Vauvajuttui ja juhannusjuttui!

Nyt eletään raskausviikkoa 29, tarkalleen 28+5. Ei ois enää kauaa kun saadaan pieni ihminen syliin, ja olen tästä todella onnellinen. Raskaus on sujunut hyvin ja fyysisesti ihan ok, mutta henkisesti en nauti olostani yhtään.
Moni ois onnellinen saadessaan kokea raskauden ja äidiksi tulemisen, minäkin toki olen onnellinen että saadaan terve lapsi ja kaikki on hyvin, mutta! Mä en voi sietää mun oloa enää! Maha on edessä, kaikki paikat turvoksissa, närästää koskee ja sattuu jokapaikkaan. Mielialat heittelee jatkuvasti, mun kokoa kauhistellaan, itkettää ja naurattaa ihan ilman syytä. En voi väittää nauttivani raskaudesta, yhtään.

Tässä esimerkkinä mun jalka. Täynnä nestettä ja hiton kipee.

Ei mennyt kengät jalkaan, eikä auttanut kylmä, koho, hierominen, Ei mikään.

Yksi näistä raskauden "ihanista" oireista...

Toki epävakaus sairautena tekee ihmisen mielestä aika ailahtelevan. Mun mielestä se tekee todella ailahtelevan, siihen päälle vielä hormoniraivarit, yhtä-äkkiset nälkäkiukkuraivarit, mielihalut, yhtä-äkkiset ylenpalttiset onnellisuuden tunteet jnejne niin ei ole helppoa! Ei mulla, eikä varsinkaan niillä jotka mua joutuu kestämään.
Sitten, mitä tulee huonoon itsetuntoon ja valmiiksi lihavana olemiseen. Mikä ihme siinä on, että raskaana toisen kroppaan saa kajota ja sitä saa kommentoida? "Oletpa leveä. kiva kun ei varmaan löydy vaatteita ja on kuuma" "Montako sieltä tulee" "Montako kuukautta vielä, luulin että synnytät jo maaliskuussa". Voin sanoa, että ei ainakaan mieltä ylennä noi kommentit. Tiedän olevani lihava, enkä liiemmin nauti raskauden tuomista kehon muutoksista, kiloista saati turvotuksesta. Jopa kyyneleitä olen tämän vuoksi vuodattanut, silti kaikille kommentoijille vaan hymyillyt ja näyttänyt kun ei tuntuisi missään, vaikka samaan aikaan sattuu aivan saatanasti. Ihmiset, älkää kommentoiko toisten kroppaa. Oli sitten raskaana tai ei. Ei liiallista laihuutta, ei liiallista lihavuutta tai yhtään mitään muutakaan. Te ette tieädä ihmisten taustoja, ettekä sitä miltä se toisesta ihan tosissaan tuntuu.

Viikko 28. Alkaa masulla olemaaan jo kokoa!

Onneks tässäkin asiassa on kaksi eri puolta, olen myös samaan aikaan älyttömän onnellinen saadessani kohta pienen pojan syliin, tehdessäni tyttärestäni maailman onnellisimman isosiskon ja aviomiehestäni maailman onnellisimman ja parhaimman isän. Muista sukulaisista puhumattakaan. Rakastan hommata vauvajuttuja, silitellä mahaa, tuntea onnellisuutta jokaisesta (ei sattuvasta) potkusta ja liikkeestä, Vaikka tämä henkisesti raskasta onkin niin kyllä palkinto on varmasti kaiken tän arvosta <3

Tämänkin vuoden juhannus vietettiin saaressa mieheni suvun seurassa. Hyvää ruokaa, hyvää seuraa, nukkumista ja lepäämistä. Talviturkkikin tuli heitettyä vaikka oli aivan sairaan kylmää vettä!

Mun tän vuoden juhannusjuomat :D

Rakastan tätä maisemaa <3

Minun ihana rakas aviomieheni. Tärkein tuki ja turva mulle ikinä,
en varmaan ois kaikesta selvinny ilman.
En voi sanoin kuvailla, kuinka onnellinen olenkaan saadessani
elää ja olla tän ihmisen kanssa.
Kiitos rakas <3

Tänä juhannuksena nautin vielä jotenkin ihan  extra paljon siitä, että mulle tärkeet ihmiset oli lähellä.
Olin ihan älyttömän onnellinen saadessani viettää juhannusta ton porukan kanssa. Tänä vuonna tyttäkin oli juhannuksena isällään, ensi juhannuksena meitä onkin sitten neljä :)

Näihin kuviin ja tunnelmiin, ihanaa kesänjatkoa kaikille!!

-Suvi

Dktn loppu

No, nyt koitti se päivä kun dktn ryhmäterapia loppui. Tänään oli viimeinen päivä eli mun dkt kesti n. 9kuukautta.
Yhdeksän hemmetin pitkää ja opettavaista kuukautta! Lopettaminen tuntui haikeelta ja irtipäästäminen tosi vaikeelta. Kun kuulin että ryhmä loppuu, oli se järkytys. En mielestäni ollut ollenkaan valmis lopettamaan, enhän mä edes edistyny mihinkään. Ainakin siltä se tuntui, kunnes tajusin kelata aikaa taaksepäin ja tajusin miten paljon työtä olin tehnyt ja miten paljon olen todellisuudessa edistynyt!
Eroahdistus ryhmästä tulee varmasti, nyt jää se mulle tärkein tuki eli vertaistuki pois.  Vaikka pääsääntösesti tuntuu että pärjään ihan hyvin, niin uskon että vaikeuksia varmasti tulee. Ryhmän jälkeistä taantumaa. Jos joku sielä ruuduntakana on käynyt dktn, oisko vinkkejä tulevaan?

Sain ohjaajilta tämän kortin.
Täytyy muistaa, että jokaisessa päivässä on aina jotain kaunista <3

Maanantaina oli lääkäri mun hoidon jatkosta. Jatkan dkt:n yksilökäynneillä vauvan syntymään ja siihen asti että saadaan arki rullaamaan. Tämän jälkeen alan etsimään itselleni psykoterapeuttia ja sitten kelan tukemaan pskoterapiaan kohtaamaan menneisyyden haamut! Jännää, miten paljon edistyin jo tässä vajaassa vuodessa, saattaa olla hyvin että pääsen tavoitteeseeni joskus eli elää hyvää, tasapainoista ja onnellista elämää! En ole vielä koskaan ollut näin motivoitunut ja lähellä tavoitettani, mulla saattaa olla vielä toivoa :D Minä, joka olen todella perusnegatiivinen ihminen, olen alkanut muuttumaan positiivisemmaksi! Ajattelen asoioita nykyään paljon valoisammalla mielellä ja ehkä kaikki ei ole aina niin synkkää ja negatiivista.

Tällähetkellä koen, että elämäni pyörii vallan mainiosti eteenpäin. On haaveita, on suunitelmia. Tykkään työstäni, avioliitossa vakaa vaihe menossa. Ehkä elämä ei olekkaan niin kamalaa mitä olen sen aina olettanut olevan, kun osaa katsoa vain oikein :)

Hauskaa loppuviikkoa kaikille! :)
-Suvi