Loman alotusta ja kuulumisia!

Nyt mä olen lomalla! Kuntouttava työtoiminta loppu perjantaina. En oikeen tiiä mitä mieltä oisin siitä, koska tykkäsin olla töissä Ohjaamossa ihan kamalastii mutta toisaalta  olo alkaa olla aika tukala, että kai tää tekee vaan hyvää alottaa loma nyt.

Sain ihan hirmuhyvät palautteet työkavereilta ja ohjaajilta. Tunsin itteni hyödylliseksi, ja ilmeisesti musta hyötyä olikin, mikä mahtava tunne! Meillä oli perjantaina läksiäisiet ja tuli kyllä itku kaikista niistä ihanista sanoista mitä mulle sanottiin. Olin niin onnellinen!

Perjantaina kuunnellessani palautteita, tein myös yhden todella ison huomion. Mun olo on parempi kuin  kertaakaan saatuani diagnoosit ja sairastuttuani masennukseen. Olen nykyään taas energinen, positiivinen ja hymyilen usein! 

En ole edes itse tätä huomannut, ennenkuin vasta perjantaina. Ja tajusin, että voin nykyään niin paljon paremmin kuin ennen. Toki sairaudet kulkee mukana, mutta olen oppinut elämään niiden kanssa ja olen sinut esimerkiksi epävakauden kanssa. 

Olen todella kiitollinen Kotkan Ohjaamolle, että sain olla sielä töissä. sain olla heille hyödyksi ja tarpeellinen. .

Kirjoitin Ohjaamo blogiin myös tekstin matkastani Ohjaamossa. Sen voi käydä lukemassa TÄÄLTÄ.

Laitoin facebookkiin päivityksen koskien tätä viimeistä 1,5vuotta. En ole julkisesti sairauksistani huudellut joten tämä oli  vähän kuin olis tullut kaapista ulos :D

Tässä pientä blogitaukoa pidellessä on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Tyttären 6v synttärit, joita juhlittiin kahtena päivänä. Hulinaa riitti, ja olin aika väsynyt tämän viikonlopun jälkeen. 

Lauantaina oli sukulaissynttärit, ja päivän kohokohta tais olla kun mun sisko, äiti, veljen tyttö ja siskon lapset tuli käymään. Huonojen välien takia ei kauheesti olla nyt nähty ja ilmeisesti ikävä ollut. Mullakin ollut kyllä ikävä noita muksuja :)

Sunnuntaina oli sitten kaverisynttärit. Järjestettiin aarteen etsintä, joka paljastui aika kivaksi puuhaksi. Muuta järjestettyä ei ollut. Meille tais olla kutstuttu ne tarhan äänekkäimmät lapset kun kuudesta lapsesta lähti hurjan kova meteli :D 

Synttärisankari oli tällä meiningillä koko viikonlopun!
:D

Tämä kakku oli aivan superhyvää! Ikinä ei ole kakku mennyt
näin hyvin kaupaksi kun tämä.

Mansikkaa, banaania, sulatettua suklaata ja jääkaappiin.
Hitti! Hyvä, helppo tehdä. Ja yks mun suosikeista :)

Omat 26v synttärit kerkesin viettää tässä välissä, sain mieheltä ihanimman lahjan ikinä. Olen kinunut uutta lompakkoa jo ikuisuuden, nyt sain yhdistetyn synttäri ja hääpäivälahjan!

TÄYDELLINEN <3

Käytiin myös Helsingissa pakohuoneessa, joka saatiin häälahjaksi vuosi sitten. Oli superhauskaa, vaikkakin todella kuuma. Selvittiin ulos ja jäi aikaakin vielä 10minuuttia. Aika tehotiimi ollaan! 

