Tehodieetti viikko1

Alotin siis nyt maanantaina RitAkin tehodieetin! Olen pahasti ylipainoinen ja se on vaikuttanut todella huonosti omaan itsetuntoon. Joka kerta kun katson peiliin, sieltä katsoo takaisin täysin rapakuntoon päässyt, lihava ihminen ja mua ällöttää. Ihanku tää kroppa ei kuuluis mulle! Oon aina ennen ollut suhteellisen liikunnallinen ihminen, mutta lasten synnyttyä mulle on tullut 40(!!!) kiloa lisää! Aivan järkyttävä määrä! Eli tästä hommasta ei nyt ole suunta kun ylöspäin.. tai, painon kanssa alaspäin!

Dieetin ohjeisiin ja ainakin Ritan tsemppiin videoissa ja ohjeissa olen enemmän kun tyytyväinen! Tästä ei ole tehty pakkopullaa, vaan nimenomaan pyritään elämänmuutokseen. Tykkään dietin rakenteesta, sisällöstä ja aivan kaikesta tässä. Hyvin otettu huomioon liikkuvuus, kehonhuolto, mentaalipuoli (joka itselleni äärimmäise tärkeä). Mulle myls isona apuna toimii aina toi mun mies, joka nyt lähti tähän 4viikon haasteeseen mukaan ja tukee mua hienosti. Kuuntelee kiukuttelut ja voivottelut, patistaa ja rutistaa liikkeelle.

Tänään lenkillä paistoi aurinko! Mikä ihana ilma.

Mutta, itse sisältöön. Mulla on siis vuoden 2020 tavotteena laihtua 20kg. En aijo tehdä tätä millään pikadieteillä, vaan nimenomaan elämänmuutoksilla! 

Tällähetkellä mun treenitahti on 10treeniä/viikossa, eli 2kertaa päivässä kahdella lepopäivällä. Toinen treeni on aina lenkki ja toinen on sitten jokin kotitreeni, mitkä kuuluvat valmennukseen. Tänviikon treenit on kaikki tehty ja olo mitä mainioin!

Viikon yhteenveto liikunnasta, aika hyvin eikö?

Sitten siihen ruokapuoleen. Tämä oli mulle aikamoinen shokki! Vaikka saa syödä suhteellisen paljon, niin sisältö on niin erilaista mitä ennen on tullut syötyä. Vaikka olen paljon syönyt salaatteja ja kasviksia ennen, niin silti oli pieni shokki kun kaikki mitataan ja eri osioista kootaan annos. Ei välttämättä kana olekkaan niin hyvää kun sen on itse maustanut, kun on tottunut valmismarinoituihin. Tai risotto maistuu erilaiselle ilman kermaa! Ja se pahin.. SUKLAA on jäänyt mun melkein päivittäisestä herkuttelusta nyt siihen, että syön kerran viikossa pienen määrän.

Sairaan hyvää ruishampparii kanalla! Tää menee niin jatkoon ja tää otetaan säännölliseen ruokavalioon.

Olen ollut täysin sokerikoukussa, ja olen sitä vieläkin. Kestää aikaa ennenkuin siitä pääsee eroon, mutta aijon päästä. Sokerista irtautuminen saa aikaan mussa aikamoisia tunteenheittelyitä, vähän säälittää tuo mies joka joutuu nää mun raivarit ja kiukuttelut kestämään. Tsemppejä miehelle :D 

Itselleni ajattelin pieneksi tsempiksi ostaa uuden urheilukellon, joten kävin hakemassa polar igniten. Olen tyytyväinen ostokseen, toi kello on hyvä ja tuntuu hyvältä kädessä.

Mun uus motivaattori :)

Mutta, nyt näillä todella hyvillä fiiliksillä on aika jatkaa reenejä. Huomena kotiutuu tyttökin, joten se luo taas oman haasteensa syömisiin ja aikatauluttamisiin.
Kiitos vaan RitAki, suosittelen ihan kaikille tän firman tuotteita! Ja ei, ei ole maksettua mainontaa tämä.

