Tehodieetti viikko1

Alotin siis nyt maanantaina RitAkin tehodieetin! Olen pahasti ylipainoinen ja se on vaikuttanut todella huonosti omaan itsetuntoon. Joka kerta kun katson peiliin, sieltä katsoo takaisin täysin rapakuntoon päässyt, lihava ihminen ja mua ällöttää. Ihanku tää kroppa ei kuuluis mulle! Oon aina ennen ollut suhteellisen liikunnallinen ihminen, mutta lasten synnyttyä mulle on tullut 40(!!!) kiloa lisää! Aivan järkyttävä määrä! Eli tästä hommasta ei nyt ole suunta kun ylöspäin.. tai, painon kanssa alaspäin!

Dieetin ohjeisiin ja ainakin Ritan tsemppiin videoissa ja ohjeissa olen enemmän kun tyytyväinen! Tästä ei ole tehty pakkopullaa, vaan nimenomaan pyritään elämänmuutokseen. Tykkään dietin rakenteesta, sisällöstä ja aivan kaikesta tässä. Hyvin otettu huomioon liikkuvuus, kehonhuolto, mentaalipuoli (joka itselleni äärimmäise tärkeä). Mulle myls isona apuna toimii aina toi mun mies, joka nyt lähti tähän 4viikon haasteeseen mukaan ja tukee mua hienosti. Kuuntelee kiukuttelut ja voivottelut, patistaa ja rutistaa liikkeelle.

Tänään lenkillä paistoi aurinko! Mikä ihana ilma.

Mutta, itse sisältöön. Mulla on siis vuoden 2020 tavotteena laihtua 20kg. En aijo tehdä tätä millään pikadieteillä, vaan nimenomaan elämänmuutoksilla! 

Tällähetkellä mun treenitahti on 10treeniä/viikossa, eli 2kertaa päivässä kahdella lepopäivällä. Toinen treeni on aina lenkki ja toinen on sitten jokin kotitreeni, mitkä kuuluvat valmennukseen. Tänviikon treenit on kaikki tehty ja olo mitä mainioin!

Viikon yhteenveto liikunnasta, aika hyvin eikö?

Sitten siihen ruokapuoleen. Tämä oli mulle aikamoinen shokki! Vaikka saa syödä suhteellisen paljon, niin sisältö on niin erilaista mitä ennen on tullut syötyä. Vaikka olen paljon syönyt salaatteja ja kasviksia ennen, niin silti oli pieni shokki kun kaikki mitataan ja eri osioista kootaan annos. Ei välttämättä kana olekkaan niin hyvää kun sen on itse maustanut, kun on tottunut valmismarinoituihin. Tai risotto maistuu erilaiselle ilman kermaa! Ja se pahin.. SUKLAA on jäänyt mun melkein päivittäisestä herkuttelusta nyt siihen, että syön kerran viikossa pienen määrän.

Sairaan hyvää ruishampparii kanalla! Tää menee niin jatkoon ja tää otetaan säännölliseen ruokavalioon.

Olen ollut täysin sokerikoukussa, ja olen sitä vieläkin. Kestää aikaa ennenkuin siitä pääsee eroon, mutta aijon päästä. Sokerista irtautuminen saa aikaan mussa aikamoisia tunteenheittelyitä, vähän säälittää tuo mies joka joutuu nää mun raivarit ja kiukuttelut kestämään. Tsemppejä miehelle :D 

Itselleni ajattelin pieneksi tsempiksi ostaa uuden urheilukellon, joten kävin hakemassa polar igniten. Olen tyytyväinen ostokseen, toi kello on hyvä ja tuntuu hyvältä kädessä.

Mun uus motivaattori :)

Mutta, nyt näillä todella hyvillä fiiliksillä on aika jatkaa reenejä. Huomena kotiutuu tyttökin, joten se luo taas oman haasteensa syömisiin ja aikatauluttamisiin.
Kiitos vaan RitAki, suosittelen ihan kaikille tän firman tuotteita! Ja ei, ei ole maksettua mainontaa tämä.

-Suvi 

Best of 2019

Tässä kooste tämän blogin vuodesta 2019! Blogille vuosi oli hyvä, itselleni parempi kuin aikoihin! Vaikka blogi epävakautta käsitteleenkin, on se ollut aika vauva painotteinen koko vuoden :)
Tässä olkaa hyvä!

5 Puoliväli
Tämä postaus koski vauvaa, siihen valmistautumista, hankinnoista ja omia fiiliksiä! Ihanaa että nämä muistot odotuksesta jää tänne blogiin

4 Ultrakuulumisia
Tässä postauksessa kerroin mm, vauvan sukupuolen  ja kuten otsikkokin sen kertoo niin ultakuulumisia. Sisältää myös paljon vauvan vaatteista mitä oltiin hankittu. Silloin mietin että menee ikuisuus kun noita pääsee käyttämään, nyt ne on jo pieniä! Mihin tämä aika menee?

3 Loman alotusta ja kuulumisia!
Tämä postaus kertoi meidän kesästä. Odotuksesta, synttäreistä, kuntouttavan työtoiminnan loppumisesta. Postaus sisältää myös linkin mun kirjoittamaan ohjaamo blogiin!
Edelleen olen niin kiitollinen tuosta mahdollisuudesta olla ohjaamossa töissä edes hetki.

2Kuulumisia ja.. Vauva!
Olin pitänyt salaa pientä päiväkirjaa raskaustestin tekemisestä asian julkistamiseen. Tämä postaus sisältää alun fiilikset raskaudesta sekä meidän kuusamon reissun kuvat ja tarinat! Ihana postaus omastakin mielestä, ihana fiilistellä ja palata taas siihen aikaan kun tasan vuosi sitten tein positiivisen raskaustestin, nyt meillä on ihana nelikuinen poika nukkumassa omassa sängyssään :)

1 Miehen sanoin...
Tämä postaus oli lukija sekä kommenttimääriltään ehdottomasti luetuin!Postaus kertoo meidän tarinan, ja mun epävakauden miehen silmin. Erittäin mielenkiintoinen myös omasta mielestä! Olen niin onnellinen tuosta  miehestä joka tukee ja ymmärtää. En väitä että tämä vauva-aika olisi mitään ruusuilla tanssimista, mutta yhdessä me silti ollaan :)

Tässä tämän blogin viisi luetuinta postausta vuodelta 2019! Tervetuloa vuosi 2020!

-Suvi

Loman alotusta ja kuulumisia!

Nyt mä olen lomalla! Kuntouttava työtoiminta loppu perjantaina. En oikeen tiiä mitä mieltä oisin siitä, koska tykkäsin olla töissä Ohjaamossa ihan kamalastii mutta toisaalta  olo alkaa olla aika tukala, että kai tää tekee vaan hyvää alottaa loma nyt.

Sain ihan hirmuhyvät palautteet työkavereilta ja ohjaajilta. Tunsin itteni hyödylliseksi, ja ilmeisesti musta hyötyä olikin, mikä mahtava tunne! Meillä oli perjantaina läksiäisiet ja tuli kyllä itku kaikista niistä ihanista sanoista mitä mulle sanottiin. Olin niin onnellinen!

Perjantaina kuunnellessani palautteita, tein myös yhden todella ison huomion. Mun olo on parempi kuin  kertaakaan saatuani diagnoosit ja sairastuttuani masennukseen. Olen nykyään taas energinen, positiivinen ja hymyilen usein! 

En ole edes itse tätä huomannut, ennenkuin vasta perjantaina. Ja tajusin, että voin nykyään niin paljon paremmin kuin ennen. Toki sairaudet kulkee mukana, mutta olen oppinut elämään niiden kanssa ja olen sinut esimerkiksi epävakauden kanssa. 

Olen todella kiitollinen Kotkan Ohjaamolle, että sain olla sielä töissä. sain olla heille hyödyksi ja tarpeellinen. .