Tänään juhlittiin miehen kanssa ekaa hääpäivääkin. Aika mennyt kauhean nopeesti, vauvan tuloonkaan ei ole enää pitkä aika. Nyt on rv 32+4!! Raskaus mennyt hyvin, omalla painollaan. Toki oikea jalka turpoilee ja on kipeä, mutta toivon mukaan helpottaa kun tämä raskaus on ohi.

Kerkesin jo veritulppaa epäillä, ja niin kerkes lääkäritkin joten pieni klexane kuuri oli tässä välissä. Onneksi ultratessa ei tulppaa löytynyt. 

Miten teillä on kesä mennyt? Mitä teille kuuluu? 

-Suvi

Yhteenveto terapiasta!

Mun dkt aikani alkaa lähentyä loppuaan. Heinäkuussa ryhmä jää tauolle ja mun taival ryhmässä päättyy siihen.

Ajatuksena tuntuu kamalalta, olen saanut ryhmästä ja yksilökäynneistä niin paljon irti. Käynneistä on tullut iso osa mun elämää, enkä todellakaan halua luopua tästä.

Se, mitä olen saavuttanut terapiassa on jotain mitä en osannut edes olettaa. Mielikuvani ryhmästä oli "mindfuless hömppää" ja luultavasti lopetan ryhmän heti toisen kerran jälkeen.

No, tässä sitä ollaan edelleen menossa mukana, 6.9 alotin ja lopettaa en haluaisi. Niin ne ennakkkoluulot vaan sai väistyä, tästäkin.

Kaikki ryhmässä opitut taidot ovat tärkeitä, ja suurinta osaa käytän huomaamatta päivittäin. Eniten itseäni on varmasti auttanut ahdingonsieto taidot. Siedän nykyään niin paljon enemmän pettymyksiä ja ahdistusta kun ennen. Osaan käsitellä näitä ja jopa käyttäytyä pahoissa tilanteissa. 

Olen oppinut olemaan myös paljon tuomitsemattomampi muita ja varsinkin itseäni kohtaan. Joka asiasta en ole heti syyttämässä ja tuomitsemassa itseäni. Auttaa jaksamaan paremmin, ja olen oppinut jopa tykkäämään itsestäni. Itsekunnioitukseni on alkanut parantua, kun tuomitsevat ajatukset ovat saaneet siirtyä pois ja tilalle on tullut todellisuuden radikaali hyväksyntä. Jos asialle jotain voi tehdä, niin tee. Älä valita ja voivottele, vaan tartu tuumasta toimeen ja hoida se. Ja jos taas ei voi tehdä mitään, hyväksy asia ja siirry eteenpäin. 

Asioista irtipäästäminen on ainakin itselleni ollut hyvin hankalaa, mutta sitä harjoittelemalla olen pikkuhiljaa opetellut sitä tekemään. Turha jäädä menneisyyteen pyörimään, kun sille ei enää nykyhetkessä voi mitään tehdä.

Olen muuttunut terapian myötä rauhallisemmaksi. En paljon, mutta hieman. Olen sosiaalinen, menevä ja häslä ihmisenä ollut aina.  Paikallaan olo on minulle vaikeaa, ja tietoisena oleminen vielä hankalampaa. Tietoisuustaitoja harjoittelenkin jokapäivä. Ihan vaan vaikka hampaita pesiessäni, mietin että mitä teen. Pysähdyn ja keskitym vain ja ainoastaan siihen miltä tuntuu, miten liikun, miltä haisee. Keskityn olemaan läsnä. Tämä helpottaa arkea lapsen kanssa. Lapselle on tärkeä että vanhempi on läsnä.

Vaikka olen saanut terapiasta paljon irti ja olen muuttunut ihmisenä omasta mielestäni paljon, niin matka itseeni on vasta alussa.  Terapiassa saan eväät ja ohjeet parempaan huomiseen, se miten käytän näitä on ihan oma valintani. Elämä epävakaana ei edelleenkään ole helppoa, ei dkt sitä sairautta poista. Eläminen sairauden kanssa vaan vähän helpottuu. Olen vasta aivan matkani alussa, mutta omasta mielestäni oikeaan ja hyvään suuntaan menossa.