-Suvi 

Vauvajuttui ja juhannusjuttui!

Nyt eletään raskausviikkoa 29, tarkalleen 28+5. Ei ois enää kauaa kun saadaan pieni ihminen syliin, ja olen tästä todella onnellinen. Raskaus on sujunut hyvin ja fyysisesti ihan ok, mutta henkisesti en nauti olostani yhtään.
Moni ois onnellinen saadessaan kokea raskauden ja äidiksi tulemisen, minäkin toki olen onnellinen että saadaan terve lapsi ja kaikki on hyvin, mutta! Mä en voi sietää mun oloa enää! Maha on edessä, kaikki paikat turvoksissa, närästää koskee ja sattuu jokapaikkaan. Mielialat heittelee jatkuvasti, mun kokoa kauhistellaan, itkettää ja naurattaa ihan ilman syytä. En voi väittää nauttivani raskaudesta, yhtään.

Tässä esimerkkinä mun jalka. Täynnä nestettä ja hiton kipee.

Ei mennyt kengät jalkaan, eikä auttanut kylmä, koho, hierominen, Ei mikään.

Yksi näistä raskauden "ihanista" oireista...

Toki epävakaus sairautena tekee ihmisen mielestä aika ailahtelevan. Mun mielestä se tekee todella ailahtelevan, siihen päälle vielä hormoniraivarit, yhtä-äkkiset nälkäkiukkuraivarit, mielihalut, yhtä-äkkiset ylenpalttiset onnellisuuden tunteet jnejne niin ei ole helppoa! Ei mulla, eikä varsinkaan niillä jotka mua joutuu kestämään.
Sitten, mitä tulee huonoon itsetuntoon ja valmiiksi lihavana olemiseen. Mikä ihme siinä on, että raskaana toisen kroppaan saa kajota ja sitä saa kommentoida? "Oletpa leveä. kiva kun ei varmaan löydy vaatteita ja on kuuma" "Montako sieltä tulee" "Montako kuukautta vielä, luulin että synnytät jo maaliskuussa". Voin sanoa, että ei ainakaan mieltä ylennä noi kommentit. Tiedän olevani lihava, enkä liiemmin nauti raskauden tuomista kehon muutoksista, kiloista saati turvotuksesta. Jopa kyyneleitä olen tämän vuoksi vuodattanut, silti kaikille kommentoijille vaan hymyillyt ja näyttänyt kun ei tuntuisi missään, vaikka samaan aikaan sattuu aivan saatanasti. Ihmiset, älkää kommentoiko toisten kroppaa. Oli sitten raskaana tai ei. Ei liiallista laihuutta, ei liiallista lihavuutta tai yhtään mitään muutakaan. Te ette tieädä ihmisten taustoja, ettekä sitä miltä se toisesta ihan tosissaan tuntuu.

Viikko 28. Alkaa masulla olemaaan jo kokoa!

Onneks tässäkin asiassa on kaksi eri puolta, olen myös samaan aikaan älyttömän onnellinen saadessani kohta pienen pojan syliin, tehdessäni tyttärestäni maailman onnellisimman isosiskon ja aviomiehestäni maailman onnellisimman ja parhaimman isän. Muista sukulaisista puhumattakaan. Rakastan hommata vauvajuttuja, silitellä mahaa, tuntea onnellisuutta jokaisesta (ei sattuvasta) potkusta ja liikkeestä, Vaikka tämä henkisesti raskasta onkin niin kyllä palkinto on varmasti kaiken tän arvosta <3

Tämänkin vuoden juhannus vietettiin saaressa mieheni suvun seurassa. Hyvää ruokaa, hyvää seuraa, nukkumista ja lepäämistä. Talviturkkikin tuli heitettyä vaikka oli aivan sairaan kylmää vettä!

Mun tän vuoden juhannusjuomat :D

Rakastan tätä maisemaa <3

Minun ihana rakas aviomieheni. Tärkein tuki ja turva mulle ikinä,
en varmaan ois kaikesta selvinny ilman.
En voi sanoin kuvailla, kuinka onnellinen olenkaan saadessani
elää ja olla tän ihmisen kanssa.
Kiitos rakas <3

Tänä juhannuksena nautin vielä jotenkin ihan  extra paljon siitä, että mulle tärkeet ihmiset oli lähellä.
Olin ihan älyttömän onnellinen saadessani viettää juhannusta ton porukan kanssa. Tänä vuonna tyttäkin oli juhannuksena isällään, ensi juhannuksena meitä onkin sitten neljä :)

Näihin kuviin ja tunnelmiin, ihanaa kesänjatkoa kaikille!!

-Suvi

Ruokaa ja ruokaa!!

Nyt, kun ruoka ja paino asiat ovat taas ajankohtaisina raskauden myötä niin ajattelin palata näihin.

Edellisissä postauksissa johon pääsette tästä ja tästä, käsittelen ruokaa, siihen suhtautumista sekä omaa syömistäni.

Tunnesyöminen on edelleen ongelmana, enkä usko siitä koskaan kokonaan eroon pääsevänikään. Olen oppinut käsittelemään tunteita ihan uudella tavalla dkt:ssä ja tunnesyönti on vähentynyt. Olokin on parempi henkisesti, joten tästä noidankehästä päästiin, ainakin hetkeksi.

Äitiysneuvolassa jouduin vaa`alle. Kerroin neuvolassa tämänhetkisestä elämästäni, epävakaudesta ja masennuksista. Kerroin myös lihomisesta ja sen tuomasta häpeästä. Luku järkytti, silloin vannoin että tämän raskauden aikana kiloja ei tulisi montaa lisää ja hyvin on lupaus pitänyt. Olin viime neuvolassa laihtunut joitain satoja grammoja. Jännittää seuraava käynti, miten on kilojen laita. 

Ruokailuvälini on nykyään aikalailla tasan 3h. Tämän jälkeen iskee pahoinvointi. Olen pienentänyt annoskokoani reilusti, syön rauhallisesti ja juon paljon vettä.  Eli siis sinänsä asiat ovat ihan hyvin, mutta se mikä ongelmia tuottaa on mielihalut.
Haluan kaikkea mitä nään, jos nään mainoksen vaikkapa subwaysta niin sinne on päästävä. En toki useimpiakaan näistä mielihaluista toteuta, mutta joitain kyllä. Olen sallinut sen itselleni, niin tämä ei kaikki tunnu kauhealta rangaistukselta.

Tässä esimerkki yhdestä lounaasta. Oli kiire, en kerennyt salaattia tekemään.
Kasviksia, muutama peruna, possun leike ja bearnaiskastiketta. 

Bussimatkoista koituvan pahan olon pelastus. Jos paha olo bussissa yllättää, pakko syödä jotain niin en oksenna.

Esimerkki aamupala tyttäreni osalta. Omani näyttää nykyään hyvin paljon samalta, ellen syö rahkaa ja mehukeittoa.
Puuron sekaan laitan voita, en hilloa.

Maailman parasta kanasalaattia. Tätä voisin syödä vaikka jokapäivä, ja niin paljon kuin vain jaksaa.
Hyvää, täyttävää ja terveellistä. Tästä versiosta puuttuu vielä kanat. Grillattu broisku paloteltuna.

Tässä pieniä esimerkkejä ruuista. Ihan perus kotiruokaa syyään. Joka toinen viikko kun lapsi on kotona, on ateria rytmi tietenkin säännöllisempi ja ateriat värikkäämpiä, niin pysyy tytön mielenkiinto ruokaa kohtaan hyvänä.
Ravitsemusterapeutilla käynti auttoi ruua ja minun väliseen suhteeseen. Tajusin, että omilla valinnoillani mm. alkoholin suhteen lihoin hirveän määrän puolessa vuodessa, mutta nyt asialle en minkään voi, raskaana kun en ala laihduttamaan.  Ainoastaan voin ajatella, että ruoka on nyt tärkeää pitää monipuolisena ja mahdollisimman terveellisenä niin ei tarvitse kärsiä raskausdiabeteksestä ja muista lihomisen vaivoista.
Odottelen uutta aikaa ravitsemusterapeutille, mutta kun kotkassa on tilanne kovin huono heidän kannaltaan, niin saattaa aika venyä hyvin hyvin pitkälle. 
Toivotaan, että raskauden jälkeen jatkan säännöllistä syömistä ja suhteellisempia annoskokoja. Eikai se liikkuminenkaan pahitteeksi olisi!