Kirjoitin Ohjaamo blogiin myös tekstin matkastani Ohjaamossa. Sen voi käydä lukemassa TÄÄLTÄ.

Laitoin facebookkiin päivityksen koskien tätä viimeistä 1,5vuotta. En ole julkisesti sairauksistani huudellut joten tämä oli  vähän kuin olis tullut kaapista ulos :D

Tässä pientä blogitaukoa pidellessä on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Tyttären 6v synttärit, joita juhlittiin kahtena päivänä. Hulinaa riitti, ja olin aika väsynyt tämän viikonlopun jälkeen. 

Lauantaina oli sukulaissynttärit, ja päivän kohokohta tais olla kun mun sisko, äiti, veljen tyttö ja siskon lapset tuli käymään. Huonojen välien takia ei kauheesti olla nyt nähty ja ilmeisesti ikävä ollut. Mullakin ollut kyllä ikävä noita muksuja :)

Sunnuntaina oli sitten kaverisynttärit. Järjestettiin aarteen etsintä, joka paljastui aika kivaksi puuhaksi. Muuta järjestettyä ei ollut. Meille tais olla kutstuttu ne tarhan äänekkäimmät lapset kun kuudesta lapsesta lähti hurjan kova meteli :D 

Synttärisankari oli tällä meiningillä koko viikonlopun!
:D

Tämä kakku oli aivan superhyvää! Ikinä ei ole kakku mennyt
näin hyvin kaupaksi kun tämä.

Mansikkaa, banaania, sulatettua suklaata ja jääkaappiin.
Hitti! Hyvä, helppo tehdä. Ja yks mun suosikeista :)

Omat 26v synttärit kerkesin viettää tässä välissä, sain mieheltä ihanimman lahjan ikinä. Olen kinunut uutta lompakkoa jo ikuisuuden, nyt sain yhdistetyn synttäri ja hääpäivälahjan!

TÄYDELLINEN <3

Käytiin myös Helsingissa pakohuoneessa, joka saatiin häälahjaksi vuosi sitten. Oli superhauskaa, vaikkakin todella kuuma. Selvittiin ulos ja jäi aikaakin vielä 10minuuttia. Aika tehotiimi ollaan! 

Tänään juhlittiin miehen kanssa ekaa hääpäivääkin. Aika mennyt kauhean nopeesti, vauvan tuloonkaan ei ole enää pitkä aika. Nyt on rv 32+4!! Raskaus mennyt hyvin, omalla painollaan. Toki oikea jalka turpoilee ja on kipeä, mutta toivon mukaan helpottaa kun tämä raskaus on ohi.

Kerkesin jo veritulppaa epäillä, ja niin kerkes lääkäritkin joten pieni klexane kuuri oli tässä välissä. Onneksi ultratessa ei tulppaa löytynyt. 

Miten teillä on kesä mennyt? Mitä teille kuuluu? 

-Suvi

Vauvajuttui ja juhannusjuttui!

Nyt eletään raskausviikkoa 29, tarkalleen 28+5. Ei ois enää kauaa kun saadaan pieni ihminen syliin, ja olen tästä todella onnellinen. Raskaus on sujunut hyvin ja fyysisesti ihan ok, mutta henkisesti en nauti olostani yhtään.
Moni ois onnellinen saadessaan kokea raskauden ja äidiksi tulemisen, minäkin toki olen onnellinen että saadaan terve lapsi ja kaikki on hyvin, mutta! Mä en voi sietää mun oloa enää! Maha on edessä, kaikki paikat turvoksissa, närästää koskee ja sattuu jokapaikkaan. Mielialat heittelee jatkuvasti, mun kokoa kauhistellaan, itkettää ja naurattaa ihan ilman syytä. En voi väittää nauttivani raskaudesta, yhtään.

Tässä esimerkkinä mun jalka. Täynnä nestettä ja hiton kipee.

Ei mennyt kengät jalkaan, eikä auttanut kylmä, koho, hierominen, Ei mikään.

Yksi näistä raskauden "ihanista" oireista...

Toki epävakaus sairautena tekee ihmisen mielestä aika ailahtelevan. Mun mielestä se tekee todella ailahtelevan, siihen päälle vielä hormoniraivarit, yhtä-äkkiset nälkäkiukkuraivarit, mielihalut, yhtä-äkkiset ylenpalttiset onnellisuuden tunteet jnejne niin ei ole helppoa! Ei mulla, eikä varsinkaan niillä jotka mua joutuu kestämään.
Sitten, mitä tulee huonoon itsetuntoon ja valmiiksi lihavana olemiseen. Mikä ihme siinä on, että raskaana toisen kroppaan saa kajota ja sitä saa kommentoida? "Oletpa leveä. kiva kun ei varmaan löydy vaatteita ja on kuuma" "Montako sieltä tulee" "Montako kuukautta vielä, luulin että synnytät jo maaliskuussa". Voin sanoa, että ei ainakaan mieltä ylennä noi kommentit. Tiedän olevani lihava, enkä liiemmin nauti raskauden tuomista kehon muutoksista, kiloista saati turvotuksesta. Jopa kyyneleitä olen tämän vuoksi vuodattanut, silti kaikille kommentoijille vaan hymyillyt ja näyttänyt kun ei tuntuisi missään, vaikka samaan aikaan sattuu aivan saatanasti. Ihmiset, älkää kommentoiko toisten kroppaa. Oli sitten raskaana tai ei. Ei liiallista laihuutta, ei liiallista lihavuutta tai yhtään mitään muutakaan. Te ette tieädä ihmisten taustoja, ettekä sitä miltä se toisesta ihan tosissaan tuntuu.

Viikko 28. Alkaa masulla olemaaan jo kokoa!

Onneks tässäkin asiassa on kaksi eri puolta, olen myös samaan aikaan älyttömän onnellinen saadessani kohta pienen pojan syliin, tehdessäni tyttärestäni maailman onnellisimman isosiskon ja aviomiehestäni maailman onnellisimman ja parhaimman isän. Muista sukulaisista puhumattakaan. Rakastan hommata vauvajuttuja, silitellä mahaa, tuntea onnellisuutta jokaisesta (ei sattuvasta) potkusta ja liikkeestä, Vaikka tämä henkisesti raskasta onkin niin kyllä palkinto on varmasti kaiken tän arvosta <3

Tämänkin vuoden juhannus vietettiin saaressa mieheni suvun seurassa. Hyvää ruokaa, hyvää seuraa, nukkumista ja lepäämistä. Talviturkkikin tuli heitettyä vaikka oli aivan sairaan kylmää vettä!

Mun tän vuoden juhannusjuomat :D

Rakastan tätä maisemaa <3

Minun ihana rakas aviomieheni. Tärkein tuki ja turva mulle ikinä,
en varmaan ois kaikesta selvinny ilman.
En voi sanoin kuvailla, kuinka onnellinen olenkaan saadessani
elää ja olla tän ihmisen kanssa.
Kiitos rakas <3

Tänä juhannuksena nautin vielä jotenkin ihan  extra paljon siitä, että mulle tärkeet ihmiset oli lähellä.
Olin ihan älyttömän onnellinen saadessani viettää juhannusta ton porukan kanssa. Tänä vuonna tyttäkin oli juhannuksena isällään, ensi juhannuksena meitä onkin sitten neljä :)

Näihin kuviin ja tunnelmiin, ihanaa kesänjatkoa kaikille!!

-Suvi

Dktn loppu

No, nyt koitti se päivä kun dktn ryhmäterapia loppui. Tänään oli viimeinen päivä eli mun dkt kesti n. 9kuukautta.
Yhdeksän hemmetin pitkää ja opettavaista kuukautta! Lopettaminen tuntui haikeelta ja irtipäästäminen tosi vaikeelta. Kun kuulin että ryhmä loppuu, oli se järkytys. En mielestäni ollut ollenkaan valmis lopettamaan, enhän mä edes edistyny mihinkään. Ainakin siltä se tuntui, kunnes tajusin kelata aikaa taaksepäin ja tajusin miten paljon työtä olin tehnyt ja miten paljon olen todellisuudessa edistynyt!
Eroahdistus ryhmästä tulee varmasti, nyt jää se mulle tärkein tuki eli vertaistuki pois.  Vaikka pääsääntösesti tuntuu että pärjään ihan hyvin, niin uskon että vaikeuksia varmasti tulee. Ryhmän jälkeistä taantumaa. Jos joku sielä ruuduntakana on käynyt dktn, oisko vinkkejä tulevaan?

Sain ohjaajilta tämän kortin.
Täytyy muistaa, että jokaisessa päivässä on aina jotain kaunista <3

Maanantaina oli lääkäri mun hoidon jatkosta. Jatkan dkt:n yksilökäynneillä vauvan syntymään ja siihen asti että saadaan arki rullaamaan. Tämän jälkeen alan etsimään itselleni psykoterapeuttia ja sitten kelan tukemaan pskoterapiaan kohtaamaan menneisyyden haamut! Jännää, miten paljon edistyin jo tässä vajaassa vuodessa, saattaa olla hyvin että pääsen tavoitteeseeni joskus eli elää hyvää, tasapainoista ja onnellista elämää! En ole vielä koskaan ollut näin motivoitunut ja lähellä tavoitettani, mulla saattaa olla vielä toivoa :D Minä, joka olen todella perusnegatiivinen ihminen, olen alkanut muuttumaan positiivisemmaksi! Ajattelen asoioita nykyään paljon valoisammalla mielellä ja ehkä kaikki ei ole aina niin synkkää ja negatiivista.

Tällähetkellä koen, että elämäni pyörii vallan mainiosti eteenpäin. On haaveita, on suunitelmia. Tykkään työstäni, avioliitossa vakaa vaihe menossa. Ehkä elämä ei olekkaan niin kamalaa mitä olen sen aina olettanut olevan, kun osaa katsoa vain oikein :)

Hauskaa loppuviikkoa kaikille! :)
-Suvi

Yksinäisyys

Paljon kun on taas raskaana miettinyt omaa elämääni, niin ajattelin tulla kirjoittamaan niinkin ajankohtaisesta asiasta varmasti monelle, kuin yksinäisyys.

Yksinäisyyttä on varmasti paljon ja monen laatuista. Itselläni se näkyy jälleen raskautumisen jälkeen sillä, että ei vain yksinkertaisesti ole ihmisiä ympärillä. 

Ei ole ihmisiä jotka kutsuisivat kahvittelemaan tai grillaamaan. Ei ulkoilemaan, ei käymään. Viimekesä meni kavereiden ja sukulaisten kanssa mökkeillessä, terasseilla, ulkona viihtymässä ja lasten kanssa paljon aikaa viettäen. Nyt ei ole mitään. Olen täysin yksin, miehen kanssa. 

Ymmärrän, baari kutsut on jäänyt pois mutta ei raskaus ole sairaus? Miksei raskaana ollessa ole ystäviä? 

Nyt asiaan vaikuttaa runsaasti myös huonot välit perheeseeni, ei tule heiltäkään yhteydenottoja paitsi päivittäiset puheut äidin kanssa. Sielä mun sisarukset mökillä lapsien kanssa touhuavat, mutta me ollaan aina vaan täälä kaupungissa, kerrostalohelvetissä ja täysin ilman sosiaalisia yhteyksiä. Kyllähän se hieman pistää harmittamaan..

No, ehkä sitten ensikesänä, jos silloinkaan. 

Kyllä mulla on ainakin yksi luottoystävä jonka kanssa pidetään yhteyksiä päivittäin. Näkeminen nyt jäänyt vähälle sairastelujen takia, mutta tiedän että sielä hän on aina valmiina mua varten <3

Tässä kuva lapsestani ja Pieniä Kavioita blogin kirjoittajan shettisori Ossista.

Oltiin kohtaamisia kotkassa- tapahtumassa hetki sitten, sieltä napsasin. Ihana tapahtuman, kenenkään ei silloin tarvitse olla yksin. Näitä lisää jokapuolelle! Ehkäistään yksinäisyyttä yhdessä :) 

Huomaan itsestäni että mitä pidemmälle tämä raskaus etenee, sitä pahantuulisempi olen.

En nauti tästä olosta yhtään, kaikki vaan v^tuttaa, kävely sattuu ja on tukala olla. Tänään on kuitenkin vasta 25+0, joten ois vielä 15 viikkoa jäljellä laskettuun. Toki olen onnellinen, että saan olla raskaana ja  minulla on mahdollisuus saada lapsi. Mutta nämä raskauden huonot puolet menevät kyllä hyvien ohi ja en kyllä voi sanoa nauttivani tästä yhtään.

Meidän neiti aloitti jalkapallo harrastuksen ja on kovin innoissaan tästä. Paljon treenaa! 

Auttaa paljon motoriikkaan ja koordinaatioon, joka neidillä on hieman hakusessa. 

Aloitti myös ratsastuksen, mutta sillä saralla edetään hitaasti ja rauhassa. Heppaihmisenä hirvittää kun tietää mitä voi tapahtua. Hysteerinen äiti täälä  hei!

Muistakaa kysellä toisiltanne kuulumisia ja välittää toisistanne. Jos huomaatte, että joku on yksin niin käykää kysymässä onko kaikki hyvin. Ei jätetä ketään yksin!

Oletko sinä tuntenut yksinäisyyttä?

-Suvi

Ultrakuulumisia

Rakenneultra takana. Huh että jännitti! Onneksi vauvalla kaikki hyvin, varpaita ja sormiakin taisi olla oikea määrä :D

Sielä hän tyytyväisenä köllötteli <3

Vauva vastasi hyvin mittoja, ja voi muutenkin täysin mallikkaasti. Laiska kaveri, että taas saatiin herätellä jotta saatais tietyt mitat otettua. Taas häntä kiusattiin kesken unien!
Mulla istukka edessä ja ei saatu mittaa kuin lähellä kohdunsuuta joten saatiin vielä kontrolliultra n32viikolle, jossa samalla katotaan kohdunsuun tilanne kun esikoinen meinasi tulla keskosena.
Painoarvio synnytyksen hetkellä olis n.4kg, mun puolesta sais olla vähän pienempi, esikoinen 3445g oli jo tarpeeksi hankala ponnistettava..


Saatiin myös ultrassa tietää vauvan sukupuoli, joten tämä vauvanvaate friikki pääs hoitelemaan aikalailla kaikki ostokset ja hankinnat sitten siinä heti. Meillä on jo 50-56cm kaikki vaatteet ja 62 koka suurin osa. Ulkovaatteet vielä puuttuu mutta ne kerkeää hommaamaan vähän myöhemminkin.
Viimeviikolla haettiin myös hoitopöytä, joten vauvan tavaroillekkin on jo oikea paikka!
Meillä on siis vaunut, hoitopöytä, sänky. Sitteri saadaan kun tämänhetkinen käyttäjä kasvaa vielä hieman, kaukalo saadaan lainaan Japen siskolta. Vauvan tuloon on vielä pitkä aika ja on enää vain pieniä hankintoja tekemättä. Kerrankin ajoissa, ja hyvä niin!

Tähtihousut ovat yksi lempihankinnoistani, varmasti käytetään ja paljon!
Laatikossa on vain 50-56cm vaatteet, määrä näyttää vähäiseltä mutta noilla vaatteillä pärjäisi ehkä kolme vauvaa.. :D




Huomena alkaa raskausviikko 23 ja aika tuntuu pysähtyneen. Raskaus etenee hyvin, ilman sen suurempia ongelmia. Tänään tuli isompia menkkajomotuksia jotka veivät sängynpohjalle mutta meni panadolilla ohi. Vauvan liikkeet myös tuntuu todella selkeiltä ja paljonhan hän häärääkin tuola masussa :) Jappekin tunsi eilen liikkeen masun päältä! Siihen yhteen potkuun se sitten jäikin, mutta ei mene kauaa niin tuntee sitten paremmin.


Ainiin.. ja sitten se sukupuoli!!  Poikahan se sielä köllötteli :)
Isosisko kovasti pikkuista jo odottelisi syntyväksi, otti uutisen pikkuveljestä oikein hyvin vastaan, Edelleen pussaillee ja halailee masua sekä puhuu kovasti masulle. Ihana :)


Millä viikoilla olet tuntenut liikkeet? Entä puolisosi?
Nyt on aika mennä nukkumaan, huomena työpäivä!

-Suvi

Viimeiset viikot.

Aloitin siis kuntouttavassa työtoiminnassa kotkan ohjaamossa viimeviikon maanantaina. No, kävikin sit sillai että lauantaina iski flunssa ja maanantaina olin puolituntia töissä ja lääkäriin. Sairaslomaa maanantai ja tiistai.
No, tällaiselle epävakaalle on todella "helppoa, mukavaa ja kivaa" aloittaa työt saikulla, kun ensimmäiset ajatukset on, että annan laiskan ja paskan kuvan itsestäni.
Kyllä ne töissä näki ja kuuli että kipeä olen ja itseasiassa sama flunssa jatkuu vieläkin. Allergia ja flunssa on aivan loistava yhdistelmä!
Keskiviikkona kuitenkin menin töihin, ja se olikin sitten sen viikon ainoa työpäivä. Tutustuin paikkoihin, tapoihin ja ihmisiin. Osa oli jo ennestään tuttuja nuoristalolla työskentelyn ajoilta.
Päässä pyöri edelleen se tuomitseva ajatus saikuttamisesta, mutta kovasti tein töitä ettei se olisi hallitsevana. Hankalaa olla tuomitsematta itseään, mutta onnistuin kuin onnistuinkin siinä! Hyvä Suvi!

Pääsiäinen oli välissä ja tiistaina koitti töihin meno. Innolla ja hyvin mielin menin ja se into ei ole kadonnut mihinkään. Nautin siitä, että saan olla hyödyksi. Tykkään tehdä asioita ja kohdata ihmisiä.
Vaikka työnkuvaani on nyt kuulunut aika pitkälti tietokoneella näprääminen, tunnen silti olevani osa työyhteisöä ja se tunne on aivan huippu! Hoivapuolella sitä tunnetta ei saanut, oli kovaa arvostelua, paljon seläntakana puhumista ja kuppikuntia. Tässä työyhteisössä en ole sellaiseen törmännyt, ainakaan vielä. Toivon myös etten törmäisikään.
Yhteenvetona, työputki alkoi heikosti mutta omasta mielestäni jatkui hyvin. Nyt on kaksiviikkoa takana, ja 2,5kk edessä. Odotan innolla mitä tuleman pitää :)


Viimeiseen pariin viikkoon on mahtunut tanssiesityksiä, retkeilyä hevostallille, ulkoilua, sairastamista. Kävin myös kampaajalla vähän muuttamassa tukan väriä!

Yksilöterapiassa on nyt n.kuukauden tauko, terapeuttini on lomalla ja  viimeviikon ajan jouduin perumaan koska olin kipeä. Ryhmästä on tälläviikolla tauko.
Tässä sen huomaa, miten orpo ja tyhjä olo on ilman terapiaa. Samalla myös olen huomannut, että kun kokoajan ei jauheta epävakaudesta, taidoista ja tilanteista niin muistan silti käyttää taitoja ja toimia taidokkaasti. Elämänlaatuni on parantunut hurjasti! Olen maailman kiitollisin ja onnellisin dkt- terapiasta, ilman tätä olisin ollut aivan hukassa.


 Raskaudesta sen verran, että maha kasvoi tosiaan ihan päivässä omasta mielestäni valtavaksi. Tästä syystä turvotukset ja kivut ovat tulleet osaksi elämää. Vettä juon paljon, silti iltaisin jalat ovat turvoksissa.
Kävely ei onnistu enää samaa vauhtia kuin ennen, hengästyn ja liitoskivut ovat niin kovia että kävely on välillä aivan tuskien taival. Nyt muistan, miksi esikoisesta lihoin niin paljon. Ensinnäkin, olin n.40kg laihempi kuin nyt, kaikki paikat venyi ja paukkui joten liitoskivut olivat infernaalisia. Ei paljon tehnyt mieli liikkua, niinkuin ei nytkään. Nyt vain olen tehnyt päätöksen liikkua joka päivä edes hieman. Vaikka hidasta kävelyä, mutta sohvalle en aijo enää jäädä!



Kertokaa, mikä teille on auttanut liitoskipuihin ja turvotuksiin!

-Suvi

Puoliväli!

rv 19+5!

Nyt on jo puolet raskaudesta takana, rv 20+0! Hurjan nopeasti mennyt aika, voikun loppukin menis yhtä nopeesti.
Alkuraskauden pahoinvoinnit vaihtuneet liitoskivuiksi ja selkäsäryksi. Maha kasvoi mun mielestä yhdessä yössä, ja onkin valtava. Oishan tässä aikaa kasvatella, toivottavast ei hurjasti vaan kasvais. Saattaa loppuraskaudessa haitata elämistä.

Paljon ollaan vauvalle jo hankittu ja paljon on vielä hankkimatta. Ensiviikolla kun on rakenneultra ja selviää sukupuoli niin pääsee tämä vauvan vaatefriikki elementtiinsä ja sit hommataan loput tarpeelliset ja vähän ei niin tarpeelliset tavarat.
Hankittuna on jo neutraaleja vaatteita, vaunut ja pinnasänky. Vaunuina toimii emmaljungan city crossit vuosimallia 2012. Vanhat, mutta täysin toimivat ja hyvin pidetyt! Maksettiin vaunuista + pehmeästä kopasta yhteensä 120€, joten  mielestäni hyvät kaupat tehtiin ja olen hyvin tyytyväinen!
Pinnasänky on mielestäni laadukas, laidan saa irti ja pohjan 3 eri kerrokseen. Halusin siksi irrotettavan laidan, jotta saan sängyn sivuvaunuksi omaamme. Imettäessä tämä on helpompi, kun ei meillä ole kuin 140cm leveä sänky. Sängyssä on myös mukana aluslaatikko, joka taas tuo lisä säilytystilaa mitä kaipaammekin! Sängyn saa myös taaperon ensisängyksi, laita tuli mukana.
Tästä maksoimme 60€, joka oli mielestäni hyvin halpa hinta laadukkaasta sängystä!

Odotamme innolla ensiviikon rakenneultraa, koko perhe ja suku. Itselläni on ehkä pienoinen poikafiilis, mutta sukupuolesta viis kunhan saamme terveen lapsen. Liikkeitä tunnen sillointällöin, mutta en vielä säännöllisesti. Tähän saattaa vaikuttaa oma ylipainoni sekä se, että istukka on kohdun etuseinämässä lieventämässä tuntemuksia.
Ensimmäiset liikkeet tunsin kuitenkin jo 15+1 viikolla ja kokoajan ne on vahvistuneet. Välillä masussa tuntuu kova mylläys ja kunnon bileet, välillä menee päivä tai pari jotta ei tunnu oikein miltään.

Raskaus sovelluksena minulla on preglife. Sovellus tuntui heti omalta, vaikka melkein jokaista raskaussovellusta kokeilinkin.
Kuukautis sovelluksena toimi flow, mutta raskaussovelluksena se ei enää toiminut mielestäni.

Miehen kanssa joka viikko luetaan mitä tapahtuu milläkin viikolla, siitä on muodostunut tietynlainen meidän oma juttumme.


Tänään käytin töissä ekaa kertaa tiukkaa t-paitaa, josta näkyy maha selkeästi. Olen tähän asti välttänyt tiukkojen tyköistuvien vaatteiden käyttöä, koska omasta mielestäni näytän vaan lihavalta. No, tänään päätin puolivälin takia että saan näyttää siltä, että olen raskaana myös ulkopuolisille.
Kävimmekin ostamassa parit mamma t-paidat lisää ja toivonmukaan kohta on jo t-paita kelit ja lämmin! Odotan kesää niin paljon!
Seuraavana hankintalistalla onkin tukivyö. Jos tiedätte, mistä saisi halvalla toimivan niin saa ehdottaa. Se kuulemma auttaa liitoskipuihin ja selkävaivoihin joista kärsin. Mielelläni kokeilen, koska jos avun saa muustakin kuin lääkkeistä niin olen kyllä todella tyytyväinen.

Missä vaiheessa olette alkaneet ostamaan tavaroita vauvoille?

-Suvi

Epävakaus ja eriarvoisuus

Olen useasti kuullut, että jos ihmisellä on epävakaa persoonallisuus tai muu mielenterveysongelma, saa kyseenalaista kohtelua somaattisella puolella. Tämä on harmi ja minua kiinnostaisi kovasti tietää miksi.

Itse en ole saanut huonoa kohtelua somaattisella puolella, tai sitten olen saanut sitä jo ennen epävakaa- diagnoosia että ei ole meno muuttunut. Joudun käyttämään itse terveudenhuollon palveluita paljon mutta en ole asiaan kiinnittänyt huomiota.

Miten mt- ongelmat antaa luvan käyttäytyä epäsopivasti? Olemmeko me muka huonompia ihmisiä kuin muut, huomionhakusempia? Emmekö ansaitse samanlaista kohtelua kuin kaikki muutkin?
Näihin asioihin en tuskin tule saamaan vastausta koskaan ihmiseltä, joka eriarvostaa mielenterveysongelmaisia.

Jos itse kokisin eriarvoista, tökeröä ja epäasiallista kohtelua vain koska tiedoissani lukee dg:na epävakaa persoonallisuus, vaatisin kyllä suoran selityksen ja hyvåt perustelut paikanpäällä että miksi. Jos olisin itse käytökselläni sen aiheuttanut, selvittäisin asian ja pyytäisin anteeksi. Kyllähän asioita täytyy pystyä puhumaan asiallisesti, eikö?  Jos tereydenhuollon ammattilainen kohtelee potilasta/asiakasta epäammattimaisesti, niin kannattaa ottaa yhteys ylempään tahoon tai pyytää hoitajan vaihtoa, ja jos et saa hoitoa vain koska olet epävakaa niin ota yhteys potilasasiamieheen ja vaadi tilanteeseen muutos.

Olen törmännyt kyllä esimerkiksi lääkäriin, joka väitti että jalkani on täysin kunnossa vaikka itse tiesin että näin ei ole. 30min taistelun jälkeen sain ajan magneettiin, jossa todettiin nivelrikko. Tämä lääkäri ei vielä tähän päivään mennessä ole soittanut, vaikka lupasi. Aikaa tästä on n.3vuotta.
Tällöin minulla ei ollut mt diagnooseja, joten  saa muutkin tuota kohtelua osakseen, en usko että on vain mt-ongelmaisten ongelma. Me ehkä otamme sen helpommin itseemme kuin muut, tyydymme saamaamme kohteluun emmekä pidå kiinni oikeuksistamme.
Näin ei saa missään nimessä olla, vaan kyllä meidänkin on saatava oikeaa hoitoa, arvostusta ja apua. Ihan samalla tavalla kuin kaikkien muidenkin.

Me olemme samanarvoisia, kuin kaikki muutkin. Välillä unohdamme sen itsekin, mutta niin se vaan on.
Tässä vieressä, kaksi  kuvaa itsestäni. Molemmat täysin eri aikakausilta. Toinen ennen diagnooseja ja toinen jälkeen, Millä tavalla tämä väli muutti minua ja minun arvoani?
Vastaus: Ei millään.  Olen edelleen saman arvoinen kuin tuossa toisessa kuvassa.




Nyt haluaisin kuulla, jos olet jonkin mielenterveysongelman takia saanut epäoikeidenmukaista tai väärää kohtelua jossain?

-Suvi

Yhteenveto terapiasta!

Mun dkt aikani alkaa lähentyä loppuaan. Heinäkuussa ryhmä jää tauolle ja mun taival ryhmässä päättyy siihen.

Ajatuksena tuntuu kamalalta, olen saanut ryhmästä ja yksilökäynneistä niin paljon irti. Käynneistä on tullut iso osa mun elämää, enkä todellakaan halua luopua tästä.

Se, mitä olen saavuttanut terapiassa on jotain mitä en osannut edes olettaa. Mielikuvani ryhmästä oli "mindfuless hömppää" ja luultavasti lopetan ryhmän heti toisen kerran jälkeen.

No, tässä sitä ollaan edelleen menossa mukana, 6.9 alotin ja lopettaa en haluaisi. Niin ne ennakkkoluulot vaan sai väistyä, tästäkin.

Kaikki ryhmässä opitut taidot ovat tärkeitä, ja suurinta osaa käytän huomaamatta päivittäin. Eniten itseäni on varmasti auttanut ahdingonsieto taidot. Siedän nykyään niin paljon enemmän pettymyksiä ja ahdistusta kun ennen. Osaan käsitellä näitä ja jopa käyttäytyä pahoissa tilanteissa. 

Olen oppinut olemaan myös paljon tuomitsemattomampi muita ja varsinkin itseäni kohtaan. Joka asiasta en ole heti syyttämässä ja tuomitsemassa itseäni. Auttaa jaksamaan paremmin, ja olen oppinut jopa tykkäämään itsestäni. Itsekunnioitukseni on alkanut parantua, kun tuomitsevat ajatukset ovat saaneet siirtyä pois ja tilalle on tullut todellisuuden radikaali hyväksyntä. Jos asialle jotain voi tehdä, niin tee. Älä valita ja voivottele, vaan tartu tuumasta toimeen ja hoida se. Ja jos taas ei voi tehdä mitään, hyväksy asia ja siirry eteenpäin. 

Asioista irtipäästäminen on ainakin itselleni ollut hyvin hankalaa, mutta sitä harjoittelemalla olen pikkuhiljaa opetellut sitä tekemään. Turha jäädä menneisyyteen pyörimään, kun sille ei enää nykyhetkessä voi mitään tehdä.

Olen muuttunut terapian myötä rauhallisemmaksi. En paljon, mutta hieman. Olen sosiaalinen, menevä ja häslä ihmisenä ollut aina.  Paikallaan olo on minulle vaikeaa, ja tietoisena oleminen vielä hankalampaa. Tietoisuustaitoja harjoittelenkin jokapäivä. Ihan vaan vaikka hampaita pesiessäni, mietin että mitä teen. Pysähdyn ja keskitym vain ja ainoastaan siihen miltä tuntuu, miten liikun, miltä haisee. Keskityn olemaan läsnä. Tämä helpottaa arkea lapsen kanssa. Lapselle on tärkeä että vanhempi on läsnä.

Vaikka olen saanut terapiasta paljon irti ja olen muuttunut ihmisenä omasta mielestäni paljon, niin matka itseeni on vasta alussa.  Terapiassa saan eväät ja ohjeet parempaan huomiseen, se miten käytän näitä on ihan oma valintani. Elämä epävakaana ei edelleenkään ole helppoa, ei dkt sitä sairautta poista. Eläminen sairauden kanssa vaan vähän helpottuu. Olen vasta aivan matkani alussa, mutta omasta mielestäni oikeaan ja hyvään suuntaan menossa.

