Best of 2019

Tässä kooste tämän blogin vuodesta 2019! Blogille vuosi oli hyvä, itselleni parempi kuin aikoihin! Vaikka blogi epävakautta käsitteleenkin, on se ollut aika vauva painotteinen koko vuoden :)
Tässä olkaa hyvä!

5 Puoliväli
Tämä postaus koski vauvaa, siihen valmistautumista, hankinnoista ja omia fiiliksiä! Ihanaa että nämä muistot odotuksesta jää tänne blogiin

4 Ultrakuulumisia
Tässä postauksessa kerroin mm, vauvan sukupuolen  ja kuten otsikkokin sen kertoo niin ultakuulumisia. Sisältää myös paljon vauvan vaatteista mitä oltiin hankittu. Silloin mietin että menee ikuisuus kun noita pääsee käyttämään, nyt ne on jo pieniä! Mihin tämä aika menee?

3 Loman alotusta ja kuulumisia!
Tämä postaus kertoi meidän kesästä. Odotuksesta, synttäreistä, kuntouttavan työtoiminnan loppumisesta. Postaus sisältää myös linkin mun kirjoittamaan ohjaamo blogiin!
Edelleen olen niin kiitollinen tuosta mahdollisuudesta olla ohjaamossa töissä edes hetki.

2Kuulumisia ja.. Vauva!
Olin pitänyt salaa pientä päiväkirjaa raskaustestin tekemisestä asian julkistamiseen. Tämä postaus sisältää alun fiilikset raskaudesta sekä meidän kuusamon reissun kuvat ja tarinat! Ihana postaus omastakin mielestä, ihana fiilistellä ja palata taas siihen aikaan kun tasan vuosi sitten tein positiivisen raskaustestin, nyt meillä on ihana nelikuinen poika nukkumassa omassa sängyssään :)

1 Miehen sanoin...
Tämä postaus oli lukija sekä kommenttimääriltään ehdottomasti luetuin!Postaus kertoo meidän tarinan, ja mun epävakauden miehen silmin. Erittäin mielenkiintoinen myös omasta mielestä! Olen niin onnellinen tuosta  miehestä joka tukee ja ymmärtää. En väitä että tämä vauva-aika olisi mitään ruusuilla tanssimista, mutta yhdessä me silti ollaan :)

Tässä tämän blogin viisi luetuinta postausta vuodelta 2019! Tervetuloa vuosi 2020!

-Suvi

Täällä taas!

Täällä ollaan taas sorvin ääressä.  Viimeisestä postauksesta on kulunut aikaa ja siihen on yksinkertaisesti ollut syynä aluksi loppuraskauden väsymys ja nyt vauvan syntymän jälkeen sen tuoma elämänmuutos ja uudet haasteet. 

Meille syntyi siis terve pieni poika 1.9.2019 klo 01.31 Synnytys käynnistyi ystäviemme häissä vesienmenolla ja siitä n.7h niin vauva syntyi.  Kaikki meni hyvin, olimme sairaalassa kolme päivää, sillä vauvan paino tippui liikaa. Jouduimme antamaan lisämaitoa, minulla ei maito noussut tarpeeksi. Täysimetykselle ei koskaan päästy, mikä harmitti minua kovin. Esikoinen ei suostunut tissille koskaan,  vaikka harjoittelimme sitä pitkään myös sairaalassa kätilöiden niinkuin imetysohjaajien kanssa. 

Synnytyksen jälkeen minulle tuli kohtutulehdus, sain suonensisäisesti antibiootteja 5päivää. Vointini oli onneksi hyvä, joten en joutunut vauvan kanssa osastolle vaan kotisairaala kävi 3x päivässä tiputtamassa antibiootit kotona. Ei meidän sairastelut tähän loppunut, vauvalle ilmestyi paise perä-aukon viereen. Se tyhjennettiin nukutuksessa ja jäätiin yöksi osastolle. Vauva oli tasan viisi viikkoa vanha. Sitä paisetta putsailtiin aamuin illoin ruiskulla ja keittosuolalla, kunnes huomattiin toisella puolella sama. Eli 2 paisetta, ensimmäinen leikattiin 5viikkoa vanhana ja toinen 6viikkoa vanhana. Toisen leikkauksen jälkeen oltiin pari yötä osastolla kun vauva sai antibiootteja. Paiseita puhdistettiin aamuin illoin, ja puhdistetaan edelleen. Tätä on nyt jatkunut 9,5viikkoa. Enää vain toinen paise on auki joten parantumista on tapahtunut. Ikäviä nämä ja hyvin oltais ilmankin pärjätty.

  Vauva vastasyntyneenä 

Sisko tuli sairaalaan espanjan reissun jälkeen moikkaamaan veikkaa. Tanya onkin ollut ihan maailman paras isosisko, hoivaa ja hoitaa vauvaa, rakastaa ja ihailee. Auttaa äitiä ja ihan oma-aloitteisesti. Mustasukkaisuudesta ei ole tietoakaan. 

Meillä oli myös ristiäiset. Vauvan nimeksi tuli Mico Matti Juhani.

Ensimmäinen nimi kuulosti vain kivalta, mutta Matti Juhani oli minun edesmennyt isäni ja mieheni vaarin nimi. Matti kulkee myös mieheni suvussa ja on myös mieheni toinen nimi.

Tanya Emilia Amanda

&

Mico Matti Juhani

Paljon on siis ollut uutta opeteltavaa tässä viimeisten kuukausien aikana. Meillä onneksi uusi arki sujuu mutkattomasti, vauva on pääsääntöisesti todella helppo ja isosiskon kanssa ei mitään ongelmia ole ollutkaan. Avioliitto onkin sitten toinen asia, itsellä kun hormonit sekaisin, väsymys ja oman ajan puute vaivaa niin olen taas räjähdysherkempi. Toivon että kun raskaushormonit tästä tasoittuvat, oma olokin tasottuisi. Jatkuva kireys ei tee hyvää päälle eikä kropalle. 

Pikkuhiljaa on aika laittaa vuosi 2019 pakettiin ja jatkaa vuodelle 2020. Innolla ja jännityksellä odotan mitä ensivuosi tuo tullessaann! Muutamat viimevuodet ovat olleet muutosta täynnä, joten jos ensivuonna olisi vuosi ilman sen suurempia muutoksia, mutta saas nähdä miten käy, 

Tässä tällainen pieni kuulumispostaus tähän väliin. 

Loman alotusta ja kuulumisia!

Nyt mä olen lomalla! Kuntouttava työtoiminta loppu perjantaina. En oikeen tiiä mitä mieltä oisin siitä, koska tykkäsin olla töissä Ohjaamossa ihan kamalastii mutta toisaalta  olo alkaa olla aika tukala, että kai tää tekee vaan hyvää alottaa loma nyt.