Paljon on teille tullut raskauden aikana kiloja? Kuinka iso vauva ollut?
Meillä n.30kg vauva oli 49cm ja 3445g. Eli siis paljon,

-Suvi

Dkt, Jatku jo!

Blaah, jatkuis jo dkt.. just kattelin mun viikkokortteja tossa ja yllättävän hyvin menny tää loma, vaikka vähän jänskäsin alkuun.
Ahdistus pysyny aikahyvin hanskassa, muutamia ylilyöntejä ollut, mutta ne on menneet aika nopeasti ohi. Taitoja oon käyttänyt, erityisesti tilanteen paremmaksi muuttamista sekä toimimista päinvastoin kun tunne edellyttää. Stoppia ja tippiäki joutunu käyttämään mutta vähemmässä määrin!
Oon tosi tyytyväinen näihin viikkoihin, odotukset ei todellakaan ollut näin korkealla.  Silti musta tuntuu kokoajan enemmän ja enemmän siltä että musta tulee vielä ihan kunnollinen ihminen, ilman sen suurempia draamoja tai impulsseja! Mitäköhän elämä sit olis.. toivottavasti tasasempaa!
Nyt oon huomannu ihan konkreettisia esimerkkejä mun omassa elämässä miten asiat on dktn jälkeen muuttunu. Tää on upeeta!

Tää mun terveystammikuu ei alkanu kovin hyvin. Oon ihan hirveessä flunssassa ollu koko alkuviikon. Nyt vähän jo helpottaa mut kauhee väsymys tullu tilalle. En jaksa tehä mitään! Kävin tänään apteekissa, ja olo oli kun ois maratonin vetässy.. En taida siis vielä ihan kunnossa olla. Huomena hos pääsis vähä jo ihmistenilmoille täält himast, alkaa muksuki jo hyppii pitkin seiniä.
Ensviikolla meinaan kyllä lenkkeillä, ihan pakko! Tää mun turpoominen ärsyttää ja nää elämäntavat ei ole kovinkaan hyvät. Herkkuja, liian suuret annoskoot ja vaan makaaminen sohvalla.. Ei ihme että kiloja tullu ihan kiitettävästi lisää.
Miehän kielsin iteltäni tossa muutama hetki sitten että en syö liikaa ja mun lihominen johtuu jostain sairaudesta, no kun näin ei ollut niin oli vaan pakko uskoa ja hyväksyä se tosiasia että ihan itsestään se on kiinni. Taas kerran...

Uudenvuodenn herkut 😍❤️😍

Hei, mulle saa edelleen laittaa kysymyksiä! Toivepostauksia? Kommenttia?
Nyt tää taitaa lähteä nukkumaan, kellokin jo taas 23 ja aamulla aikanen herätys. Öitä!

-Suvi

Heihei 2018! Tervetuloa 2019!

Vuosi 2018, ehkä elämäni rankin vuosi on nyt takanapäin.
Kun ajatellaan vuotta 2018 taaksepäin, koen hyvin ristiriitaisia fiiliksiä. Mielenterveyteni kärsi sekä sain diagnoosit keskivaikea masennus, epävakaa persoonallisuushäiriö, AD/HD sekä ahdistuneisuushäiriö. Menetin myös ystäviä jotka eivät kestäneet sairauksieni tuomia hankaluuksia.
Mutta! Pääsin naimisiin rakastamani miehen kanssa, vaikka elämä ei todellakaan ole aina helppoa ja meidän suhde on myrskyisä, olen aikavarma silti että yhdessä ollaan ja pysytään. Niin myötä, kuin vastoinkäymisissä.

Yks mieleenpainuvin reissu oli vuonna 2018 mun polttarit! Ihan huiput tyypit, ihan huippu meiniki! Mulla oli ihan huippuhauskaa, mut onnistuttiin yllättämään täysin ja olin tosi onnellinen!
Sillä reissulla itkettiin ja naurettiin. Tanssittiin ja juotiin, vahingos aamuun asti. Hups! Tässä pieni kuvakollaasi, ekaks mun ryöstettiin, sit vietiin laittautumaan, sit helsinkiin syömään ja juomaan. Lopuksi laivalle, sielä oli monia tehtäviä mitä suoritin. Aivan huippuilta, kiitos osallisille siitä :)

Tajusin myös, että mulla on maailman parhaat ystävät jotka jaksavat tukea aina. Oli tilanne mikä tahansa. Kiitos siitä heille! En pärjäis tässä elämässä ilman mun mahtavia ystäviä. En pysty koskaan tarpeeksi kiittämään heitä siitä tuesta ja avusta mitä heiltä olen saanut.

Mitä sitten odotan vuodelta 2019?
Ainakin tasasempaa mieltä, tasasempaa arkea sekä dktn jatkumista ja uuden oppimista! Haluan keskittyä itseeni, parantaa elämänlaatuani sekä elämäntyyliäni. Musta tuntuu että tämä vuosi on muutoksen ja henkisen kasvun aikaa. Näin ainakin toivon. Pikkuhiljaa tässä eteenpäin mennään, täytyy vaan muistaa että elämään kuuluu myös ne alamäet, pettymykset ja romahdukset mutta niistä ei saa lannistua!

Hyvää uuttavuotta kaikille lukijoille!

-Suvi

Lomaa ja tulevaisuudensuunitelmia!

Dkt on rytmittänyt mun elämää tässä viimeset 4kk, joka viikko. Suunnittelen viikot siten että ma ja to olen kotona, tyttö tarhassa ja pääsen terapiaan.

Nyt alkaa kolmen viikon joululoma, ja multa katoaakii pohja mun viikkorytmistä! Okei, on joulu ja muuta joten tylsää ei varmasti tule olemaan mutta kauhistuttaa se silti. 

Kun ei ole töitä eikä harrastuksia, elämä pyörii aikalailla vaan kotona seiniä ja telkkaria katsellen niin on tärkeää löytää joku rytmi, minulla se on ollut terapia. Toivonmukaan ensivuoden puolella pääsen aloittamaan jonkin pajatoiminnan tms, jotta saisin tekemistä. Alkaa tää makaaminen kotona jo kyllästyttää näin puolenvuoden jälkeen.

Suunitelmana siis työkokeilu pajalla, 3krt viikossa. Jos tämä ei onnistu, varmaan sitten yritykseen, mutta työkuntoseksi mua ei vielä luokitella ja terapiakin menee vaan rankemmaksi kokoajan, sitämukaan miten käsittelen ongelmiani.
Kaipaan töihin, kaipaan tekemistä ja rytmiä elämälle. Kaipaan sitä tunnetta kun voin olla hyödyllinen. Ymmärrän toki, että en ole juuri nyt kykeneväinen 5pv viikossa 8h työpäiviin, mutta haluaisin kyetä. Turhauttaa tosissaan kun olisi halu ja hinku tekemään, mutta et vain pysty. Olen opiskellut kaksi ammattia ja tehnyt todella töitä päästäkseni kiinni vakaaseen elämään, silti olen työttömänä ja erittäin epävakaana.
Välillä vihaan tätä sairautta, vihaan näitä mielialan vaihteluita, ainaista väsymystä ja samalla 100 eri ajatusta päässä ja jokapaikkaan pitäisi mennä samaan aikaan, vihaan sitä kun en pysty. Masennus hidastaa, AH/HD haluaa nopeuttaa ja epävakaus keikkuu näiden kahden välissä yrittäen olla tuomitsematta ja tukea milloin kumpaakin puolta. Kuulostaa hankalalta? Juu, se on. Pakko vaan hyväksyä että tällaset kortit on jaettu, näillä on mentävä ja tämä tilanne on vain hyväksyttävä. Julma todellisuus. Mutta parempaa huomista kohden tässä mennään kovaa vauhtia ja paljon on jo tapahtunutkin. Onneksi.

