Hormonihirviö

Pieni hetki kulunut  taas viime kirjottelusta, johtuen siitä kun en enää jaksanut kirjoittaa tekstejä puhelimella. Nyt sain vihdoinkin tietokoneen hommattua.
Raskaus etenee kivasti ja suhteellisen kivuttomasti, pieniä kohdun kasvukipuja tietenkin mutta muuten ollut tähän asti helppo raskaus. Raskausviikko 17 menossa, maha hieman pyöristynyt ja ekat vauvahankinnat tehty. Liikkeitä olen alkanut tuntemaan useammin ja hieman voimakkaampinakin.

Vaikka raskaus on mennyt fyysisesti hyvin ja helposti, niin psyykkisesti sitten hormonit kiusaa senkin edestä. Muutenkin kun on epävakaa ja ajatukset ja tunteet heittelevät paljon niin nyt on tunnemyrskytkin paljon pahempia. Saatan olla hyvällä tuulella ja seuraavaksi saatan itkeä, huutaa ja raivota ilman mitään syytä. Olenkin yrittänyt miehelle selittää ja sanoa tunteitani ääneen, mutta ihan aina ei kerkeä ennenkuin tulee jo reagointi. Itken myös tavallista enemmän sekä haluan kaiken hetinyt..
Ei ole helppoa olla raskaana ja epävakaa samaan aikaan. Nyt on dkt:ssa opituista taidoista ollut paljon apua, en tiedä miten selviäisin näistä hormonien ja tunteiden heittelyistä ilman.
Toinen raskauden aikainen "onglma" on mielihalut/mieliteot. Itkin yksi ilta sohvalla kun teki mieli kaikkea mitä näin tai kuulin. Onneksi mies ei ryntää kauppaan jos sanon että haluan suklaata, koska 5minuutin päästä en halua enää suklaata vaan heseaterian, 5minuutin päästä tästä en halua enää mitään, vaan kaikki vettä kiinteämpi oksettaa..
En väitä että itselläni olisi helppoa näiden mielihalujen sekä hormonimyrskyjen kanssa, mutta ei ole kyllä tuolla miehelläkään. Ihme että jaksaa vielä katsella, itse en luultavasti katselisi. :D

Pienen pienet tossut odottavat syyskuista käyttäjää :)

Dkt- ryhmää on kohta takana 7kuukautta, diagnoosin saamisista on vuosi. Vaikka tähän jaksoon mahtuu todella huonoja kausia masennuksien ja väsymysten kanssa, väittäisin nyt olevani onnellisempi kuin aikoihin. Minulla on asiat hyvin. On turvallinen, ihana mies. Ihana koti, maailman ihanin näsäviisas lapsi, toinen tulossa. Olen saanut itselleni rakennettua sellaista ympäristöä jossa on hyvä ja turvallinen olla. Tiedän, että mies ei lähde raivareideni takia, vaan tukee ja kestää yhdessä mun kanssa ylä- ja alamäet.
Diagnoosin saatuani, pelkäsin tulevaa. Pelkäsin leimaa hulluudesta, pelkäsin ihmisten reagointia tähän kaikkeen. Jotkut on sitä mieltä, että käytökseni on oma valinta ja sairaudella ei ole osuutta asiaan mutta he eivät tiedä paremmin. Minä tiedän, tiedän että opin hallitsemaan tunteitani ja raivareitani, vielä en sitä täydellisesti osaa. Olen paljon tässä 7kk:dssa oppinut ja kehittynyt.
Jotkut ihmiset ovat sitämieltä että mielialasairaudet ovat tekosyy olla pois töistä ja jäädä kotiin vaan lusmuilemaan. Olen kesästä asti ollut kotona, mutta kahden viikon päästä menen töihin, nyt olen kykeneväinen siihen. Aikaisemmin en ole ollut.
Olen vihdoinkin hyväksynyt sen, että olen epävakaa, olen  AD/HD, mutta olen myös se sama vanha Suvi, jolla on vain muutoksen tuulet elämässä tällähetkellä. Kaikki eivät sitä muutosta kestä, mutta se ei ole minun vikani. Olen oppinut olemaan armollisempi itselleni sekä olen oppinut myöntämään omat vajavaisuuteni, virheeni ja puutokseni. Kukaan täällä ei ole täydellinen, epävakailla se on vain hankalampi hyväksyä, ainakin minulla oli.
Tuomitsemattomuus itseä & muita kohtaan on ollut hankalin tähän astisista Dkt termeistä ja harjoituksista. Mutta myös yksi tärkeimmistä. Alan pikkuhiljaa oppia olemaan tuomitsematta, ja siitä olen ikuisesti kiitollinen.
Hieman syvällisempiä mietteitä tähän iltaan.