Sain ihan hirmuhyvät palautteet työkavereilta ja ohjaajilta. Tunsin itteni hyödylliseksi, ja ilmeisesti musta hyötyä olikin, mikä mahtava tunne! Meillä oli perjantaina läksiäisiet ja tuli kyllä itku kaikista niistä ihanista sanoista mitä mulle sanottiin. Olin niin onnellinen!

Perjantaina kuunnellessani palautteita, tein myös yhden todella ison huomion. Mun olo on parempi kuin  kertaakaan saatuani diagnoosit ja sairastuttuani masennukseen. Olen nykyään taas energinen, positiivinen ja hymyilen usein! 

En ole edes itse tätä huomannut, ennenkuin vasta perjantaina. Ja tajusin, että voin nykyään niin paljon paremmin kuin ennen. Toki sairaudet kulkee mukana, mutta olen oppinut elämään niiden kanssa ja olen sinut esimerkiksi epävakauden kanssa. 

Olen todella kiitollinen Kotkan Ohjaamolle, että sain olla sielä töissä. sain olla heille hyödyksi ja tarpeellinen. .

Kirjoitin Ohjaamo blogiin myös tekstin matkastani Ohjaamossa. Sen voi käydä lukemassa TÄÄLTÄ.

Laitoin facebookkiin päivityksen koskien tätä viimeistä 1,5vuotta. En ole julkisesti sairauksistani huudellut joten tämä oli  vähän kuin olis tullut kaapista ulos :D

Tässä pientä blogitaukoa pidellessä on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Tyttären 6v synttärit, joita juhlittiin kahtena päivänä. Hulinaa riitti, ja olin aika väsynyt tämän viikonlopun jälkeen. 

Lauantaina oli sukulaissynttärit, ja päivän kohokohta tais olla kun mun sisko, äiti, veljen tyttö ja siskon lapset tuli käymään. Huonojen välien takia ei kauheesti olla nyt nähty ja ilmeisesti ikävä ollut. Mullakin ollut kyllä ikävä noita muksuja :)

Sunnuntaina oli sitten kaverisynttärit. Järjestettiin aarteen etsintä, joka paljastui aika kivaksi puuhaksi. Muuta järjestettyä ei ollut. Meille tais olla kutstuttu ne tarhan äänekkäimmät lapset kun kuudesta lapsesta lähti hurjan kova meteli :D 

Synttärisankari oli tällä meiningillä koko viikonlopun!
:D

Tämä kakku oli aivan superhyvää! Ikinä ei ole kakku mennyt
näin hyvin kaupaksi kun tämä.

Mansikkaa, banaania, sulatettua suklaata ja jääkaappiin.
Hitti! Hyvä, helppo tehdä. Ja yks mun suosikeista :)

Omat 26v synttärit kerkesin viettää tässä välissä, sain mieheltä ihanimman lahjan ikinä. Olen kinunut uutta lompakkoa jo ikuisuuden, nyt sain yhdistetyn synttäri ja hääpäivälahjan!

TÄYDELLINEN <3

Käytiin myös Helsingissa pakohuoneessa, joka saatiin häälahjaksi vuosi sitten. Oli superhauskaa, vaikkakin todella kuuma. Selvittiin ulos ja jäi aikaakin vielä 10minuuttia. Aika tehotiimi ollaan! 

Tänään juhlittiin miehen kanssa ekaa hääpäivääkin. Aika mennyt kauhean nopeesti, vauvan tuloonkaan ei ole enää pitkä aika. Nyt on rv 32+4!! Raskaus mennyt hyvin, omalla painollaan. Toki oikea jalka turpoilee ja on kipeä, mutta toivon mukaan helpottaa kun tämä raskaus on ohi.

Kerkesin jo veritulppaa epäillä, ja niin kerkes lääkäritkin joten pieni klexane kuuri oli tässä välissä. Onneksi ultratessa ei tulppaa löytynyt. 

Miten teillä on kesä mennyt? Mitä teille kuuluu? 

-Suvi

Vauvajuttui ja juhannusjuttui!

Nyt eletään raskausviikkoa 29, tarkalleen 28+5. Ei ois enää kauaa kun saadaan pieni ihminen syliin, ja olen tästä todella onnellinen. Raskaus on sujunut hyvin ja fyysisesti ihan ok, mutta henkisesti en nauti olostani yhtään.
Moni ois onnellinen saadessaan kokea raskauden ja äidiksi tulemisen, minäkin toki olen onnellinen että saadaan terve lapsi ja kaikki on hyvin, mutta! Mä en voi sietää mun oloa enää! Maha on edessä, kaikki paikat turvoksissa, närästää koskee ja sattuu jokapaikkaan. Mielialat heittelee jatkuvasti, mun kokoa kauhistellaan, itkettää ja naurattaa ihan ilman syytä. En voi väittää nauttivani raskaudesta, yhtään.

Tässä esimerkkinä mun jalka. Täynnä nestettä ja hiton kipee.

Ei mennyt kengät jalkaan, eikä auttanut kylmä, koho, hierominen, Ei mikään.

Yksi näistä raskauden "ihanista" oireista...

Toki epävakaus sairautena tekee ihmisen mielestä aika ailahtelevan. Mun mielestä se tekee todella ailahtelevan, siihen päälle vielä hormoniraivarit, yhtä-äkkiset nälkäkiukkuraivarit, mielihalut, yhtä-äkkiset ylenpalttiset onnellisuuden tunteet jnejne niin ei ole helppoa! Ei mulla, eikä varsinkaan niillä jotka mua joutuu kestämään.
Sitten, mitä tulee huonoon itsetuntoon ja valmiiksi lihavana olemiseen. Mikä ihme siinä on, että raskaana toisen kroppaan saa kajota ja sitä saa kommentoida? "Oletpa leveä. kiva kun ei varmaan löydy vaatteita ja on kuuma" "Montako sieltä tulee" "Montako kuukautta vielä, luulin että synnytät jo maaliskuussa". Voin sanoa, että ei ainakaan mieltä ylennä noi kommentit. Tiedän olevani lihava, enkä liiemmin nauti raskauden tuomista kehon muutoksista, kiloista saati turvotuksesta. Jopa kyyneleitä olen tämän vuoksi vuodattanut, silti kaikille kommentoijille vaan hymyillyt ja näyttänyt kun ei tuntuisi missään, vaikka samaan aikaan sattuu aivan saatanasti. Ihmiset, älkää kommentoiko toisten kroppaa. Oli sitten raskaana tai ei. Ei liiallista laihuutta, ei liiallista lihavuutta tai yhtään mitään muutakaan. Te ette tieädä ihmisten taustoja, ettekä sitä miltä se toisesta ihan tosissaan tuntuu.

Viikko 28. Alkaa masulla olemaaan jo kokoa!

Onneks tässäkin asiassa on kaksi eri puolta, olen myös samaan aikaan älyttömän onnellinen saadessani kohta pienen pojan syliin, tehdessäni tyttärestäni maailman onnellisimman isosiskon ja aviomiehestäni maailman onnellisimman ja parhaimman isän. Muista sukulaisista puhumattakaan. Rakastan hommata vauvajuttuja, silitellä mahaa, tuntea onnellisuutta jokaisesta (ei sattuvasta) potkusta ja liikkeestä, Vaikka tämä henkisesti raskasta onkin niin kyllä palkinto on varmasti kaiken tän arvosta <3

Tämänkin vuoden juhannus vietettiin saaressa mieheni suvun seurassa. Hyvää ruokaa, hyvää seuraa, nukkumista ja lepäämistä. Talviturkkikin tuli heitettyä vaikka oli aivan sairaan kylmää vettä!

Mun tän vuoden juhannusjuomat :D

Rakastan tätä maisemaa <3

Minun ihana rakas aviomieheni. Tärkein tuki ja turva mulle ikinä,
en varmaan ois kaikesta selvinny ilman.
En voi sanoin kuvailla, kuinka onnellinen olenkaan saadessani
elää ja olla tän ihmisen kanssa.
Kiitos rakas <3

Tänä juhannuksena nautin vielä jotenkin ihan  extra paljon siitä, että mulle tärkeet ihmiset oli lähellä.
Olin ihan älyttömän onnellinen saadessani viettää juhannusta ton porukan kanssa. Tänä vuonna tyttäkin oli juhannuksena isällään, ensi juhannuksena meitä onkin sitten neljä :)

Näihin kuviin ja tunnelmiin, ihanaa kesänjatkoa kaikille!!

-Suvi

Ultrakuulumisia

Rakenneultra takana. Huh että jännitti! Onneksi vauvalla kaikki hyvin, varpaita ja sormiakin taisi olla oikea määrä :D

Sielä hän tyytyväisenä köllötteli <3

Vauva vastasi hyvin mittoja, ja voi muutenkin täysin mallikkaasti. Laiska kaveri, että taas saatiin herätellä jotta saatais tietyt mitat otettua. Taas häntä kiusattiin kesken unien!
Mulla istukka edessä ja ei saatu mittaa kuin lähellä kohdunsuuta joten saatiin vielä kontrolliultra n32viikolle, jossa samalla katotaan kohdunsuun tilanne kun esikoinen meinasi tulla keskosena.
Painoarvio synnytyksen hetkellä olis n.4kg, mun puolesta sais olla vähän pienempi, esikoinen 3445g oli jo tarpeeksi hankala ponnistettava..


Saatiin myös ultrassa tietää vauvan sukupuoli, joten tämä vauvanvaate friikki pääs hoitelemaan aikalailla kaikki ostokset ja hankinnat sitten siinä heti. Meillä on jo 50-56cm kaikki vaatteet ja 62 koka suurin osa. Ulkovaatteet vielä puuttuu mutta ne kerkeää hommaamaan vähän myöhemminkin.
Viimeviikolla haettiin myös hoitopöytä, joten vauvan tavaroillekkin on jo oikea paikka!
Meillä on siis vaunut, hoitopöytä, sänky. Sitteri saadaan kun tämänhetkinen käyttäjä kasvaa vielä hieman, kaukalo saadaan lainaan Japen siskolta. Vauvan tuloon on vielä pitkä aika ja on enää vain pieniä hankintoja tekemättä. Kerrankin ajoissa, ja hyvä niin!

Tähtihousut ovat yksi lempihankinnoistani, varmasti käytetään ja paljon!
Laatikossa on vain 50-56cm vaatteet, määrä näyttää vähäiseltä mutta noilla vaatteillä pärjäisi ehkä kolme vauvaa.. :D




Huomena alkaa raskausviikko 23 ja aika tuntuu pysähtyneen. Raskaus etenee hyvin, ilman sen suurempia ongelmia. Tänään tuli isompia menkkajomotuksia jotka veivät sängynpohjalle mutta meni panadolilla ohi. Vauvan liikkeet myös tuntuu todella selkeiltä ja paljonhan hän häärääkin tuola masussa :) Jappekin tunsi eilen liikkeen masun päältä! Siihen yhteen potkuun se sitten jäikin, mutta ei mene kauaa niin tuntee sitten paremmin.


Ainiin.. ja sitten se sukupuoli!!  Poikahan se sielä köllötteli :)
Isosisko kovasti pikkuista jo odottelisi syntyväksi, otti uutisen pikkuveljestä oikein hyvin vastaan, Edelleen pussaillee ja halailee masua sekä puhuu kovasti masulle. Ihana :)


Millä viikoilla olet tuntenut liikkeet? Entä puolisosi?
Nyt on aika mennä nukkumaan, huomena työpäivä!

-Suvi

Miehen sanoin...

Oon pitkään jo miettinyt, että pitäskö mun pyytää mieheltä blogipostaus jossa se kertoo oman näkemyksensä epävakaudesta ja sen kanssa elämisestä. Tässä sitä nyt ollaan, joten päästetään Jappe vauhtiin!

Jassoo emäntä pisti pahaan paikkaan. En osaa kirjottaa saati harvoin muotoilla asioita järkeviksi lauseiksi, mutta yritetään.

Kun tapasin Suvin ei ollut epävakaudesta tietoakaan, vaikkakin olihan Suvilla aavistuksen ailahteleva, räiskyvä ja impulsiivinen tyyli elää. Yhteiselon alkutaipaleesta meillä riitti ala- ja ylämäkiä, mutta kaikista niistä selvittiin. Eikä niistä sen enempää. Kun sitten muutettiin yhteen asumaan alkoi Suvilla puskea läpi masennusta, mielialanvaihtelua laidasta laitaan ja mitä kaikkea siinä nyt oli. Kovan maanittelun jälkeen sain viimein Suvin hakemaan apua ja siitähän se kaikki sitten lähtikin. 

Alkuun en ole osannut oikein sopeutua siihen miten pitäisi Suvin käytökseen reagoida. Olen varmasti myös aika-ajoin pahentanut tilannetta melkoisesti. Kun Suvi sitten sai diagnoosin epävakaudesta oli se tavallaan iso helpotus. Kaikkeen oli syy. Ei ollut vain se että olin paska kaikessa. Olin tosi iloinen kun Suvilla alkoi terapia. Tuntui että Suville oli viimein löytynyt oikea apu. 