Mitä sitten dkt:n jälkeen? No, suunitelmana oli ihan psykoterapiaan meno. Lapsuudessani ja nuoruudessani on paljon  asoita, joita en ole käynyt läpi ja joista en ole ollut valmis päästämään irti. Nämä asiat ovat paljon mielessä, ja nyt alkaa olemaan se aika kun olisin valmis asiat selvittämään. Varmasti dkt:sta saatu apu auttaa käsittelemään tunteita näistä asioista. Rankka polku siis vielä edessä, mutta nyt olen varmempi kuin koskaan että jaksan ja pystyn sen polun  rämpimään läpi vahvempana kuin koskaan!

-Suvi

Dkt, Jatku jo!

Blaah, jatkuis jo dkt.. just kattelin mun viikkokortteja tossa ja yllättävän hyvin menny tää loma, vaikka vähän jänskäsin alkuun.
Ahdistus pysyny aikahyvin hanskassa, muutamia ylilyöntejä ollut, mutta ne on menneet aika nopeasti ohi. Taitoja oon käyttänyt, erityisesti tilanteen paremmaksi muuttamista sekä toimimista päinvastoin kun tunne edellyttää. Stoppia ja tippiäki joutunu käyttämään mutta vähemmässä määrin!
Oon tosi tyytyväinen näihin viikkoihin, odotukset ei todellakaan ollut näin korkealla.  Silti musta tuntuu kokoajan enemmän ja enemmän siltä että musta tulee vielä ihan kunnollinen ihminen, ilman sen suurempia draamoja tai impulsseja! Mitäköhän elämä sit olis.. toivottavasti tasasempaa!
Nyt oon huomannu ihan konkreettisia esimerkkejä mun omassa elämässä miten asiat on dktn jälkeen muuttunu. Tää on upeeta!

Tää mun terveystammikuu ei alkanu kovin hyvin. Oon ihan hirveessä flunssassa ollu koko alkuviikon. Nyt vähän jo helpottaa mut kauhee väsymys tullu tilalle. En jaksa tehä mitään! Kävin tänään apteekissa, ja olo oli kun ois maratonin vetässy.. En taida siis vielä ihan kunnossa olla. Huomena hos pääsis vähä jo ihmistenilmoille täält himast, alkaa muksuki jo hyppii pitkin seiniä.
Ensviikolla meinaan kyllä lenkkeillä, ihan pakko! Tää mun turpoominen ärsyttää ja nää elämäntavat ei ole kovinkaan hyvät. Herkkuja, liian suuret annoskoot ja vaan makaaminen sohvalla.. Ei ihme että kiloja tullu ihan kiitettävästi lisää.
Miehän kielsin iteltäni tossa muutama hetki sitten että en syö liikaa ja mun lihominen johtuu jostain sairaudesta, no kun näin ei ollut niin oli vaan pakko uskoa ja hyväksyä se tosiasia että ihan itsestään se on kiinni. Taas kerran...

Uudenvuodenn herkut 😍❤️😍

Hei, mulle saa edelleen laittaa kysymyksiä! Toivepostauksia? Kommenttia?
Nyt tää taitaa lähteä nukkumaan, kellokin jo taas 23 ja aamulla aikanen herätys. Öitä!

-Suvi

Heihei 2018! Tervetuloa 2019!

Vuosi 2018, ehkä elämäni rankin vuosi on nyt takanapäin.
Kun ajatellaan vuotta 2018 taaksepäin, koen hyvin ristiriitaisia fiiliksiä. Mielenterveyteni kärsi sekä sain diagnoosit keskivaikea masennus, epävakaa persoonallisuushäiriö, AD/HD sekä ahdistuneisuushäiriö. Menetin myös ystäviä jotka eivät kestäneet sairauksieni tuomia hankaluuksia.
Mutta! Pääsin naimisiin rakastamani miehen kanssa, vaikka elämä ei todellakaan ole aina helppoa ja meidän suhde on myrskyisä, olen aikavarma silti että yhdessä ollaan ja pysytään. Niin myötä, kuin vastoinkäymisissä.

Yks mieleenpainuvin reissu oli vuonna 2018 mun polttarit! Ihan huiput tyypit, ihan huippu meiniki! Mulla oli ihan huippuhauskaa, mut onnistuttiin yllättämään täysin ja olin tosi onnellinen!
Sillä reissulla itkettiin ja naurettiin. Tanssittiin ja juotiin, vahingos aamuun asti. Hups! Tässä pieni kuvakollaasi, ekaks mun ryöstettiin, sit vietiin laittautumaan, sit helsinkiin syömään ja juomaan. Lopuksi laivalle, sielä oli monia tehtäviä mitä suoritin. Aivan huippuilta, kiitos osallisille siitä :)

Tajusin myös, että mulla on maailman parhaat ystävät jotka jaksavat tukea aina. Oli tilanne mikä tahansa. Kiitos siitä heille! En pärjäis tässä elämässä ilman mun mahtavia ystäviä. En pysty koskaan tarpeeksi kiittämään heitä siitä tuesta ja avusta mitä heiltä olen saanut.

Mitä sitten odotan vuodelta 2019?
Ainakin tasasempaa mieltä, tasasempaa arkea sekä dktn jatkumista ja uuden oppimista! Haluan keskittyä itseeni, parantaa elämänlaatuani sekä elämäntyyliäni. Musta tuntuu että tämä vuosi on muutoksen ja henkisen kasvun aikaa. Näin ainakin toivon. Pikkuhiljaa tässä eteenpäin mennään, täytyy vaan muistaa että elämään kuuluu myös ne alamäet, pettymykset ja romahdukset mutta niistä ei saa lannistua!

Hyvää uuttavuotta kaikille lukijoille!

-Suvi

Lomaa ja tulevaisuudensuunitelmia!

Dkt on rytmittänyt mun elämää tässä viimeset 4kk, joka viikko. Suunnittelen viikot siten että ma ja to olen kotona, tyttö tarhassa ja pääsen terapiaan.

Nyt alkaa kolmen viikon joululoma, ja multa katoaakii pohja mun viikkorytmistä! Okei, on joulu ja muuta joten tylsää ei varmasti tule olemaan mutta kauhistuttaa se silti. 

Kun ei ole töitä eikä harrastuksia, elämä pyörii aikalailla vaan kotona seiniä ja telkkaria katsellen niin on tärkeää löytää joku rytmi, minulla se on ollut terapia. Toivonmukaan ensivuoden puolella pääsen aloittamaan jonkin pajatoiminnan tms, jotta saisin tekemistä. Alkaa tää makaaminen kotona jo kyllästyttää näin puolenvuoden jälkeen.

Suunitelmana siis työkokeilu pajalla, 3krt viikossa. Jos tämä ei onnistu, varmaan sitten yritykseen, mutta työkuntoseksi mua ei vielä luokitella ja terapiakin menee vaan rankemmaksi kokoajan, sitämukaan miten käsittelen ongelmiani.
Kaipaan töihin, kaipaan tekemistä ja rytmiä elämälle. Kaipaan sitä tunnetta kun voin olla hyödyllinen. Ymmärrän toki, että en ole juuri nyt kykeneväinen 5pv viikossa 8h työpäiviin, mutta haluaisin kyetä. Turhauttaa tosissaan kun olisi halu ja hinku tekemään, mutta et vain pysty. Olen opiskellut kaksi ammattia ja tehnyt todella töitä päästäkseni kiinni vakaaseen elämään, silti olen työttömänä ja erittäin epävakaana.
Välillä vihaan tätä sairautta, vihaan näitä mielialan vaihteluita, ainaista väsymystä ja samalla 100 eri ajatusta päässä ja jokapaikkaan pitäisi mennä samaan aikaan, vihaan sitä kun en pysty. Masennus hidastaa, AH/HD haluaa nopeuttaa ja epävakaus keikkuu näiden kahden välissä yrittäen olla tuomitsematta ja tukea milloin kumpaakin puolta. Kuulostaa hankalalta? Juu, se on. Pakko vaan hyväksyä että tällaset kortit on jaettu, näillä on mentävä ja tämä tilanne on vain hyväksyttävä. Julma todellisuus. Mutta parempaa huomista kohden tässä mennään kovaa vauhtia ja paljon on jo tapahtunutkin. Onneksi.

Kasailen tässä pitkin matkaa kysymyksiä, joista teen oman postauksen vastauksineen tulevaisuudessa. Jos sinulla on mitävaan kysyttävää, laita se kommentteihin. Otan mielelläni kysymyksiä ja kaikenlaista palautetta vastaan! Riippuu kysymysten määrästä milloin postaus tulee, mutta se varmasti tulee.

Tämän takia jaksan, olen maailman onnellisin kun saan kokea kaiken tämän riemun lapseni kanssa.
Kiitollinen-Siunattu-Onnellinen

-Suvi

Todellisuuden radikaali hyväksyntä.

Otsikkokin sen jo kertoo, tässä on todellisuus iskeny nyt kovaa päin kasvoja ja se on ollut vaan kohdattava.
Maanantaina oli dkt:n yksilötyönohjaus, jossa siis dkt terapeutit, niiden työnohjaaja ja minä. Yhteensä oli siis 5 terapeuttia mun lisäks.
45minuutin aika, mutta aikaa kulu n.1h10min, koko aika sellasta tykitystä etten perässä pysyny.
Joo, mulla on vihan hallinta ongelmia, en siedä ahdistusta ollenkaan ja paljon mielenpäällä asioita kokoajan, tiedän sen. Mutta kun mulle ladottiin kaikki asiat päin naamaa sekä puhuttiin asioiden oikeilla nimillä eikä kaunisteltu niin olihan se aika rankkaa kuultavaa..
Menin ihan sumussa maanantain ja tiistain, olin tosi väsynyt enkä oikee jaksan tehä mitään. Tiistaina sit raivokännit, kannattiko..no ei, ei todellakaan kannattanu.
Torstaina päätin sit ottaa itteäni niskasta kiinni ja oikeesti kohdata itseni kanssa nämä ongelmat. Ryhmiksessä pääsin vähän avautumaan maanantaista ja sielä sit huomasin että vähän on tuo mun ajatusmaailmakin muuttunut tässä dktn aikana. Täähän oikeesti toimii!!
Torstaina oli sitten peiliin katsomisen paikka ja tosiaan aika mennä itteensä. Tiiättekö ku ongelmien myöntäminen ja kohtaaminen ei oo kovin kivaa saati sitten helppoa. Ajatukset meni niin pohjalle ja kierin sellasessa itsesäälissä, ettei tosikaan. Ahdistikin tosi paljon, nukkumisesta ei tullu mitään. Loppujenlopuksi ryntäsin suihkuun, joka on mulle aina rauhottumis paikka ja sielä ajatukset selkenee.
Hetken sielä mietin ja rauhotuin, kunnes päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Nyt on muutoksen aika, tää elämä ei oo sen arvosta mitä haluan ja mä haluan rakentaa itelleni ja perheelleni elämisen arvoista elämää. Ahdistus helpotti suihkun aikana, itsesääli katos ja sain nukuttua.
Kiitos vaan dkt taitojen. Jos joku epävakaa lukee näitä kirjotuksia ja miettii onko tästä terapiasta hyötyä niin on, ja kannatan hakeutumista tähän hoitomuotoon.
Maanantaina mennääkii miehen kanssa yhdessä mun yksilöterapeutille, jännittää vähän mutta ihanaa että tuo mies jaksaa tukea ja yrittää ymmärtää paremmin. Taidan olla aika onnellinen kun hän mut vaimokseen otti :)
Aikamoista tunteiden vuoristorataa ollu tämä viikko, mutta tästäkin on taas selvitty. Positiivisemmalla mielellä ensiviikkoon.

Hyvin kuvaa tätä viikkoa tämä kuva.

-Suvi

Joulua Joulua

Noniin, taas kerkee ja jaksaa tännekii kirjottaa. Tässä on menny nyt paripäivää aikalailla vaan kotona maaten ja joulujuttuja suunitellen ja miettien.
Mä itse rakastan joulua. Rakastan sitä tunnetta, lasten riemua ja onnellisuutta. Lapsista huokuu sellainen joulun taika- tyyppinen fiilis, mikä saa mut ainaki ihan super hyvälle tuulelle!
Tykkään panostaa jouluun, tänäkin vuonna vaikka en aluksi uskonut jaksavani.
Pikkuhiljaa jouluvalot on päässy ikkunoihin, kynttilät ja sohvatyynyt vaihtuneet punaisiin. Verhoja en tänävuonna vaihda, harmaavalkoset saa nyt luvan käydä.
Joulukuusi&koristeet vielä puuttuu mutta pikkuhiljaa tässä hommailen, kun paljon "joutuu" uutta ostamaan.

Mä rakastan yli kaiken valoja ja kynttilöitä, voisin ostaa aina vaan lisää ja lisää. Onneksi on sentään yksi järjen ääni tässä talossa (mies..) joka rajottaa tätäkin touhua.
Tämän jouluaaton lapsi on isällään ja me vietetään aatto miehen porukoilla. Jännää, en ole ikinä viettänyt joulua muualla kuin omassa kotona tai oman perheen parissa. Ajatus aluksi saattoi vähän tuntua oudolta, mutta pian tähänkin tottui.
Joululahjoista sen verran, että muksulta tuli n.miljoona toivetta ja äidille iski valinnanvaikeus mitä hommata. Onneksi on iso suku niin ei tarvitse itse hirveästi ostaa. Miehelle on pari lahjaa jo tiedossa, mutta tarvitsisin vielä ainakin yhden. Ideoita kenelläkään? Urheileva mies, käy salilla, ui, lenkkeilee ja pyöräilee. Tykkää pelata biljardia. Ja kyllä, kaikki noihin harrastuksiin liittyvät oheistuotteet löytyy jo, joten hieman hankalaa.

Nähtiin joulupukki, voi toisen riemua :)
Harmi vaan kun on lumeton kuva..

Haluaisin kuulla teidän jouluperinteistä, ruuista ja miten jouluun valmistaudutte.

-Suvi

Ravitsemusterapeutilla käynti

Kävin tänään ravitsemusterapeutilla syömisen hallinnan sekä lihomisen takia.

Syöminenhän on ollut mulle ongelmana jo pitkään, ei suoranaisesti syömishäiriönä vaan syömisen häiriönä. 

Minulla ja syömisellä on ollut aina viharakkaus suhde, ihan pienestä pitäen. Silloin en suostunut syömään yhtään mitään. Nyt kun mielenterveysongelmat ovat tulleet osaksi arkea ja minua, on syömiseni mennyt paljon huonompaan suuntaan.

Syön kyllä monipuolisesti ja hyvin, mutta ajatus ruuasta ja syömisestä aiheuttaa kauhean häpeän tunteen. Julkisilla paikoilla tai jos syön samassa pöydässä muiden kanssa, ruoka-annokseni on erittäin pieni, syön mahdollisimman nopeasti, että pääsen pois tilanteesta. Jälkiruoat jätän melkein aina syömättä jos syön muualla kun kotona.

Ahdistus syömisestä on mennyt niin pahaksi, että mielummin nälkiinnytän itseäni odottaen että pääsen kotiin syömään. Jos ei ole mahdollista syödä salassa tai piilossa, turvaudun johonkin pieneen ja nopeaan esimerkiksi suklaapatukkaan. Kotona sitten tulee tunne että pakko saada ruokaa, jolloin syöminen lähtee käsistä ja on hallitsematonta. Tästä seuraa todella paha olo, henkisesti ja fyysisesti.

Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että paino on noussut huimaa vauhtia viime kuukausina ja vaatekoko on suurentunut useita kokoja. Vieläkään en tiedä mistä tämä johtuu, koska ruoka-annokset ovat normaaleja ja syön monipuolisesti. Ehkä se rytmi.. Lapsiviikolla syön säännöllisemmin, koska muksukin syö. Mutta lapsivapailla viikoilla aamupala saattaa venyä puoleenpäivään, lämmimruoka syödään klo 17-21 välisenä aikana. 

Ajattelin kyllä soittaa itselleni lääkäriajan, jotta pääsisin käymään kilpirauhaskokeissa. Hikoilen hirveästi, lihon paljon ja nopeasti sekä olen aina ja ikuisesti väsynyt. Ei tämä masennuskaan kaikkeen voi olla syy, vai voiko?

Syömisestä on tullut minulle siis ihan hirveä mörkö, ahdistaa kaikki ruokaan liittyvä keskustelu, tunnen kuinka ihmiset tuijottavat julkisilla paikoilla kuin iso olen ja lähipiiri varmasti miettii, miksi olen taas tässä kunnossa kuin hieman raskauden jälkeen, vaikka laihduin tässä välissä huimasti. 

Ja tämä on se ajattelutapa, josta pyrin eroon. Kukaan tuskin tuijottaa kadulla minua lihavuuden takia, jos tuijottaa niin pitäisi miettiä että ehkä se kattoo kuin hieno takki mulla on tai kuin kivasti olen meikannut. Ei aina ajattelisi pahinta. En usko myöskään että lähipiirini miettii lihomistani, olen useimpien kanssa tästä keskustellut ja kertonut heille että minulla itsellänikin on huoli tästä painon noususta. Tässä tulee hyvin epävakauden yksi pääpiirre hyvin esiin, itsensä tuomitseminen. 

Vaikuttaa kyllä kovasti itsetuntoon kun ei ole vaatteita tai saati varaa ostaa niitä ja pistää koko vaatekaappia uusiksi, kuljen siis vaatteissa jotka eivät istu päälleni yhtään. Mutta, minkäs teet. Uskon, että kropassani ei ole kaikki nyt kohillaan ja aijon ottaa asiakseni nyt selvittää mikä mättää. Samalla teen töitä ajatuksieni kanssa, sekä yritän saada minun ja ruuan suhteen kuntoon. Se kuuluisi olla nautinto, siitä kuuluisi tulla hyvä mieli. Minulle ei tule.

-Suvi

Voi syksy!

Pitkästä aikaa jaksan taas päivittää tännekkin kuulumisia, olen ollut aika uupunut ja voipunut johtuen syksystä ja sen tuomasta masennuksen syvenemisestä. Joka syksy sama kuvio, menen enemmän maihin, olen väsyneempi ja kiinnostus kaikkea kohtaa häviää.
Tänä syksynä olo on ollut huonompi kuin aijemmin, en tiedä sitten johuuko se kokoaikaisen masennuksen tiedostamisesta vai mistä. Toki saattaa vaikuttaa sekin kun nyt olen vain kotona, ei ole pakko raahautua mihinkään muualle kun maanantaisin&torstaisin dkt:hen. Välillä sekin tuntuu hyvin raskaalta eikä kiinnostaisi mennä mutta menty on silti.

Painokin vaan nousee, vaatteet ei mahdu. Ulkona alkaa olemaan talvi ja talvitakki ei mene kiinni. Ei lähellekkään.
Tiedän, liikunta ja terveelliset elämäntavat. Mutta miten? Ei ole voimia lähteä hikilenkille, hyvä että on voimia edes käyttää naapurin koirat lenkillä kun hän ei juuri itse pysty. Valitan lihomisesta, syön ahdistukseen lihomisesta ja pam, noidankehä valmis. Taas.
Ehkä pitäisi pyytää lähete ravitsemusterapeutille, minulla ja ruolla kun on erittäin epäterve suhde niin se voisi auttaa syömään oikein ja suhteutua ruokaan eritavalla. Olisikohan siitä apua? Jos joku on käynyt niin laita kommenttia ja kerro ihmeessä!

Mutta palataan tähän syksyyn. Hankalaa ja vaikeaa aikaa, dkt taidot ovat käytössä ja usko niihin loppumassa. Ei jaksa panostaa, jolloin en ole mukana täysillä, jolloin taitojen käyttö sekä toimivuus ovat kyseenalaisia ja heikkoja. Terapeutti sanoi että hyvä että edes yritän käyttää.
Paniikkikohtauksetkin ovat palanneet. Pieniä hengenahidstuksia ja sydämentykytyksiä olen saanut säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta viimeviikolla sain kaksi isoa. Huh, olin jo unohtanut miten ikäviä ne ovatkaan. Voisin veikata isoksi syyksi
Masennuksen, väsymyksen ja kokonaisvaltaisen uupumisen.

Monelle syksy on ihanaa aikaa, nättiä ja kohta tulee lunta. Toisille syksy on vaikeaa ja suorastaan tuskaista aikaa niinkuin minulle. Onneksi on iloisia ja positiivisiakin asioita mm. Ihanat juhlat tulossa lähipiirissä, siskoni lasten syntymäpäivät, joulu.. Ihana katsoa oman lapsen joulun odotusta jännityksellä. Itsehän rakastan joulua ja kohta saa laittaa valoja ja vähän joulusisustusta. Kyllä se aurinko paistaa vielä tähän risukasaankin.

-Suvi

Kansainvälinen Mielenterveyspäivä 10.10

Hyvää maailman mielenterveyspäivää kaikille!
Tätä päivää on vietetty 1992 ensimmäisen kerran ja siitä asti vuosittain. Päivän tavoite on saada ihmisten tietoon erilaisia mielenterveysongelmia ja saada ihmiset muistamaan!

Mielenterveys on jotenkin negatiivinen juttu yleensä, mutta on myös positiivista mielenterveyttä! Harva ajattelee asiaa tältä kantilta, koska yleensä mietitään vain mielenterveys ongelmia.
Positiivista mielenterveyttä on mm: psyykkinen voimavara, elämänhalu, myönteinen käsitys itsestään. Positiivinen mielenterveys edistää myös kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Positiivista mielenterveyttä voi myös harjotella! Tätä me teemme esimerkiksi DKT:ssa. Opimme kohtaamaan vastoinkäymisiä menemättä palasiksi, opettelemme antamaan itsellemme anteeksi ja olemaan vähän armollisempia itsellemme. Pyrimme vähentämään tuomitsevuutta itseämme ja toisia kohtaan. Kuulostaa hyvältä, eikö?
Kaikkien pitäisi opetella nuo tavat. Yksi vaikeimmista tavotteista itselläni on päästää menneisyydestä irti ja antamaan menneisyydelle anteeksi. Opetella antamaan asioiden olla, en vain pysty muokkaamaan menneisyyttäni vaikka miten haluan.

Itse mietin mielenterveyttä monelta kantilta. Itselläni se on järkkynyt ja siitä on tullut ongelma, mutta ne kenellä asiat on balansissa miten hieno voimavara se on!

Koulussa käsiteltiin tätä aihetta ja en aluksi pystynyt ymmärtämään mitä tämä kaikki tarkoittaa, miten voi olla mielenterveys myös positiivisena aiheena. Vasta kun opin ymmärtämään omat mielenterveys ongelmani, opin käsitteen positiivinen mielenterveys voimavarana. Siihen minäki  pyrin, eiköhän siihen meistä kaikki pyri!
Vaikka sinulla olisi mielenterveys ongelma, sinussa on varmasti positiivisiakin asioita mitkä liittyvät mielenterveyteen, saattaa vain mennä aikaa löytää ne.

Hyvää kansainvälistä mielenterveyspäivää kaikille! Ajatellaan positiivisesti :)


-Suvi