Kasailen tässä pitkin matkaa kysymyksiä, joista teen oman postauksen vastauksineen tulevaisuudessa. Jos sinulla on mitävaan kysyttävää, laita se kommentteihin. Otan mielelläni kysymyksiä ja kaikenlaista palautetta vastaan! Riippuu kysymysten määrästä milloin postaus tulee, mutta se varmasti tulee.

Tämän takia jaksan, olen maailman onnellisin kun saan kokea kaiken tämän riemun lapseni kanssa.
Kiitollinen-Siunattu-Onnellinen

-Suvi

Todellisuuden radikaali hyväksyntä.

Otsikkokin sen jo kertoo, tässä on todellisuus iskeny nyt kovaa päin kasvoja ja se on ollut vaan kohdattava.
Maanantaina oli dkt:n yksilötyönohjaus, jossa siis dkt terapeutit, niiden työnohjaaja ja minä. Yhteensä oli siis 5 terapeuttia mun lisäks.
45minuutin aika, mutta aikaa kulu n.1h10min, koko aika sellasta tykitystä etten perässä pysyny.
Joo, mulla on vihan hallinta ongelmia, en siedä ahdistusta ollenkaan ja paljon mielenpäällä asioita kokoajan, tiedän sen. Mutta kun mulle ladottiin kaikki asiat päin naamaa sekä puhuttiin asioiden oikeilla nimillä eikä kaunisteltu niin olihan se aika rankkaa kuultavaa..
Menin ihan sumussa maanantain ja tiistain, olin tosi väsynyt enkä oikee jaksan tehä mitään. Tiistaina sit raivokännit, kannattiko..no ei, ei todellakaan kannattanu.
Torstaina päätin sit ottaa itteäni niskasta kiinni ja oikeesti kohdata itseni kanssa nämä ongelmat. Ryhmiksessä pääsin vähän avautumaan maanantaista ja sielä sit huomasin että vähän on tuo mun ajatusmaailmakin muuttunut tässä dktn aikana. Täähän oikeesti toimii!!
Torstaina oli sitten peiliin katsomisen paikka ja tosiaan aika mennä itteensä. Tiiättekö ku ongelmien myöntäminen ja kohtaaminen ei oo kovin kivaa saati sitten helppoa. Ajatukset meni niin pohjalle ja kierin sellasessa itsesäälissä, ettei tosikaan. Ahdistikin tosi paljon, nukkumisesta ei tullu mitään. Loppujenlopuksi ryntäsin suihkuun, joka on mulle aina rauhottumis paikka ja sielä ajatukset selkenee.
Hetken sielä mietin ja rauhotuin, kunnes päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Nyt on muutoksen aika, tää elämä ei oo sen arvosta mitä haluan ja mä haluan rakentaa itelleni ja perheelleni elämisen arvoista elämää. Ahdistus helpotti suihkun aikana, itsesääli katos ja sain nukuttua.
Kiitos vaan dkt taitojen. Jos joku epävakaa lukee näitä kirjotuksia ja miettii onko tästä terapiasta hyötyä niin on, ja kannatan hakeutumista tähän hoitomuotoon.
Maanantaina mennääkii miehen kanssa yhdessä mun yksilöterapeutille, jännittää vähän mutta ihanaa että tuo mies jaksaa tukea ja yrittää ymmärtää paremmin. Taidan olla aika onnellinen kun hän mut vaimokseen otti :)
Aikamoista tunteiden vuoristorataa ollu tämä viikko, mutta tästäkin on taas selvitty. Positiivisemmalla mielellä ensiviikkoon.

Hyvin kuvaa tätä viikkoa tämä kuva.

-Suvi

Ravitsemusterapeutilla käynti

Kävin tänään ravitsemusterapeutilla syömisen hallinnan sekä lihomisen takia.

Syöminenhän on ollut mulle ongelmana jo pitkään, ei suoranaisesti syömishäiriönä vaan syömisen häiriönä. 

Minulla ja syömisellä on ollut aina viharakkaus suhde, ihan pienestä pitäen. Silloin en suostunut syömään yhtään mitään. Nyt kun mielenterveysongelmat ovat tulleet osaksi arkea ja minua, on syömiseni mennyt paljon huonompaan suuntaan.

Syön kyllä monipuolisesti ja hyvin, mutta ajatus ruuasta ja syömisestä aiheuttaa kauhean häpeän tunteen. Julkisilla paikoilla tai jos syön samassa pöydässä muiden kanssa, ruoka-annokseni on erittäin pieni, syön mahdollisimman nopeasti, että pääsen pois tilanteesta. Jälkiruoat jätän melkein aina syömättä jos syön muualla kun kotona.

Ahdistus syömisestä on mennyt niin pahaksi, että mielummin nälkiinnytän itseäni odottaen että pääsen kotiin syömään. Jos ei ole mahdollista syödä salassa tai piilossa, turvaudun johonkin pieneen ja nopeaan esimerkiksi suklaapatukkaan. Kotona sitten tulee tunne että pakko saada ruokaa, jolloin syöminen lähtee käsistä ja on hallitsematonta. Tästä seuraa todella paha olo, henkisesti ja fyysisesti.

Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että paino on noussut huimaa vauhtia viime kuukausina ja vaatekoko on suurentunut useita kokoja. Vieläkään en tiedä mistä tämä johtuu, koska ruoka-annokset ovat normaaleja ja syön monipuolisesti. Ehkä se rytmi.. Lapsiviikolla syön säännöllisemmin, koska muksukin syö. Mutta lapsivapailla viikoilla aamupala saattaa venyä puoleenpäivään, lämmimruoka syödään klo 17-21 välisenä aikana. 

Ajattelin kyllä soittaa itselleni lääkäriajan, jotta pääsisin käymään kilpirauhaskokeissa. Hikoilen hirveästi, lihon paljon ja nopeasti sekä olen aina ja ikuisesti väsynyt. Ei tämä masennuskaan kaikkeen voi olla syy, vai voiko?

Syömisestä on tullut minulle siis ihan hirveä mörkö, ahdistaa kaikki ruokaan liittyvä keskustelu, tunnen kuinka ihmiset tuijottavat julkisilla paikoilla kuin iso olen ja lähipiiri varmasti miettii, miksi olen taas tässä kunnossa kuin hieman raskauden jälkeen, vaikka laihduin tässä välissä huimasti. 

Ja tämä on se ajattelutapa, josta pyrin eroon. Kukaan tuskin tuijottaa kadulla minua lihavuuden takia, jos tuijottaa niin pitäisi miettiä että ehkä se kattoo kuin hieno takki mulla on tai kuin kivasti olen meikannut. Ei aina ajattelisi pahinta. En usko myöskään että lähipiirini miettii lihomistani, olen useimpien kanssa tästä keskustellut ja kertonut heille että minulla itsellänikin on huoli tästä painon noususta. Tässä tulee hyvin epävakauden yksi pääpiirre hyvin esiin, itsensä tuomitseminen. 

Vaikuttaa kyllä kovasti itsetuntoon kun ei ole vaatteita tai saati varaa ostaa niitä ja pistää koko vaatekaappia uusiksi, kuljen siis vaatteissa jotka eivät istu päälleni yhtään. Mutta, minkäs teet. Uskon, että kropassani ei ole kaikki nyt kohillaan ja aijon ottaa asiakseni nyt selvittää mikä mättää. Samalla teen töitä ajatuksieni kanssa, sekä yritän saada minun ja ruuan suhteen kuntoon. Se kuuluisi olla nautinto, siitä kuuluisi tulla hyvä mieli. Minulle ei tule.

-Suvi