Viimeiset viikot.

Aloitin siis kuntouttavassa työtoiminnassa kotkan ohjaamossa viimeviikon maanantaina. No, kävikin sit sillai että lauantaina iski flunssa ja maanantaina olin puolituntia töissä ja lääkäriin. Sairaslomaa maanantai ja tiistai.
No, tällaiselle epävakaalle on todella "helppoa, mukavaa ja kivaa" aloittaa työt saikulla, kun ensimmäiset ajatukset on, että annan laiskan ja paskan kuvan itsestäni.
Kyllä ne töissä näki ja kuuli että kipeä olen ja itseasiassa sama flunssa jatkuu vieläkin. Allergia ja flunssa on aivan loistava yhdistelmä!
Keskiviikkona kuitenkin menin töihin, ja se olikin sitten sen viikon ainoa työpäivä. Tutustuin paikkoihin, tapoihin ja ihmisiin. Osa oli jo ennestään tuttuja nuoristalolla työskentelyn ajoilta.
Päässä pyöri edelleen se tuomitseva ajatus saikuttamisesta, mutta kovasti tein töitä ettei se olisi hallitsevana. Hankalaa olla tuomitsematta itseään, mutta onnistuin kuin onnistuinkin siinä! Hyvä Suvi!

Pääsiäinen oli välissä ja tiistaina koitti töihin meno. Innolla ja hyvin mielin menin ja se into ei ole kadonnut mihinkään. Nautin siitä, että saan olla hyödyksi. Tykkään tehdä asioita ja kohdata ihmisiä.
Vaikka työnkuvaani on nyt kuulunut aika pitkälti tietokoneella näprääminen, tunnen silti olevani osa työyhteisöä ja se tunne on aivan huippu! Hoivapuolella sitä tunnetta ei saanut, oli kovaa arvostelua, paljon seläntakana puhumista ja kuppikuntia. Tässä työyhteisössä en ole sellaiseen törmännyt, ainakaan vielä. Toivon myös etten törmäisikään.
Yhteenvetona, työputki alkoi heikosti mutta omasta mielestäni jatkui hyvin. Nyt on kaksiviikkoa takana, ja 2,5kk edessä. Odotan innolla mitä tuleman pitää :)


Viimeiseen pariin viikkoon on mahtunut tanssiesityksiä, retkeilyä hevostallille, ulkoilua, sairastamista. Kävin myös kampaajalla vähän muuttamassa tukan väriä!

Yksilöterapiassa on nyt n.kuukauden tauko, terapeuttini on lomalla ja  viimeviikon ajan jouduin perumaan koska olin kipeä. Ryhmästä on tälläviikolla tauko.
Tässä sen huomaa, miten orpo ja tyhjä olo on ilman terapiaa. Samalla myös olen huomannut, että kun kokoajan ei jauheta epävakaudesta, taidoista ja tilanteista niin muistan silti käyttää taitoja ja toimia taidokkaasti. Elämänlaatuni on parantunut hurjasti! Olen maailman kiitollisin ja onnellisin dkt- terapiasta, ilman tätä olisin ollut aivan hukassa.


 Raskaudesta sen verran, että maha kasvoi tosiaan ihan päivässä omasta mielestäni valtavaksi. Tästä syystä turvotukset ja kivut ovat tulleet osaksi elämää. Vettä juon paljon, silti iltaisin jalat ovat turvoksissa.
Kävely ei onnistu enää samaa vauhtia kuin ennen, hengästyn ja liitoskivut ovat niin kovia että kävely on välillä aivan tuskien taival. Nyt muistan, miksi esikoisesta lihoin niin paljon. Ensinnäkin, olin n.40kg laihempi kuin nyt, kaikki paikat venyi ja paukkui joten liitoskivut olivat infernaalisia. Ei paljon tehnyt mieli liikkua, niinkuin ei nytkään. Nyt vain olen tehnyt päätöksen liikkua joka päivä edes hieman. Vaikka hidasta kävelyä, mutta sohvalle en aijo enää jäädä!



Kertokaa, mikä teille on auttanut liitoskipuihin ja turvotuksiin!

-Suvi

Epävakaus ja eriarvoisuus

Olen useasti kuullut, että jos ihmisellä on epävakaa persoonallisuus tai muu mielenterveysongelma, saa kyseenalaista kohtelua somaattisella puolella. Tämä on harmi ja minua kiinnostaisi kovasti tietää miksi.

Itse en ole saanut huonoa kohtelua somaattisella puolella, tai sitten olen saanut sitä jo ennen epävakaa- diagnoosia että ei ole meno muuttunut. Joudun käyttämään itse terveudenhuollon palveluita paljon mutta en ole asiaan kiinnittänyt huomiota.