Mitä sitten dkt:n jälkeen? No, suunitelmana oli ihan psykoterapiaan meno. Lapsuudessani ja nuoruudessani on paljon  asoita, joita en ole käynyt läpi ja joista en ole ollut valmis päästämään irti. Nämä asiat ovat paljon mielessä, ja nyt alkaa olemaan se aika kun olisin valmis asiat selvittämään. Varmasti dkt:sta saatu apu auttaa käsittelemään tunteita näistä asioista. Rankka polku siis vielä edessä, mutta nyt olen varmempi kuin koskaan että jaksan ja pystyn sen polun  rämpimään läpi vahvempana kuin koskaan!

-Suvi

Hormonihirviö

Pieni hetki kulunut  taas viime kirjottelusta, johtuen siitä kun en enää jaksanut kirjoittaa tekstejä puhelimella. Nyt sain vihdoinkin tietokoneen hommattua.
Raskaus etenee kivasti ja suhteellisen kivuttomasti, pieniä kohdun kasvukipuja tietenkin mutta muuten ollut tähän asti helppo raskaus. Raskausviikko 17 menossa, maha hieman pyöristynyt ja ekat vauvahankinnat tehty. Liikkeitä olen alkanut tuntemaan useammin ja hieman voimakkaampinakin.

Vaikka raskaus on mennyt fyysisesti hyvin ja helposti, niin psyykkisesti sitten hormonit kiusaa senkin edestä. Muutenkin kun on epävakaa ja ajatukset ja tunteet heittelevät paljon niin nyt on tunnemyrskytkin paljon pahempia. Saatan olla hyvällä tuulella ja seuraavaksi saatan itkeä, huutaa ja raivota ilman mitään syytä. Olenkin yrittänyt miehelle selittää ja sanoa tunteitani ääneen, mutta ihan aina ei kerkeä ennenkuin tulee jo reagointi. Itken myös tavallista enemmän sekä haluan kaiken hetinyt..
Ei ole helppoa olla raskaana ja epävakaa samaan aikaan. Nyt on dkt:ssa opituista taidoista ollut paljon apua, en tiedä miten selviäisin näistä hormonien ja tunteiden heittelyistä ilman.
Toinen raskauden aikainen "onglma" on mielihalut/mieliteot. Itkin yksi ilta sohvalla kun teki mieli kaikkea mitä näin tai kuulin. Onneksi mies ei ryntää kauppaan jos sanon että haluan suklaata, koska 5minuutin päästä en halua enää suklaata vaan heseaterian, 5minuutin päästä tästä en halua enää mitään, vaan kaikki vettä kiinteämpi oksettaa..
En väitä että itselläni olisi helppoa näiden mielihalujen sekä hormonimyrskyjen kanssa, mutta ei ole kyllä tuolla miehelläkään. Ihme että jaksaa vielä katsella, itse en luultavasti katselisi. :D

Pienen pienet tossut odottavat syyskuista käyttäjää :)

Dkt- ryhmää on kohta takana 7kuukautta, diagnoosin saamisista on vuosi. Vaikka tähän jaksoon mahtuu todella huonoja kausia masennuksien ja väsymysten kanssa, väittäisin nyt olevani onnellisempi kuin aikoihin. Minulla on asiat hyvin. On turvallinen, ihana mies. Ihana koti, maailman ihanin näsäviisas lapsi, toinen tulossa. Olen saanut itselleni rakennettua sellaista ympäristöä jossa on hyvä ja turvallinen olla. Tiedän, että mies ei lähde raivareideni takia, vaan tukee ja kestää yhdessä mun kanssa ylä- ja alamäet.
Diagnoosin saatuani, pelkäsin tulevaa. Pelkäsin leimaa hulluudesta, pelkäsin ihmisten reagointia tähän kaikkeen. Jotkut on sitä mieltä, että käytökseni on oma valinta ja sairaudella ei ole osuutta asiaan mutta he eivät tiedä paremmin. Minä tiedän, tiedän että opin hallitsemaan tunteitani ja raivareitani, vielä en sitä täydellisesti osaa. Olen paljon tässä 7kk:dssa oppinut ja kehittynyt.
Jotkut ihmiset ovat sitämieltä että mielialasairaudet ovat tekosyy olla pois töistä ja jäädä kotiin vaan lusmuilemaan. Olen kesästä asti ollut kotona, mutta kahden viikon päästä menen töihin, nyt olen kykeneväinen siihen. Aikaisemmin en ole ollut.
Olen vihdoinkin hyväksynyt sen, että olen epävakaa, olen  AD/HD, mutta olen myös se sama vanha Suvi, jolla on vain muutoksen tuulet elämässä tällähetkellä. Kaikki eivät sitä muutosta kestä, mutta se ei ole minun vikani. Olen oppinut olemaan armollisempi itselleni sekä olen oppinut myöntämään omat vajavaisuuteni, virheeni ja puutokseni. Kukaan täällä ei ole täydellinen, epävakailla se on vain hankalampi hyväksyä, ainakin minulla oli.
Tuomitsemattomuus itseä & muita kohtaan on ollut hankalin tähän astisista Dkt termeistä ja harjoituksista. Mutta myös yksi tärkeimmistä. Alan pikkuhiljaa oppia olemaan tuomitsematta, ja siitä olen ikuisesti kiitollinen.
Hieman syvällisempiä mietteitä tähän iltaan.


Jos teillä on jotain postaustoiveita, niin kommentoikaa toki, Muutenkin kiinnostaisi saada palautetta blogin tasosta. Hauskaa kevään alkua!

-Suvi

Dkt, Jatku jo!

Blaah, jatkuis jo dkt.. just kattelin mun viikkokortteja tossa ja yllättävän hyvin menny tää loma, vaikka vähän jänskäsin alkuun.
Ahdistus pysyny aikahyvin hanskassa, muutamia ylilyöntejä ollut, mutta ne on menneet aika nopeasti ohi. Taitoja oon käyttänyt, erityisesti tilanteen paremmaksi muuttamista sekä toimimista päinvastoin kun tunne edellyttää. Stoppia ja tippiäki joutunu käyttämään mutta vähemmässä määrin!
Oon tosi tyytyväinen näihin viikkoihin, odotukset ei todellakaan ollut näin korkealla.  Silti musta tuntuu kokoajan enemmän ja enemmän siltä että musta tulee vielä ihan kunnollinen ihminen, ilman sen suurempia draamoja tai impulsseja! Mitäköhän elämä sit olis.. toivottavasti tasasempaa!
Nyt oon huomannu ihan konkreettisia esimerkkejä mun omassa elämässä miten asiat on dktn jälkeen muuttunu. Tää on upeeta!

Tää mun terveystammikuu ei alkanu kovin hyvin. Oon ihan hirveessä flunssassa ollu koko alkuviikon. Nyt vähän jo helpottaa mut kauhee väsymys tullu tilalle. En jaksa tehä mitään! Kävin tänään apteekissa, ja olo oli kun ois maratonin vetässy.. En taida siis vielä ihan kunnossa olla. Huomena hos pääsis vähä jo ihmistenilmoille täält himast, alkaa muksuki jo hyppii pitkin seiniä.
Ensviikolla meinaan kyllä lenkkeillä, ihan pakko! Tää mun turpoominen ärsyttää ja nää elämäntavat ei ole kovinkaan hyvät. Herkkuja, liian suuret annoskoot ja vaan makaaminen sohvalla.. Ei ihme että kiloja tullu ihan kiitettävästi lisää.
Miehän kielsin iteltäni tossa muutama hetki sitten että en syö liikaa ja mun lihominen johtuu jostain sairaudesta, no kun näin ei ollut niin oli vaan pakko uskoa ja hyväksyä se tosiasia että ihan itsestään se on kiinni. Taas kerran...