Kun pääsin ensimmäistä kertaa mukaan terapia käynnille oli se silmiä avaava kokemus. Minulle selitettiin mitä, miten ja miksi. Mitä tarkoittaa, että Suvilla on epävakaapersoonallisuushäiriö. Miten sairaus vaikuttaa Suvin käytökseen joka ikinen päivä. Miksi Suvi käyttäytyy tietyissä tilanteissa miten käyttäytyy ja miksi Suvin on vaikea hillitä itseään varsinkin suuttuessaan. Tuo kerta oli minulle itselle ehkä käänteentekevin kohta tässä meidän arjessa. Minulle annettiin työkaluja millä pystyn en ehkä auttamaan vaan vähentämään sitä taistelua mitä siihen asti pienistäkin asioista saattoi tulla. En tietenkään väitä että edes vielä noita taitoja minäkään osaan aina käyttää sillä kun minulla kuohahtaa kun tunnen kokevani vääryyttä ja en osaa antaa asian olla ja siitähän asiat vaan pahenevat. Mutta kovasti yritän työskennellä oman olemiseni kanssa, että toisen olisi parempi olla.

Kun Suvi sitten pääsi mukaan dkt-ryhmään ja pääsi myös yksilöterapiaan oli se lottovoitto. Siitä huomasi heti ensimmäisistä kerroista, että nyt on löytynyt Suville oikea apu! Suvi oli täynnä uutta tietoa, oppeja ja vertaistukea viikko viikolta enemmän. Myös terapiasta saadut materiaalit lyötiin minun nenän alle. Niitä kun luki läpi, niin tajusi kuinka monimutkaisista asioista on kyse. Ja taas kerran piti miehen katsoa peiliin. Tajusin kuinka sitä onkaan voinut toimia tietyissä tilanteissa täysin väärin ja kuinka aina se syy ei välttämättä ole kummassakaan kun kiukku iskee. Tajusin myös kuinka paljon myös kodin ulkopuoliset ärsykkeet pahentavat tilanteita. Perheen sisäiset asiat, ahdistavat tilanteet tai vaikka jonkun väärän oloinen sana tai väärin tulkittu lause. 

Mutta kuitenkin Suvi on mennyt erittäin pitkän matkan siitä mistä on lähdetty. Tietysti nyt asioita mutkistaa vielä raskaus ja varsinkin hormoni huuruiset halut, ärsytyksen kohteet ja mielialanvaihtelut. Mutta eiköhän näistäkin kaikista selvitä niinkuin tähänkin asti eli yhdessä.

Kaikille epävakaiden puolisoille haluan sanoa, että omalla kohdallani meidät on ainakin pelastanut pitkä pinna. Olen yrittänyt ymmärtää kaikki kiukuttelut, vaikka välillä tunnekin itseni täysin paskaksi kun en mitään osaa. Yrittänyt ymmärtää ne epävarmuudet ja viestit, kun olen poissan kotoa. Sekä kaiken muun myrskyn mikä on vastaan tullut. Tähän kaikkeen auttaa kun otatte osaa puolisonne terapiaan ja alatte ymmärtää itse sairautta. Ei se aina ole oma valinta jos pelihousut palavat eikä pysty enää itseään hillitsemään, vaan ulkopuolinen paine, monet haavoittuvuustekijät päällekkäin voivat laukaista isommankin pommin puolisonne pään sisässä. Eli koittakaa ymmärtää sairautta niin ymmärrätte heti paremmin puolisoanne. 

Kaikkien näiden vastoinkäymisten ja myös niiden ihanien hetkien takia rakastan Suvia päivä päivältä enemmän. On tietenkin päiviä kun tekisi lyödä ulko-ovi selän takana kiinni ja kaahata auringonlaskuun, mutta kaikki myrskyt laantuvat ja mikään asia ei selviä karkuun juoksemalla. Toivottavasti joku jaksoi lukea tämänkin päättömän jorinan loppuun asti ja saa jotain irti . Ja toivottavasti jos olet itse epävakaa niin pyydät puolisoasi lukemaan tämän ja toivottavasti tästä on jollekkin hyötyä. 

         Mukavaa kesän odotusta                kaikille blogin lukijoille.

-Jappe

Viimeiset viikot.

Aloitin siis kuntouttavassa työtoiminnassa kotkan ohjaamossa viimeviikon maanantaina. No, kävikin sit sillai että lauantaina iski flunssa ja maanantaina olin puolituntia töissä ja lääkäriin. Sairaslomaa maanantai ja tiistai.
No, tällaiselle epävakaalle on todella "helppoa, mukavaa ja kivaa" aloittaa työt saikulla, kun ensimmäiset ajatukset on, että annan laiskan ja paskan kuvan itsestäni.
Kyllä ne töissä näki ja kuuli että kipeä olen ja itseasiassa sama flunssa jatkuu vieläkin. Allergia ja flunssa on aivan loistava yhdistelmä!
Keskiviikkona kuitenkin menin töihin, ja se olikin sitten sen viikon ainoa työpäivä. Tutustuin paikkoihin, tapoihin ja ihmisiin. Osa oli jo ennestään tuttuja nuoristalolla työskentelyn ajoilta.
Päässä pyöri edelleen se tuomitseva ajatus saikuttamisesta, mutta kovasti tein töitä ettei se olisi hallitsevana. Hankalaa olla tuomitsematta itseään, mutta onnistuin kuin onnistuinkin siinä! Hyvä Suvi!

Pääsiäinen oli välissä ja tiistaina koitti töihin meno. Innolla ja hyvin mielin menin ja se into ei ole kadonnut mihinkään. Nautin siitä, että saan olla hyödyksi. Tykkään tehdä asioita ja kohdata ihmisiä.
Vaikka työnkuvaani on nyt kuulunut aika pitkälti tietokoneella näprääminen, tunnen silti olevani osa työyhteisöä ja se tunne on aivan huippu! Hoivapuolella sitä tunnetta ei saanut, oli kovaa arvostelua, paljon seläntakana puhumista ja kuppikuntia. Tässä työyhteisössä en ole sellaiseen törmännyt, ainakaan vielä. Toivon myös etten törmäisikään.
Yhteenvetona, työputki alkoi heikosti mutta omasta mielestäni jatkui hyvin. Nyt on kaksiviikkoa takana, ja 2,5kk edessä. Odotan innolla mitä tuleman pitää :)


Viimeiseen pariin viikkoon on mahtunut tanssiesityksiä, retkeilyä hevostallille, ulkoilua, sairastamista. Kävin myös kampaajalla vähän muuttamassa tukan väriä!

Yksilöterapiassa on nyt n.kuukauden tauko, terapeuttini on lomalla ja  viimeviikon ajan jouduin perumaan koska olin kipeä. Ryhmästä on tälläviikolla tauko.
Tässä sen huomaa, miten orpo ja tyhjä olo on ilman terapiaa. Samalla myös olen huomannut, että kun kokoajan ei jauheta epävakaudesta, taidoista ja tilanteista niin muistan silti käyttää taitoja ja toimia taidokkaasti. Elämänlaatuni on parantunut hurjasti! Olen maailman kiitollisin ja onnellisin dkt- terapiasta, ilman tätä olisin ollut aivan hukassa.