Miten mt- ongelmat antaa luvan käyttäytyä epäsopivasti? Olemmeko me muka huonompia ihmisiä kuin muut, huomionhakusempia? Emmekö ansaitse samanlaista kohtelua kuin kaikki muutkin?
Näihin asioihin en tuskin tule saamaan vastausta koskaan ihmiseltä, joka eriarvostaa mielenterveysongelmaisia.

Jos itse kokisin eriarvoista, tökeröä ja epäasiallista kohtelua vain koska tiedoissani lukee dg:na epävakaa persoonallisuus, vaatisin kyllä suoran selityksen ja hyvåt perustelut paikanpäällä että miksi. Jos olisin itse käytökselläni sen aiheuttanut, selvittäisin asian ja pyytäisin anteeksi. Kyllähän asioita täytyy pystyä puhumaan asiallisesti, eikö?  Jos tereydenhuollon ammattilainen kohtelee potilasta/asiakasta epäammattimaisesti, niin kannattaa ottaa yhteys ylempään tahoon tai pyytää hoitajan vaihtoa, ja jos et saa hoitoa vain koska olet epävakaa niin ota yhteys potilasasiamieheen ja vaadi tilanteeseen muutos.

Olen törmännyt kyllä esimerkiksi lääkäriin, joka väitti että jalkani on täysin kunnossa vaikka itse tiesin että näin ei ole. 30min taistelun jälkeen sain ajan magneettiin, jossa todettiin nivelrikko. Tämä lääkäri ei vielä tähän päivään mennessä ole soittanut, vaikka lupasi. Aikaa tästä on n.3vuotta.
Tällöin minulla ei ollut mt diagnooseja, joten  saa muutkin tuota kohtelua osakseen, en usko että on vain mt-ongelmaisten ongelma. Me ehkä otamme sen helpommin itseemme kuin muut, tyydymme saamaamme kohteluun emmekä pidå kiinni oikeuksistamme.
Näin ei saa missään nimessä olla, vaan kyllä meidänkin on saatava oikeaa hoitoa, arvostusta ja apua. Ihan samalla tavalla kuin kaikkien muidenkin.

Me olemme samanarvoisia, kuin kaikki muutkin. Välillä unohdamme sen itsekin, mutta niin se vaan on.
Tässä vieressä, kaksi  kuvaa itsestäni. Molemmat täysin eri aikakausilta. Toinen ennen diagnooseja ja toinen jälkeen, Millä tavalla tämä väli muutti minua ja minun arvoani?
Vastaus: Ei millään.  Olen edelleen saman arvoinen kuin tuossa toisessa kuvassa.




Nyt haluaisin kuulla, jos olet jonkin mielenterveysongelman takia saanut epäoikeidenmukaista tai väärää kohtelua jossain?

-Suvi

Ruokaa ja ruokaa!!

Nyt, kun ruoka ja paino asiat ovat taas ajankohtaisina raskauden myötä niin ajattelin palata näihin.

Edellisissä postauksissa johon pääsette tästä ja tästä, käsittelen ruokaa, siihen suhtautumista sekä omaa syömistäni.

Tunnesyöminen on edelleen ongelmana, enkä usko siitä koskaan kokonaan eroon pääsevänikään. Olen oppinut käsittelemään tunteita ihan uudella tavalla dkt:ssä ja tunnesyönti on vähentynyt. Olokin on parempi henkisesti, joten tästä noidankehästä päästiin, ainakin hetkeksi.

Äitiysneuvolassa jouduin vaa`alle. Kerroin neuvolassa tämänhetkisestä elämästäni, epävakaudesta ja masennuksista. Kerroin myös lihomisesta ja sen tuomasta häpeästä. Luku järkytti, silloin vannoin että tämän raskauden aikana kiloja ei tulisi montaa lisää ja hyvin on lupaus pitänyt. Olin viime neuvolassa laihtunut joitain satoja grammoja. Jännittää seuraava käynti, miten on kilojen laita. 

Ruokailuvälini on nykyään aikalailla tasan 3h. Tämän jälkeen iskee pahoinvointi. Olen pienentänyt annoskokoani reilusti, syön rauhallisesti ja juon paljon vettä.  Eli siis sinänsä asiat ovat ihan hyvin, mutta se mikä ongelmia tuottaa on mielihalut.
Haluan kaikkea mitä nään, jos nään mainoksen vaikkapa subwaysta niin sinne on päästävä. En toki useimpiakaan näistä mielihaluista toteuta, mutta joitain kyllä. Olen sallinut sen itselleni, niin tämä ei kaikki tunnu kauhealta rangaistukselta.