Uudenvuodenn herkut 😍❤️😍

Hei, mulle saa edelleen laittaa kysymyksiä! Toivepostauksia? Kommenttia?
Nyt tää taitaa lähteä nukkumaan, kellokin jo taas 23 ja aamulla aikanen herätys. Öitä!

-Suvi

Heihei 2018! Tervetuloa 2019!

Vuosi 2018, ehkä elämäni rankin vuosi on nyt takanapäin.
Kun ajatellaan vuotta 2018 taaksepäin, koen hyvin ristiriitaisia fiiliksiä. Mielenterveyteni kärsi sekä sain diagnoosit keskivaikea masennus, epävakaa persoonallisuushäiriö, AD/HD sekä ahdistuneisuushäiriö. Menetin myös ystäviä jotka eivät kestäneet sairauksieni tuomia hankaluuksia.
Mutta! Pääsin naimisiin rakastamani miehen kanssa, vaikka elämä ei todellakaan ole aina helppoa ja meidän suhde on myrskyisä, olen aikavarma silti että yhdessä ollaan ja pysytään. Niin myötä, kuin vastoinkäymisissä.

Yks mieleenpainuvin reissu oli vuonna 2018 mun polttarit! Ihan huiput tyypit, ihan huippu meiniki! Mulla oli ihan huippuhauskaa, mut onnistuttiin yllättämään täysin ja olin tosi onnellinen!
Sillä reissulla itkettiin ja naurettiin. Tanssittiin ja juotiin, vahingos aamuun asti. Hups! Tässä pieni kuvakollaasi, ekaks mun ryöstettiin, sit vietiin laittautumaan, sit helsinkiin syömään ja juomaan. Lopuksi laivalle, sielä oli monia tehtäviä mitä suoritin. Aivan huippuilta, kiitos osallisille siitä :)

Tajusin myös, että mulla on maailman parhaat ystävät jotka jaksavat tukea aina. Oli tilanne mikä tahansa. Kiitos siitä heille! En pärjäis tässä elämässä ilman mun mahtavia ystäviä. En pysty koskaan tarpeeksi kiittämään heitä siitä tuesta ja avusta mitä heiltä olen saanut.

Mitä sitten odotan vuodelta 2019?
Ainakin tasasempaa mieltä, tasasempaa arkea sekä dktn jatkumista ja uuden oppimista! Haluan keskittyä itseeni, parantaa elämänlaatuani sekä elämäntyyliäni. Musta tuntuu että tämä vuosi on muutoksen ja henkisen kasvun aikaa. Näin ainakin toivon. Pikkuhiljaa tässä eteenpäin mennään, täytyy vaan muistaa että elämään kuuluu myös ne alamäet, pettymykset ja romahdukset mutta niistä ei saa lannistua!

Hyvää uuttavuotta kaikille lukijoille!

-Suvi

Lomaa ja tulevaisuudensuunitelmia!

Dkt on rytmittänyt mun elämää tässä viimeset 4kk, joka viikko. Suunnittelen viikot siten että ma ja to olen kotona, tyttö tarhassa ja pääsen terapiaan.

Nyt alkaa kolmen viikon joululoma, ja multa katoaakii pohja mun viikkorytmistä! Okei, on joulu ja muuta joten tylsää ei varmasti tule olemaan mutta kauhistuttaa se silti. 

Kun ei ole töitä eikä harrastuksia, elämä pyörii aikalailla vaan kotona seiniä ja telkkaria katsellen niin on tärkeää löytää joku rytmi, minulla se on ollut terapia. Toivonmukaan ensivuoden puolella pääsen aloittamaan jonkin pajatoiminnan tms, jotta saisin tekemistä. Alkaa tää makaaminen kotona jo kyllästyttää näin puolenvuoden jälkeen.