Jos teillä on jotain postaustoiveita, niin kommentoikaa toki, Muutenkin kiinnostaisi saada palautetta blogin tasosta. Hauskaa kevään alkua!

-Suvi

Vuoristorataa

Tää on just niin tätä, viimeviikolla olin tosi ilonen ja onnellinen, mulla oli tosi hyvä olo ja tunsin itseni aikaansaavaksi. Ajattelin että nyt tää masennus/väsymys tai mikälie on ohi ja mä saan mun toimintakyvyn takasin. No, kestihän se fiilis kaikenkaikkiaan kaksi kokonaista päivää kunnes matto vedettiin jalkojen alta.
Entisen asunnon vuokrariita homevaurioista jatkuu, johan tässä on kaksi vuotta tapeltu.. Sisarusten kanssa välit menneet vaan huonommaksi. Ahdistus vaan lisääntynyt näiden asioiden myötä.
Kaikesta huolimatta olen jaksanut hieman paremmin ja se on ihana huomata! Vastoi käymiset eivät lannista täysin sängynpohjalle voivottelmaan p*skaa elämää.
Esikoinen tuli kotiin ja toi taas kaivattua sisältöä elämään, ei pääse tylsää tulemaan touhukkaan 5vuotiaan kanssa. Tytär sai eilen kuulla sydänäänet ekaa kertaa ja se onnellisuus ja ylpeys paistoi kilometrien päähän. Ihana nähdä toinen noin odottavaisena ja onnellisena :)

Mun mies tuntee mut hyvin, naistenpäivä lahja 😍

Sain myös viikko sitten tietää että pääsen kuntouttavaan työtoimintaan! Kolme päivää viikossa, 4-6 tuntisia päiviä. Tällähetkellä tarkoitus on mennä nuorisotoimen yksikköön ohjaamoon, haastettelu on 20.3! Jännittää ja olen samalla niin iloinen! Kesäkuusta asti olen ollut kotona ja nyt vihdoin saan tekemistä.
Samalla sain myös uimahalliin ilmaisen kortin, sekä matkat korvataan. Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta joten odotetaan nyt rauhassa ennenkuin liikaa innostuu. Äitiyslomaan asti olisi suunitelma tämä, äitiysloman jälkeen katsotaan sitten uudestaan kuviot.

Uimakortti! Rakastan uimista!

Nyt alan valmistautumaan päivän dkt yksilökäyntiin, Ihanaa kevään alkua kaikille!

-Suvi

Kuulumisia ja.. Vauva!

