Lomaa ja tulevaisuudensuunitelmia!

Dkt on rytmittänyt mun elämää tässä viimeset 4kk, joka viikko. Suunnittelen viikot siten että ma ja to olen kotona, tyttö tarhassa ja pääsen terapiaan.

Nyt alkaa kolmen viikon joululoma, ja multa katoaakii pohja mun viikkorytmistä! Okei, on joulu ja muuta joten tylsää ei varmasti tule olemaan mutta kauhistuttaa se silti. 

Kun ei ole töitä eikä harrastuksia, elämä pyörii aikalailla vaan kotona seiniä ja telkkaria katsellen niin on tärkeää löytää joku rytmi, minulla se on ollut terapia. Toivonmukaan ensivuoden puolella pääsen aloittamaan jonkin pajatoiminnan tms, jotta saisin tekemistä. Alkaa tää makaaminen kotona jo kyllästyttää näin puolenvuoden jälkeen.

Suunitelmana siis työkokeilu pajalla, 3krt viikossa. Jos tämä ei onnistu, varmaan sitten yritykseen, mutta työkuntoseksi mua ei vielä luokitella ja terapiakin menee vaan rankemmaksi kokoajan, sitämukaan miten käsittelen ongelmiani.
Kaipaan töihin, kaipaan tekemistä ja rytmiä elämälle. Kaipaan sitä tunnetta kun voin olla hyödyllinen. Ymmärrän toki, että en ole juuri nyt kykeneväinen 5pv viikossa 8h työpäiviin, mutta haluaisin kyetä. Turhauttaa tosissaan kun olisi halu ja hinku tekemään, mutta et vain pysty. Olen opiskellut kaksi ammattia ja tehnyt todella töitä päästäkseni kiinni vakaaseen elämään, silti olen työttömänä ja erittäin epävakaana.
Välillä vihaan tätä sairautta, vihaan näitä mielialan vaihteluita, ainaista väsymystä ja samalla 100 eri ajatusta päässä ja jokapaikkaan pitäisi mennä samaan aikaan, vihaan sitä kun en pysty. Masennus hidastaa, AH/HD haluaa nopeuttaa ja epävakaus keikkuu näiden kahden välissä yrittäen olla tuomitsematta ja tukea milloin kumpaakin puolta. Kuulostaa hankalalta? Juu, se on. Pakko vaan hyväksyä että tällaset kortit on jaettu, näillä on mentävä ja tämä tilanne on vain hyväksyttävä. Julma todellisuus. Mutta parempaa huomista kohden tässä mennään kovaa vauhtia ja paljon on jo tapahtunutkin. Onneksi.

Kasailen tässä pitkin matkaa kysymyksiä, joista teen oman postauksen vastauksineen tulevaisuudessa. Jos sinulla on mitävaan kysyttävää, laita se kommentteihin. Otan mielelläni kysymyksiä ja kaikenlaista palautetta vastaan! Riippuu kysymysten määrästä milloin postaus tulee, mutta se varmasti tulee.

Tämän takia jaksan, olen maailman onnellisin kun saan kokea kaiken tämän riemun lapseni kanssa.
Kiitollinen-Siunattu-Onnellinen

-Suvi

Todellisuuden radikaali hyväksyntä.

Otsikkokin sen jo kertoo, tässä on todellisuus iskeny nyt kovaa päin kasvoja ja se on ollut vaan kohdattava.
Maanantaina oli dkt:n yksilötyönohjaus, jossa siis dkt terapeutit, niiden työnohjaaja ja minä. Yhteensä oli siis 5 terapeuttia mun lisäks.
45minuutin aika, mutta aikaa kulu n.1h10min, koko aika sellasta tykitystä etten perässä pysyny.
Joo, mulla on vihan hallinta ongelmia, en siedä ahdistusta ollenkaan ja paljon mielenpäällä asioita kokoajan, tiedän sen. Mutta kun mulle ladottiin kaikki asiat päin naamaa sekä puhuttiin asioiden oikeilla nimillä eikä kaunisteltu niin olihan se aika rankkaa kuultavaa..
Menin ihan sumussa maanantain ja tiistain, olin tosi väsynyt enkä oikee jaksan tehä mitään. Tiistaina sit raivokännit, kannattiko..no ei, ei todellakaan kannattanu.
Torstaina päätin sit ottaa itteäni niskasta kiinni ja oikeesti kohdata itseni kanssa nämä ongelmat. Ryhmiksessä pääsin vähän avautumaan maanantaista ja sielä sit huomasin että vähän on tuo mun ajatusmaailmakin muuttunut tässä dktn aikana. Täähän oikeesti toimii!!
Torstaina oli sitten peiliin katsomisen paikka ja tosiaan aika mennä itteensä. Tiiättekö ku ongelmien myöntäminen ja kohtaaminen ei oo kovin kivaa saati sitten helppoa. Ajatukset meni niin pohjalle ja kierin sellasessa itsesäälissä, ettei tosikaan. Ahdistikin tosi paljon, nukkumisesta ei tullu mitään. Loppujenlopuksi ryntäsin suihkuun, joka on mulle aina rauhottumis paikka ja sielä ajatukset selkenee.
Hetken sielä mietin ja rauhotuin, kunnes päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Nyt on muutoksen aika, tää elämä ei oo sen arvosta mitä haluan ja mä haluan rakentaa itelleni ja perheelleni elämisen arvoista elämää. Ahdistus helpotti suihkun aikana, itsesääli katos ja sain nukuttua.
Kiitos vaan dkt taitojen. Jos joku epävakaa lukee näitä kirjotuksia ja miettii onko tästä terapiasta hyötyä niin on, ja kannatan hakeutumista tähän hoitomuotoon.
Maanantaina mennääkii miehen kanssa yhdessä mun yksilöterapeutille, jännittää vähän mutta ihanaa että tuo mies jaksaa tukea ja yrittää ymmärtää paremmin. Taidan olla aika onnellinen kun hän mut vaimokseen otti :)
Aikamoista tunteiden vuoristorataa ollu tämä viikko, mutta tästäkin on taas selvitty. Positiivisemmalla mielellä ensiviikkoon.