Suunitelmana siis työkokeilu pajalla, 3krt viikossa. Jos tämä ei onnistu, varmaan sitten yritykseen, mutta työkuntoseksi mua ei vielä luokitella ja terapiakin menee vaan rankemmaksi kokoajan, sitämukaan miten käsittelen ongelmiani.
Kaipaan töihin, kaipaan tekemistä ja rytmiä elämälle. Kaipaan sitä tunnetta kun voin olla hyödyllinen. Ymmärrän toki, että en ole juuri nyt kykeneväinen 5pv viikossa 8h työpäiviin, mutta haluaisin kyetä. Turhauttaa tosissaan kun olisi halu ja hinku tekemään, mutta et vain pysty. Olen opiskellut kaksi ammattia ja tehnyt todella töitä päästäkseni kiinni vakaaseen elämään, silti olen työttömänä ja erittäin epävakaana.
Välillä vihaan tätä sairautta, vihaan näitä mielialan vaihteluita, ainaista väsymystä ja samalla 100 eri ajatusta päässä ja jokapaikkaan pitäisi mennä samaan aikaan, vihaan sitä kun en pysty. Masennus hidastaa, AH/HD haluaa nopeuttaa ja epävakaus keikkuu näiden kahden välissä yrittäen olla tuomitsematta ja tukea milloin kumpaakin puolta. Kuulostaa hankalalta? Juu, se on. Pakko vaan hyväksyä että tällaset kortit on jaettu, näillä on mentävä ja tämä tilanne on vain hyväksyttävä. Julma todellisuus. Mutta parempaa huomista kohden tässä mennään kovaa vauhtia ja paljon on jo tapahtunutkin. Onneksi.

Kasailen tässä pitkin matkaa kysymyksiä, joista teen oman postauksen vastauksineen tulevaisuudessa. Jos sinulla on mitävaan kysyttävää, laita se kommentteihin. Otan mielelläni kysymyksiä ja kaikenlaista palautetta vastaan! Riippuu kysymysten määrästä milloin postaus tulee, mutta se varmasti tulee.

Tämän takia jaksan, olen maailman onnellisin kun saan kokea kaiken tämän riemun lapseni kanssa.
Kiitollinen-Siunattu-Onnellinen

-Suvi

Todellisuuden radikaali hyväksyntä.