2.1.2019
Tein tänään positiivisen raskaustestin. Tulos oli todella toivottu, olemme elokuusta asti yrittäneet vauvaa ja ei siinä tämän kauempaa sitten mennyt.
Olen todella onnellinen. Miehenikin on todella onnellinen. Tipaton tammikuu saattoi muuttua tipattomaksi vuodeksi. Tämähän ei yhtään haittaa, olen taas sekoillut alkoholin kanssa enemmän kuin tarpeeksi.
Tämän vuoden piti olla henkisen kasvun ja fyysisen muutoksen aikaa ja sitä se nyt todellisesti on! Minun piti tänävuonna aloittaa juokseminen, harrastaa liikuntaa toden teolla sekä pudottaa vähintään 15kg painoa vuodessa elämäntaparemontilla. No, en usko että se paino ainakaan ennen syyskuuta laskee, mutta en anna sen kovasti noustakkaan. En ainakaan 30kg mikä edellisessä raskaudessa tuli. Lueskelin tässä juuri Tanyan aikaista raskausblogia, on aikapaljon siitä ajasta n.kuudessa vuodessa kasvettu. Toki pitkä aikakin, mutta kyllä tällähetkellä fiilikset ovat paljon konkreettisemmat ja selvemmät kuin sillon 19vuotiaana.
Tällähetkellä viikkoja on n.5-6, jos oikein laskin. Laskettu aika olisi 3.9 mutta se varmasti muuttuu kunhan pääsen ekaan ultraani.
Huomena soitan neuvolaan, maanantaina kerron dkt terapeutilla ja siitä alkaakin sitten todellinen kuntoutus ennenkuin vauva-arki koittaa. Raskaushormonit eivät ainakaan asiaa varmasti helpota.

6.1.2019
Tuntuu niin epätodelliselta koko raskaushomma. Ollaan molemmat ihan äärimmäisen onnellisia, mutta huoliakin on, lähinnä mulla.
Ensiksi, ravaan kokoajan vessassa tutkimassa ettei vuoda verta, no ei ole vuotanut. Toiseksi mietin kokoajan oireiden vähyyttä. Miksi ei ole oireita? Okei, no on vähän. Hajuaisti parantunut, pientä jomotusta mahassa ja eilen oli paha olo.
Sitten, miten ihmeessä mä pärjään kahden lapsen kanssa kun yhdenkin kanssa on välillä hankalaa? Asiaahan ei helpota se, että esikoisella alkaa eskari juuri syksyllä kun vauvan tarkoitus syntyä. Jaksanko? No, pakkohan se on jaksaa! Onneksi käyn tuota dkt-terapiaa, uskon saavani sieltä hurjan avun ja keinoja näihin ongelmiin. Ja en ole yksin! Minulla on mies!
Onneksi huomena jatkuu dkt, ollukkii jo ikävä. Palan halusta kertoa sielä! Toivottavasti reaktio on toivomani. Ainakin työnohjaajan haluama tipton 4kk tulee toteutettua, luulis olevan tyytyväinen!
Laitn kuvan vielä digitestistä, pakko oli tänään tehdä kun olin varma että eka testi oli viallinen, mutta pakko se on nyt uskoa! Olen raskaana!!

1.3.2019
Tässäpä onkin vierähtänyt tovi yhtään mistään päivittelyistä, johtuen varmasti oman masennuksen pahenemisesta.
Paljon on kerennyt alkuvuoteen mahtua, vauva, lomareissu kuusamoon, välien menetykset sisaruksiin.. Paljon kaikkea ja vähän päälle.
Kiinnostuksen puutos ei koske ainoastaan blogia, vaan ihan kaikkea. Ei jaksa liikkua, ei jaksa pitää huolta itsestään, välillä jopa suihkussa käyminen tuntuu todella suurelta ponnistukselta.
Nyt olen saanut pienistä arkisista asioista iloa ja vointi on hieman parantunut. Olen jaksnut pestä pyykkiä ja nähdä ystäviä.
Raskauspahoinvointia oli jonkin verran,se on onneksi nyt helpottanut, ultrassa käytiin ja sielä se pienen sydän sykki. Laskettu aika 11.9.
Sukulaiset ovat vauvasta innoissaan, muksu on vauvasta todella innoissaan. Hänestä tulee isosisko, hänen suurin toiveensa toteutui!

Käytiin viikolla 8 kuusamossa lomalla. Aivan ihana paikka, aivan ihana loma! Olisin voinut jäädä asumaan sinne! Oli lunta, päästiin katsomaan poroja, päästiin uimaan tropiikkiin, saunottiin ja nautittiin olostamme! Reissun jälkeen muksu tuli kipeeksi joten karu paluu arkeen tapahtui.

Mutta tällästä meille kuuluu nyt. Yritän päivittää blogia hieman useammin nyt, mutta omasta voinnista riippuen.
Mitäs teille kuuluu?
-Suvi