 Raskaudesta sen verran, että maha kasvoi tosiaan ihan päivässä omasta mielestäni valtavaksi. Tästä syystä turvotukset ja kivut ovat tulleet osaksi elämää. Vettä juon paljon, silti iltaisin jalat ovat turvoksissa.
Kävely ei onnistu enää samaa vauhtia kuin ennen, hengästyn ja liitoskivut ovat niin kovia että kävely on välillä aivan tuskien taival. Nyt muistan, miksi esikoisesta lihoin niin paljon. Ensinnäkin, olin n.40kg laihempi kuin nyt, kaikki paikat venyi ja paukkui joten liitoskivut olivat infernaalisia. Ei paljon tehnyt mieli liikkua, niinkuin ei nytkään. Nyt vain olen tehnyt päätöksen liikkua joka päivä edes hieman. Vaikka hidasta kävelyä, mutta sohvalle en aijo enää jäädä!



Kertokaa, mikä teille on auttanut liitoskipuihin ja turvotuksiin!

-Suvi

Puoliväli!

rv 19+5!

Nyt on jo puolet raskaudesta takana, rv 20+0! Hurjan nopeasti mennyt aika, voikun loppukin menis yhtä nopeesti.
Alkuraskauden pahoinvoinnit vaihtuneet liitoskivuiksi ja selkäsäryksi. Maha kasvoi mun mielestä yhdessä yössä, ja onkin valtava. Oishan tässä aikaa kasvatella, toivottavast ei hurjasti vaan kasvais. Saattaa loppuraskaudessa haitata elämistä.

Paljon ollaan vauvalle jo hankittu ja paljon on vielä hankkimatta. Ensiviikolla kun on rakenneultra ja selviää sukupuoli niin pääsee tämä vauvan vaatefriikki elementtiinsä ja sit hommataan loput tarpeelliset ja vähän ei niin tarpeelliset tavarat.
Hankittuna on jo neutraaleja vaatteita, vaunut ja pinnasänky. Vaunuina toimii emmaljungan city crossit vuosimallia 2012. Vanhat, mutta täysin toimivat ja hyvin pidetyt! Maksettiin vaunuista + pehmeästä kopasta yhteensä 120€, joten  mielestäni hyvät kaupat tehtiin ja olen hyvin tyytyväinen!
Pinnasänky on mielestäni laadukas, laidan saa irti ja pohjan 3 eri kerrokseen. Halusin siksi irrotettavan laidan, jotta saan sängyn sivuvaunuksi omaamme. Imettäessä tämä on helpompi, kun ei meillä ole kuin 140cm leveä sänky. Sängyssä on myös mukana aluslaatikko, joka taas tuo lisä säilytystilaa mitä kaipaammekin! Sängyn saa myös taaperon ensisängyksi, laita tuli mukana.
Tästä maksoimme 60€, joka oli mielestäni hyvin halpa hinta laadukkaasta sängystä!

Odotamme innolla ensiviikon rakenneultraa, koko perhe ja suku. Itselläni on ehkä pienoinen poikafiilis, mutta sukupuolesta viis kunhan saamme terveen lapsen. Liikkeitä tunnen sillointällöin, mutta en vielä säännöllisesti. Tähän saattaa vaikuttaa oma ylipainoni sekä se, että istukka on kohdun etuseinämässä lieventämässä tuntemuksia.
Ensimmäiset liikkeet tunsin kuitenkin jo 15+1 viikolla ja kokoajan ne on vahvistuneet. Välillä masussa tuntuu kova mylläys ja kunnon bileet, välillä menee päivä tai pari jotta ei tunnu oikein miltään.

Raskaus sovelluksena minulla on preglife. Sovellus tuntui heti omalta, vaikka melkein jokaista raskaussovellusta kokeilinkin.
Kuukautis sovelluksena toimi flow, mutta raskaussovelluksena se ei enää toiminut mielestäni.

Miehen kanssa joka viikko luetaan mitä tapahtuu milläkin viikolla, siitä on muodostunut tietynlainen meidän oma juttumme.


Tänään käytin töissä ekaa kertaa tiukkaa t-paitaa, josta näkyy maha selkeästi. Olen tähän asti välttänyt tiukkojen tyköistuvien vaatteiden käyttöä, koska omasta mielestäni näytän vaan lihavalta. No, tänään päätin puolivälin takia että saan näyttää siltä, että olen raskaana myös ulkopuolisille.
Kävimmekin ostamassa parit mamma t-paidat lisää ja toivonmukaan kohta on jo t-paita kelit ja lämmin! Odotan kesää niin paljon!
Seuraavana hankintalistalla onkin tukivyö. Jos tiedätte, mistä saisi halvalla toimivan niin saa ehdottaa. Se kuulemma auttaa liitoskipuihin ja selkävaivoihin joista kärsin. Mielelläni kokeilen, koska jos avun saa muustakin kuin lääkkeistä niin olen kyllä todella tyytyväinen.

Missä vaiheessa olette alkaneet ostamaan tavaroita vauvoille?

-Suvi

Yhteenveto terapiasta!

Mun dkt aikani alkaa lähentyä loppuaan. Heinäkuussa ryhmä jää tauolle ja mun taival ryhmässä päättyy siihen.

Ajatuksena tuntuu kamalalta, olen saanut ryhmästä ja yksilökäynneistä niin paljon irti. Käynneistä on tullut iso osa mun elämää, enkä todellakaan halua luopua tästä.

Se, mitä olen saavuttanut terapiassa on jotain mitä en osannut edes olettaa. Mielikuvani ryhmästä oli "mindfuless hömppää" ja luultavasti lopetan ryhmän heti toisen kerran jälkeen.

No, tässä sitä ollaan edelleen menossa mukana, 6.9 alotin ja lopettaa en haluaisi. Niin ne ennakkkoluulot vaan sai väistyä, tästäkin.

Kaikki ryhmässä opitut taidot ovat tärkeitä, ja suurinta osaa käytän huomaamatta päivittäin. Eniten itseäni on varmasti auttanut ahdingonsieto taidot. Siedän nykyään niin paljon enemmän pettymyksiä ja ahdistusta kun ennen. Osaan käsitellä näitä ja jopa käyttäytyä pahoissa tilanteissa. 

Olen oppinut olemaan myös paljon tuomitsemattomampi muita ja varsinkin itseäni kohtaan. Joka asiasta en ole heti syyttämässä ja tuomitsemassa itseäni. Auttaa jaksamaan paremmin, ja olen oppinut jopa tykkäämään itsestäni. Itsekunnioitukseni on alkanut parantua, kun tuomitsevat ajatukset ovat saaneet siirtyä pois ja tilalle on tullut todellisuuden radikaali hyväksyntä. Jos asialle jotain voi tehdä, niin tee. Älä valita ja voivottele, vaan tartu tuumasta toimeen ja hoida se. Ja jos taas ei voi tehdä mitään, hyväksy asia ja siirry eteenpäin. 

Asioista irtipäästäminen on ainakin itselleni ollut hyvin hankalaa, mutta sitä harjoittelemalla olen pikkuhiljaa opetellut sitä tekemään. Turha jäädä menneisyyteen pyörimään, kun sille ei enää nykyhetkessä voi mitään tehdä.

Olen muuttunut terapian myötä rauhallisemmaksi. En paljon, mutta hieman. Olen sosiaalinen, menevä ja häslä ihmisenä ollut aina.  Paikallaan olo on minulle vaikeaa, ja tietoisena oleminen vielä hankalampaa. Tietoisuustaitoja harjoittelenkin jokapäivä. Ihan vaan vaikka hampaita pesiessäni, mietin että mitä teen. Pysähdyn ja keskitym vain ja ainoastaan siihen miltä tuntuu, miten liikun, miltä haisee. Keskityn olemaan läsnä. Tämä helpottaa arkea lapsen kanssa. Lapselle on tärkeä että vanhempi on läsnä.

Vaikka olen saanut terapiasta paljon irti ja olen muuttunut ihmisenä omasta mielestäni paljon, niin matka itseeni on vasta alussa.  Terapiassa saan eväät ja ohjeet parempaan huomiseen, se miten käytän näitä on ihan oma valintani. Elämä epävakaana ei edelleenkään ole helppoa, ei dkt sitä sairautta poista. Eläminen sairauden kanssa vaan vähän helpottuu. Olen vasta aivan matkani alussa, mutta omasta mielestäni oikeaan ja hyvään suuntaan menossa.

Mitä sitten dkt:n jälkeen? No, suunitelmana oli ihan psykoterapiaan meno. Lapsuudessani ja nuoruudessani on paljon  asoita, joita en ole käynyt läpi ja joista en ole ollut valmis päästämään irti. Nämä asiat ovat paljon mielessä, ja nyt alkaa olemaan se aika kun olisin valmis asiat selvittämään. Varmasti dkt:sta saatu apu auttaa käsittelemään tunteita näistä asioista. Rankka polku siis vielä edessä, mutta nyt olen varmempi kuin koskaan että jaksan ja pystyn sen polun  rämpimään läpi vahvempana kuin koskaan!

-Suvi

Hormonihirviö

Pieni hetki kulunut  taas viime kirjottelusta, johtuen siitä kun en enää jaksanut kirjoittaa tekstejä puhelimella. Nyt sain vihdoinkin tietokoneen hommattua.
Raskaus etenee kivasti ja suhteellisen kivuttomasti, pieniä kohdun kasvukipuja tietenkin mutta muuten ollut tähän asti helppo raskaus. Raskausviikko 17 menossa, maha hieman pyöristynyt ja ekat vauvahankinnat tehty. Liikkeitä olen alkanut tuntemaan useammin ja hieman voimakkaampinakin.

Vaikka raskaus on mennyt fyysisesti hyvin ja helposti, niin psyykkisesti sitten hormonit kiusaa senkin edestä. Muutenkin kun on epävakaa ja ajatukset ja tunteet heittelevät paljon niin nyt on tunnemyrskytkin paljon pahempia. Saatan olla hyvällä tuulella ja seuraavaksi saatan itkeä, huutaa ja raivota ilman mitään syytä. Olenkin yrittänyt miehelle selittää ja sanoa tunteitani ääneen, mutta ihan aina ei kerkeä ennenkuin tulee jo reagointi. Itken myös tavallista enemmän sekä haluan kaiken hetinyt..
Ei ole helppoa olla raskaana ja epävakaa samaan aikaan. Nyt on dkt:ssa opituista taidoista ollut paljon apua, en tiedä miten selviäisin näistä hormonien ja tunteiden heittelyistä ilman.
Toinen raskauden aikainen "onglma" on mielihalut/mieliteot. Itkin yksi ilta sohvalla kun teki mieli kaikkea mitä näin tai kuulin. Onneksi mies ei ryntää kauppaan jos sanon että haluan suklaata, koska 5minuutin päästä en halua enää suklaata vaan heseaterian, 5minuutin päästä tästä en halua enää mitään, vaan kaikki vettä kiinteämpi oksettaa..
En väitä että itselläni olisi helppoa näiden mielihalujen sekä hormonimyrskyjen kanssa, mutta ei ole kyllä tuolla miehelläkään. Ihme että jaksaa vielä katsella, itse en luultavasti katselisi. :D

Pienen pienet tossut odottavat syyskuista käyttäjää :)

Dkt- ryhmää on kohta takana 7kuukautta, diagnoosin saamisista on vuosi. Vaikka tähän jaksoon mahtuu todella huonoja kausia masennuksien ja väsymysten kanssa, väittäisin nyt olevani onnellisempi kuin aikoihin. Minulla on asiat hyvin. On turvallinen, ihana mies. Ihana koti, maailman ihanin näsäviisas lapsi, toinen tulossa. Olen saanut itselleni rakennettua sellaista ympäristöä jossa on hyvä ja turvallinen olla. Tiedän, että mies ei lähde raivareideni takia, vaan tukee ja kestää yhdessä mun kanssa ylä- ja alamäet.
Diagnoosin saatuani, pelkäsin tulevaa. Pelkäsin leimaa hulluudesta, pelkäsin ihmisten reagointia tähän kaikkeen. Jotkut on sitä mieltä, että käytökseni on oma valinta ja sairaudella ei ole osuutta asiaan mutta he eivät tiedä paremmin. Minä tiedän, tiedän että opin hallitsemaan tunteitani ja raivareitani, vielä en sitä täydellisesti osaa. Olen paljon tässä 7kk:dssa oppinut ja kehittynyt.
Jotkut ihmiset ovat sitämieltä että mielialasairaudet ovat tekosyy olla pois töistä ja jäädä kotiin vaan lusmuilemaan. Olen kesästä asti ollut kotona, mutta kahden viikon päästä menen töihin, nyt olen kykeneväinen siihen. Aikaisemmin en ole ollut.
Olen vihdoinkin hyväksynyt sen, että olen epävakaa, olen  AD/HD, mutta olen myös se sama vanha Suvi, jolla on vain muutoksen tuulet elämässä tällähetkellä. Kaikki eivät sitä muutosta kestä, mutta se ei ole minun vikani. Olen oppinut olemaan armollisempi itselleni sekä olen oppinut myöntämään omat vajavaisuuteni, virheeni ja puutokseni. Kukaan täällä ei ole täydellinen, epävakailla se on vain hankalampi hyväksyä, ainakin minulla oli.
Tuomitsemattomuus itseä & muita kohtaan on ollut hankalin tähän astisista Dkt termeistä ja harjoituksista. Mutta myös yksi tärkeimmistä. Alan pikkuhiljaa oppia olemaan tuomitsematta, ja siitä olen ikuisesti kiitollinen.
Hieman syvällisempiä mietteitä tähän iltaan.