Hyvin kuvaa tätä viikkoa tämä kuva.

-Suvi

Häpeä ja ahdistus

Johan mä kaikki kaksi päivää voinkii hyvin, jaksoin tehdä ruokaa, leipoa, siivota, leikkiä muksun kanssa jne. En nukkunut päiväunia, olin paremmalla tuulella eikä ahdistanut.
No, äsken se iski taas kuin salama kirkkaalta taivaalta. Muistutus siitä että olen sairas ja tällähetkellä tuntuu myös siltä että jos voin hyvin, asiat menee aina vähän huonommaksi mitä ne oli jo.
Tiedostan että kun suutun niin huudan ja paiskon ovia, unohdan kokonaan että asumme kerrostalossa. Arvasin sen päivän koittavan, kun naapurit huomauttavat asiasta ja se päivä koitti tänään. Mielialani romahti, tunteet iski pintaan, ahdistus, sydämen tykytykset ja muut fyysisetkin oireet palasivat hyvin voimakkaina. Häpeä on kova, mutta kovemmin iski se että valitus tapahtui anonyymisti heippa- lapulla. Olisin halunnut ehkä keskustella tästä asiasta viestin jättäjän kanssa, nyt se on mahdotonta. Lappukaan ei ollut kirjoitettu kauniiseen sävyyn, ymmärrän tämän, mutta silti, anonyymisti. En ymmärrä että miksi, tulen toimeen talon asukkaiden kanssa ja olemme monien kanssa paljon keskustelleetkin asioista kuin asioista niin oudolta tuntuu.

Tiedän ongelman, tiedän että asian on muututtava. Tiedän jopa miten! Olen huutamatta ja suuttumatta. Ongelmanhan tästä tekee se, että koen kaikki tunteet hyvin voimakkaana, kiihdyn 0-100 sekunnissa enkä mieti mitä sitten tapahtuu.
Nyt päälimmäisenä tunteena on häpeä sekä äärimmäinen viha itseään kohtaan. Miksi en hallitse tunteitani, miksi en hallitse itseäni. Tämä on sellainen hetki kun vihaan tätä sairautta sekä itseäni todella paljon.
Täältä nouseminen taas vie aikansa, vie paljon voimia tuntea näin ja miettiä näitä asioita. Nyt taidan painella suihkuun rauhoittumaan ja sieltä nukkumaan.

Fiilis vahva tämä

-Suvi

Joulua Joulua

Noniin, taas kerkee ja jaksaa tännekii kirjottaa. Tässä on menny nyt paripäivää aikalailla vaan kotona maaten ja joulujuttuja suunitellen ja miettien.
Mä itse rakastan joulua. Rakastan sitä tunnetta, lasten riemua ja onnellisuutta. Lapsista huokuu sellainen joulun taika- tyyppinen fiilis, mikä saa mut ainaki ihan super hyvälle tuulelle!
Tykkään panostaa jouluun, tänäkin vuonna vaikka en aluksi uskonut jaksavani.
Pikkuhiljaa jouluvalot on päässy ikkunoihin, kynttilät ja sohvatyynyt vaihtuneet punaisiin. Verhoja en tänävuonna vaihda, harmaavalkoset saa nyt luvan käydä.
Joulukuusi&koristeet vielä puuttuu mutta pikkuhiljaa tässä hommailen, kun paljon "joutuu" uutta ostamaan.

Mä rakastan yli kaiken valoja ja kynttilöitä, voisin ostaa aina vaan lisää ja lisää. Onneksi on sentään yksi järjen ääni tässä talossa (mies..) joka rajottaa tätäkin touhua.
Tämän jouluaaton lapsi on isällään ja me vietetään aatto miehen porukoilla. Jännää, en ole ikinä viettänyt joulua muualla kuin omassa kotona tai oman perheen parissa. Ajatus aluksi saattoi vähän tuntua oudolta, mutta pian tähänkin tottui.
Joululahjoista sen verran, että muksulta tuli n.miljoona toivetta ja äidille iski valinnanvaikeus mitä hommata. Onneksi on iso suku niin ei tarvitse itse hirveästi ostaa. Miehelle on pari lahjaa jo tiedossa, mutta tarvitsisin vielä ainakin yhden. Ideoita kenelläkään? Urheileva mies, käy salilla, ui, lenkkeilee ja pyöräilee. Tykkää pelata biljardia. Ja kyllä, kaikki noihin harrastuksiin liittyvät oheistuotteet löytyy jo, joten hieman hankalaa.

Nähtiin joulupukki, voi toisen riemua :)
Harmi vaan kun on lumeton kuva..

Haluaisin kuulla teidän jouluperinteistä, ruuista ja miten jouluun valmistaudutte.

-Suvi