Otsikkokin sen jo kertoo, tässä on todellisuus iskeny nyt kovaa päin kasvoja ja se on ollut vaan kohdattava.
Maanantaina oli dkt:n yksilötyönohjaus, jossa siis dkt terapeutit, niiden työnohjaaja ja minä. Yhteensä oli siis 5 terapeuttia mun lisäks.
45minuutin aika, mutta aikaa kulu n.1h10min, koko aika sellasta tykitystä etten perässä pysyny.
Joo, mulla on vihan hallinta ongelmia, en siedä ahdistusta ollenkaan ja paljon mielenpäällä asioita kokoajan, tiedän sen. Mutta kun mulle ladottiin kaikki asiat päin naamaa sekä puhuttiin asioiden oikeilla nimillä eikä kaunisteltu niin olihan se aika rankkaa kuultavaa..
Menin ihan sumussa maanantain ja tiistain, olin tosi väsynyt enkä oikee jaksan tehä mitään. Tiistaina sit raivokännit, kannattiko..no ei, ei todellakaan kannattanu.
Torstaina päätin sit ottaa itteäni niskasta kiinni ja oikeesti kohdata itseni kanssa nämä ongelmat. Ryhmiksessä pääsin vähän avautumaan maanantaista ja sielä sit huomasin että vähän on tuo mun ajatusmaailmakin muuttunut tässä dktn aikana. Täähän oikeesti toimii!!
Torstaina oli sitten peiliin katsomisen paikka ja tosiaan aika mennä itteensä. Tiiättekö ku ongelmien myöntäminen ja kohtaaminen ei oo kovin kivaa saati sitten helppoa. Ajatukset meni niin pohjalle ja kierin sellasessa itsesäälissä, ettei tosikaan. Ahdistikin tosi paljon, nukkumisesta ei tullu mitään. Loppujenlopuksi ryntäsin suihkuun, joka on mulle aina rauhottumis paikka ja sielä ajatukset selkenee.
Hetken sielä mietin ja rauhotuin, kunnes päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Nyt on muutoksen aika, tää elämä ei oo sen arvosta mitä haluan ja mä haluan rakentaa itelleni ja perheelleni elämisen arvoista elämää. Ahdistus helpotti suihkun aikana, itsesääli katos ja sain nukuttua.
Kiitos vaan dkt taitojen. Jos joku epävakaa lukee näitä kirjotuksia ja miettii onko tästä terapiasta hyötyä niin on, ja kannatan hakeutumista tähän hoitomuotoon.
Maanantaina mennääkii miehen kanssa yhdessä mun yksilöterapeutille, jännittää vähän mutta ihanaa että tuo mies jaksaa tukea ja yrittää ymmärtää paremmin. Taidan olla aika onnellinen kun hän mut vaimokseen otti :)
Aikamoista tunteiden vuoristorataa ollu tämä viikko, mutta tästäkin on taas selvitty. Positiivisemmalla mielellä ensiviikkoon.

Hyvin kuvaa tätä viikkoa tämä kuva.

-Suvi

Syksyisiä mietteitä.

Ompa ollu taas hankala alkuviikko, väsyttää ja ottaa päähän koko ajan kaikki. DKT taitoja harjoiteltu useampaankin kertaan, mm. Viisas mieli ja huomion siirtäminen muualle on ollut paljon käytössä, onnistumisesta en sitten niin tiedä.

Viikonloppuna oli kaksi tilannetta jolloin mietin että lähdenkö päivystyksestä hakemaan rauhoittavia. Pienet paniikki/ahdistus kohtaukset ovat tulleet osaksi jokapäiväistä elämää ja kaikki tuntuu vaan hankalalta. Lääkkeitähän en siis tällä hetkellä syö ollenkaan, lopetin ne kun halusin kokeille kokonaan lääkkeetöntä elämää. En ole huomannut että venlafaxinin ja e-pillereiden jälkeen olo olisi huonontunut, vaan päin vastoin olo on selkeämpi kuin aikoihin. Tiedä sitten onko syynä e-pillereiden vaiko venlafaxinin lopetus, kumpaakaan en aijo alottaa uudestaan.
Ajattelin kyllä jossain vaiheessa kokeilla AD/HD lääkitystä, mutta toisaalta olen pärjännyt tähänkin asti niin en tiedä sitten.

Päälimmäiset fiilikset on vaan lähteä erakoksi jonnekkin metsän keskelle hetkeksi, mutta itsehän olen itseni pahin vihollinen koten hyötyä siitä ei taitaisi olla.
Onkin outoa, että kun meillä on tyttö kotona (meillä on viikko-viikko) niin kaikki on helpompaa, itsensä hillitseminen on helpompaa ja on helpompi hengittää. Vaikka ei uskoisi! Nyt on tyttöviikko ja vaikka onkio hankalaa niin silti tuntuu paremmalta kuin esimerkiksi viimeviikolla tuntui. Tulee selkeys ja rytmi elämään, rutiinit ja arki.

Miten te muut epävakaat, vaikuttaako syksy teihin jotenkin? Minulla se ainakin aina vie mielen matalammaksi kuin muuten, ulkona sataa vettä ja on harmaata. Toisaalta kynttilät ja valot tuovat iloa elämään. :)
Entä mikä on sinun lempi kohtasi kotona? Minun omani laitan alle.

S