Jos teillä on jotain postaustoiveita, niin kommentoikaa toki, Muutenkin kiinnostaisi saada palautetta blogin tasosta. Hauskaa kevään alkua!

-Suvi

Kuulumisia ja.. Vauva!

2.1.2019
Tein tänään positiivisen raskaustestin. Tulos oli todella toivottu, olemme elokuusta asti yrittäneet vauvaa ja ei siinä tämän kauempaa sitten mennyt.
Olen todella onnellinen. Miehenikin on todella onnellinen. Tipaton tammikuu saattoi muuttua tipattomaksi vuodeksi. Tämähän ei yhtään haittaa, olen taas sekoillut alkoholin kanssa enemmän kuin tarpeeksi.
Tämän vuoden piti olla henkisen kasvun ja fyysisen muutoksen aikaa ja sitä se nyt todellisesti on! Minun piti tänävuonna aloittaa juokseminen, harrastaa liikuntaa toden teolla sekä pudottaa vähintään 15kg painoa vuodessa elämäntaparemontilla. No, en usko että se paino ainakaan ennen syyskuuta laskee, mutta en anna sen kovasti noustakkaan. En ainakaan 30kg mikä edellisessä raskaudessa tuli. Lueskelin tässä juuri Tanyan aikaista raskausblogia, on aikapaljon siitä ajasta n.kuudessa vuodessa kasvettu. Toki pitkä aikakin, mutta kyllä tällähetkellä fiilikset ovat paljon konkreettisemmat ja selvemmät kuin sillon 19vuotiaana.
Tällähetkellä viikkoja on n.5-6, jos oikein laskin. Laskettu aika olisi 3.9 mutta se varmasti muuttuu kunhan pääsen ekaan ultraani.
Huomena soitan neuvolaan, maanantaina kerron dkt terapeutilla ja siitä alkaakin sitten todellinen kuntoutus ennenkuin vauva-arki koittaa. Raskaushormonit eivät ainakaan asiaa varmasti helpota.

6.1.2019
Tuntuu niin epätodelliselta koko raskaushomma. Ollaan molemmat ihan äärimmäisen onnellisia, mutta huoliakin on, lähinnä mulla.
Ensiksi, ravaan kokoajan vessassa tutkimassa ettei vuoda verta, no ei ole vuotanut. Toiseksi mietin kokoajan oireiden vähyyttä. Miksi ei ole oireita? Okei, no on vähän. Hajuaisti parantunut, pientä jomotusta mahassa ja eilen oli paha olo.
Sitten, miten ihmeessä mä pärjään kahden lapsen kanssa kun yhdenkin kanssa on välillä hankalaa? Asiaahan ei helpota se, että esikoisella alkaa eskari juuri syksyllä kun vauvan tarkoitus syntyä. Jaksanko? No, pakkohan se on jaksaa! Onneksi käyn tuota dkt-terapiaa, uskon saavani sieltä hurjan avun ja keinoja näihin ongelmiin. Ja en ole yksin! Minulla on mies!
Onneksi huomena jatkuu dkt, ollukkii jo ikävä. Palan halusta kertoa sielä! Toivottavasti reaktio on toivomani. Ainakin työnohjaajan haluama tipton 4kk tulee toteutettua, luulis olevan tyytyväinen!
Laitn kuvan vielä digitestistä, pakko oli tänään tehdä kun olin varma että eka testi oli viallinen, mutta pakko se on nyt uskoa! Olen raskaana!!

1.3.2019
Tässäpä onkin vierähtänyt tovi yhtään mistään päivittelyistä, johtuen varmasti oman masennuksen pahenemisesta.
Paljon on kerennyt alkuvuoteen mahtua, vauva, lomareissu kuusamoon, välien menetykset sisaruksiin.. Paljon kaikkea ja vähän päälle.
Kiinnostuksen puutos ei koske ainoastaan blogia, vaan ihan kaikkea. Ei jaksa liikkua, ei jaksa pitää huolta itsestään, välillä jopa suihkussa käyminen tuntuu todella suurelta ponnistukselta.
Nyt olen saanut pienistä arkisista asioista iloa ja vointi on hieman parantunut. Olen jaksnut pestä pyykkiä ja nähdä ystäviä.
Raskauspahoinvointia oli jonkin verran,se on onneksi nyt helpottanut, ultrassa käytiin ja sielä se pienen sydän sykki. Laskettu aika 11.9.
Sukulaiset ovat vauvasta innoissaan, muksu on vauvasta todella innoissaan. Hänestä tulee isosisko, hänen suurin toiveensa toteutui!

Käytiin viikolla 8 kuusamossa lomalla. Aivan ihana paikka, aivan ihana loma! Olisin voinut jäädä asumaan sinne! Oli lunta, päästiin katsomaan poroja, päästiin uimaan tropiikkiin, saunottiin ja nautittiin olostamme! Reissun jälkeen muksu tuli kipeeksi joten karu paluu arkeen tapahtui.

Mutta tällästä meille kuuluu nyt. Yritän päivittää blogia hieman useammin nyt, mutta omasta voinnista riippuen.
Mitäs teille kuuluu?
-Suvi

Häpeä ja ahdistus

Johan mä kaikki kaksi päivää voinkii hyvin, jaksoin tehdä ruokaa, leipoa, siivota, leikkiä muksun kanssa jne. En nukkunut päiväunia, olin paremmalla tuulella eikä ahdistanut.
No, äsken se iski taas kuin salama kirkkaalta taivaalta. Muistutus siitä että olen sairas ja tällähetkellä tuntuu myös siltä että jos voin hyvin, asiat menee aina vähän huonommaksi mitä ne oli jo.
Tiedostan että kun suutun niin huudan ja paiskon ovia, unohdan kokonaan että asumme kerrostalossa. Arvasin sen päivän koittavan, kun naapurit huomauttavat asiasta ja se päivä koitti tänään. Mielialani romahti, tunteet iski pintaan, ahdistus, sydämen tykytykset ja muut fyysisetkin oireet palasivat hyvin voimakkaina. Häpeä on kova, mutta kovemmin iski se että valitus tapahtui anonyymisti heippa- lapulla. Olisin halunnut ehkä keskustella tästä asiasta viestin jättäjän kanssa, nyt se on mahdotonta. Lappukaan ei ollut kirjoitettu kauniiseen sävyyn, ymmärrän tämän, mutta silti, anonyymisti. En ymmärrä että miksi, tulen toimeen talon asukkaiden kanssa ja olemme monien kanssa paljon keskustelleetkin asioista kuin asioista niin oudolta tuntuu.

