torstai 2. tammikuuta 2020

Best of 2019

Tässä kooste tämän blogin vuodesta 2019! Blogille vuosi oli hyvä, itselleni parempi kuin aikoihin! Vaikka blogi epävakautta käsitteleenkin, on se ollut aika vauva painotteinen koko vuoden :)
Tässä olkaa hyvä!

Puoliväli
Tämä postaus koski vauvaa, siihen valmistautumista, hankinnoista ja omia fiiliksiä! Ihanaa että nämä muistot odotuksesta jää tänne blogiin




Ultrakuulumisia
Tässä postauksessa kerroin mm, vauvan sukupuolen  ja kuten otsikkokin sen kertoo niin ultakuulumisia. Sisältää myös paljon vauvan vaatteista mitä oltiin hankittu. Silloin mietin että menee ikuisuus kun noita pääsee käyttämään, nyt ne on jo pieniä! Mihin tämä aika menee?



3 Loman alotusta ja kuulumisia!
Tämä postaus kertoi meidän kesästä. Odotuksesta, synttäreistä, kuntouttavan työtoiminnan loppumisesta. Postaus sisältää myös linkin mun kirjoittamaan ohjaamo blogiin!
Edelleen olen niin kiitollinen tuosta mahdollisuudesta olla ohjaamossa töissä edes hetki.



2Kuulumisia ja.. Vauva!
Olin pitänyt salaa pientä päiväkirjaa raskaustestin tekemisestä asian julkistamiseen. Tämä postaus sisältää alun fiilikset raskaudesta sekä meidän kuusamon reissun kuvat ja tarinat! Ihana postaus omastakin mielestä, ihana fiilistellä ja palata taas siihen aikaan kun tasan vuosi sitten tein positiivisen raskaustestin, nyt meillä on ihana nelikuinen poika nukkumassa omassa sängyssään :)




Miehen sanoin...
Tämä postaus oli lukija sekä kommenttimääriltään ehdottomasti luetuin!Postaus kertoo meidän tarinan, ja mun epävakauden miehen silmin. Erittäin mielenkiintoinen myös omasta mielestä! Olen niin onnellinen tuosta  miehestä joka tukee ja ymmärtää. En väitä että tämä vauva-aika olisi mitään ruusuilla tanssimista, mutta yhdessä me silti ollaan :)


Tässä tämän blogin viisi luetuinta postausta vuodelta 2019! Tervetuloa vuosi 2020!

-Suvi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti