvuustekijät päällekkäin voivat laukaista isommankin pommin puolisonne pään sisässä. Eli koittakaa ymmärtää sairautta niin ymmärrätte heti paremmin puolisoanne. 



Kaikkien näiden vastoinkäymisten ja myös niiden ihanien hetkien takia rakastan Suvia päivä päivältä enemmän. On tietenkin päiviä kun tekisi lyödä ulko-ovi selän takana kiinni ja kaahata auringonlaskuun, mutta kaikki myrskyt laantuvat ja mikään asia ei selviä karkuun juoksemalla. Toivottavasti joku jaksoi lukea tämänkin päättömän jorinan loppuun asti ja saa jotain irti . Ja toivottavasti jos olet itse epävakaa niin pyydät puolisoasi lukemaan tämän ja toivottavasti tästä on jollekkin hyötyä. 





         Mukavaa kesän odotusta                kaikille blogin lukijoille.



-Jappe

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana kirjoitus! 💜 Ja silmiä avaava siinä mielessä, että oma mieheni on hyvin pitkälti samassa veneessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että tästä saa miehesi jotain vertaistukea 💙
      -Suvi

      Poista