Tässä esimerkki yhdestä lounaasta. Oli kiire, en kerennyt salaattia tekemään.
Kasviksia, muutama peruna, possun leike ja bearnaiskastiketta. 

Bussimatkoista koituvan pahan olon pelastus. Jos paha olo bussissa yllättää, pakko syödä jotain niin en oksenna.

Esimerkki aamupala tyttäreni osalta. Omani näyttää nykyään hyvin paljon samalta, ellen syö rahkaa ja mehukeittoa.
Puuron sekaan laitan voita, en hilloa.

Maailman parasta kanasalaattia. Tätä voisin syödä vaikka jokapäivä, ja niin paljon kuin vain jaksaa.
Hyvää, täyttävää ja terveellistä. Tästä versiosta puuttuu vielä kanat. Grillattu broisku paloteltuna.

Tässä pieniä esimerkkejä ruuista. Ihan perus kotiruokaa syyään. Joka toinen viikko kun lapsi on kotona, on ateria rytmi tietenkin säännöllisempi ja ateriat värikkäämpiä, niin pysyy tytön mielenkiinto ruokaa kohtaan hyvänä.
Ravitsemusterapeutilla käynti auttoi ruua ja minun väliseen suhteeseen. Tajusin, että omilla valinnoillani mm. alkoholin suhteen lihoin hirveän määrän puolessa vuodessa, mutta nyt asialle en minkään voi, raskaana kun en ala laihduttamaan.  Ainoastaan voin ajatella, että ruoka on nyt tärkeää pitää monipuolisena ja mahdollisimman terveellisenä niin ei tarvitse kärsiä raskausdiabeteksestä ja muista lihomisen vaivoista.
Odottelen uutta aikaa ravitsemusterapeutille, mutta kun kotkassa on tilanne kovin huono heidän kannaltaan, niin saattaa aika venyä hyvin hyvin pitkälle. 
Toivotaan, että raskauden jälkeen jatkan säännöllistä syömistä ja suhteellisempia annoskokoja. Eikai se liikkuminenkaan pahitteeksi olisi!

Paljon on teille tullut raskauden aikana kiloja? Kuinka iso vauva ollut?
Meillä n.30kg vauva oli 49cm ja 3445g. Eli siis paljon,

-Suvi

Häpeä ja ahdistus

Johan mä kaikki kaksi päivää voinkii hyvin, jaksoin tehdä ruokaa, leipoa, siivota, leikkiä muksun kanssa jne. En nukkunut päiväunia, olin paremmalla tuulella eikä ahdistanut.
No, äsken se iski taas kuin salama kirkkaalta taivaalta. Muistutus siitä että olen sairas ja tällähetkellä tuntuu myös siltä että jos voin hyvin, asiat menee aina vähän huonommaksi mitä ne oli jo.
Tiedostan että kun suutun niin huudan ja paiskon ovia, unohdan kokonaan että asumme kerrostalossa. Arvasin sen päivän koittavan, kun naapurit huomauttavat asiasta ja se päivä koitti tänään. Mielialani romahti, tunteet iski pintaan, ahdistus, sydämen tykytykset ja muut fyysisetkin oireet palasivat hyvin voimakkaina. Häpeä on kova, mutta kovemmin iski se että valitus tapahtui anonyymisti heippa- lapulla. Olisin halunnut ehkä keskustella tästä asiasta viestin jättäjän kanssa, nyt se on mahdotonta. Lappukaan ei ollut kirjoitettu kauniiseen sävyyn, ymmärrän tämän, mutta silti, anonyymisti. En ymmärrä että miksi, tulen toimeen talon asukkaiden kanssa ja olemme monien kanssa paljon keskustelleetkin asioista kuin asioista niin oudolta tuntuu.

Tiedän ongelman, tiedän että asian on muututtava. Tiedän jopa miten! Olen huutamatta ja suuttumatta. Ongelmanhan tästä tekee se, että koen kaikki tunteet hyvin voimakkaana, kiihdyn 0-100 sekunnissa enkä mieti mitä sitten tapahtuu.
Nyt päälimmäisenä tunteena on häpeä sekä äärimmäinen viha itseään kohtaan. Miksi en hallitse tunteitani, miksi en hallitse itseäni. Tämä on sellainen hetki kun vihaan tätä sairautta sekä itseäni todella paljon.
Täältä nouseminen taas vie aikansa, vie paljon voimia tuntea näin ja miettiä näitä asioita. Nyt taidan painella suihkuun rauhoittumaan ja sieltä nukkumaan.

Fiilis vahva tämä

-Suvi