Tiedän ongelman, tiedän että asian on muututtava. Tiedän jopa miten! Olen huutamatta ja suuttumatta. Ongelmanhan tästä tekee se, että koen kaikki tunteet hyvin voimakkaana, kiihdyn 0-100 sekunnissa enkä mieti mitä sitten tapahtuu.
Nyt päälimmäisenä tunteena on häpeä sekä äärimmäinen viha itseään kohtaan. Miksi en hallitse tunteitani, miksi en hallitse itseäni. Tämä on sellainen hetki kun vihaan tätä sairautta sekä itseäni todella paljon.
Täältä nouseminen taas vie aikansa, vie paljon voimia tuntea näin ja miettiä näitä asioita. Nyt taidan painella suihkuun rauhoittumaan ja sieltä nukkumaan.

Fiilis vahva tämä

-Suvi

Joulua Joulua

Noniin, taas kerkee ja jaksaa tännekii kirjottaa. Tässä on menny nyt paripäivää aikalailla vaan kotona maaten ja joulujuttuja suunitellen ja miettien.
Mä itse rakastan joulua. Rakastan sitä tunnetta, lasten riemua ja onnellisuutta. Lapsista huokuu sellainen joulun taika- tyyppinen fiilis, mikä saa mut ainaki ihan super hyvälle tuulelle!
Tykkään panostaa jouluun, tänäkin vuonna vaikka en aluksi uskonut jaksavani.
Pikkuhiljaa jouluvalot on päässy ikkunoihin, kynttilät ja sohvatyynyt vaihtuneet punaisiin. Verhoja en tänävuonna vaihda, harmaavalkoset saa nyt luvan käydä.
Joulukuusi&koristeet vielä puuttuu mutta pikkuhiljaa tässä hommailen, kun paljon "joutuu" uutta ostamaan.

Mä rakastan yli kaiken valoja ja kynttilöitä, voisin ostaa aina vaan lisää ja lisää. Onneksi on sentään yksi järjen ääni tässä talossa (mies..) joka rajottaa tätäkin touhua.
Tämän jouluaaton lapsi on isällään ja me vietetään aatto miehen porukoilla. Jännää, en ole ikinä viettänyt joulua muualla kuin omassa kotona tai oman perheen parissa. Ajatus aluksi saattoi vähän tuntua oudolta, mutta pian tähänkin tottui.
Joululahjoista sen verran, että muksulta tuli n.miljoona toivetta ja äidille iski valinnanvaikeus mitä hommata. Onneksi on iso suku niin ei tarvitse itse hirveästi ostaa. Miehelle on pari lahjaa jo tiedossa, mutta tarvitsisin vielä ainakin yhden. Ideoita kenelläkään? Urheileva mies, käy salilla, ui, lenkkeilee ja pyöräilee. Tykkää pelata biljardia. Ja kyllä, kaikki noihin harrastuksiin liittyvät oheistuotteet löytyy jo, joten hieman hankalaa.

Nähtiin joulupukki, voi toisen riemua :)
Harmi vaan kun on lumeton kuva..

Haluaisin kuulla teidän jouluperinteistä, ruuista ja miten jouluun valmistaudutte.

-Suvi

Epävakaus & Vanhemmuus

Pahoittelen taukoa kirjoittelusta, on tää masennus menny nyt siihen suuntaan että mitään "ylimääräistä" ei jaksa!
Ajattelin nyt kirjoittaa aiheesta vanhemmuus ja miten epävakaus vaikuttaa tähän.

Olen siis 5vuotiaan tytön äiti, sain lapseni vähän ennen 20v syntymäpäiviäni. Emme ole enää lapsen isän kanssa yhdessä, mutta melkein päivittäin tekemisissä ja hyvissä väleissä. Yhteishuoltajuus on ja viikko-viikko systeemillä mennään eteenpäin. Tähän asti n.4v on toiminut hyvin, tai siis paremminkin kuin hyvin! Olen todella tyytyväinen tilanteeseen!
Itsehän olen hyvinkin impulsiivinen ihminen, en mieti mitä sanon ja teen ennenkuin ajattelen. Tuli aika nopea kasvunpaikka kun kuulin odottavani lasta ja shokki se olikin. Ainakin muille! Opiskelija, vasta aloittanut seurustelun lapsen isän kanssa, juuri muuttanut pois perhekodilta ja koulu takkuaa ja menee vähän liian lujaa.. No, päätettiin lapsi pitää joten väkisin tuli aikuistumisen ja vastuullisuuden opettelu.
Vastoin kaikkien (osittain myös itseni) pelkoja kaikki on mennyt täydellisesti! Lapseni läsnäolo rauhoittaa minua. Kärsivällisyyteni on kasvanut hurjasti lapsen tuomien haasteiden mukana! Lapseni omaa yhtä kovan luonteen kuin itselläni on ja kun kaksi vahvaa päätä ottaa yhteen niin sota on valmis kun kumpikaan ei anna periksi. Olenkin keksinyt monia kiertoreittejä asioissa, esimerkiksi jos ruoka ei maistu niin annan vaihtoehdon "joko syöt ruokasi tai sitten saat syödä reikäleivän reikiä" ja tämä on hauskaa ja ruokakin alkaa maistumaan!
Olemme kovia ottamaan kyllä muksuni kanssa yhteen, välillä tulee huudettuakin. Puolin sun toisin, tytöllä kun ei mikään ihan pieni ääni ole. Saadaan nopeasti kyllä sovittua ja puhuttua asiat, kukapa aina jaksaa olla kiukuttelematta? Tuskin kukaan.

On toki ollut hankaliakin asioita, mm. Silloin kun olen masentunut niin mieheni hoitaa pääsääntöisesti tytön ulkoilut ja aktiviteetit. Näinä hetkinä tunnen syvää häpeää ja vihaa siitä miten huono äiti olen. Siitä suosta on hankala päästä eteenpäin, mutta hyvä tukiverkosto on auttanut asiaa. Olenkin ajatellut, että mielummin käytän energiani itseni parantamiseen ja pakollisiin toimintoihin muksun kanssa, kuin että ylisuoritan ja väsyn lisää, jolloin olo menee kaikin puolin huonoksi.

Olenkin sitämieltä, että kun on tyttöviikko ja likka on kotona, voin kaikin puolin paremmin. Tunnen oloni tärkeäksi, rakastetuksi ja tarpeelliseksi. En vaihtaisi äitiyttä mihinkään ja haluan lisää lapsia, tai ainakin vielä yhden.
Toki vielä teininä ajattelin suurperhettä mutta ne haaveet hävisi kyllä kuin tuhka tuuleen kun kasvoin, yksi tai kaksi lasta menee mutta jos niitä olisi 4 tai enemmän niin en uskoisi enää jaksavani, toki mistä sitä voi tietää.

Ajattelin kertoa tytölle sairaudestani, kunhan hän vähän tuosta kasvaa. Nykyään jos on huono päivä niin selitän sen vain äidin väsymyksellä, jolloin katsotaan lastenleffoja ja lojutaan sohvalla!

Haluaisin tietää miten epävakaus vaikuttaa muiden vanhemmuuteen tai perhe-elämään? Kertokaa toki :)

-Suvi