Viimeiset viikot.

Aloitin siis kuntouttavassa työtoiminnassa kotkan ohjaamossa viimeviikon maanantaina. No, kävikin sit sillai että lauantaina iski flunssa ja maanantaina olin puolituntia töissä ja lääkäriin. Sairaslomaa maanantai ja tiistai.
No, tällaiselle epävakaalle on todella "helppoa, mukavaa ja kivaa" aloittaa työt saikulla, kun ensimmäiset ajatukset on, että annan laiskan ja paskan kuvan itsestäni.
Kyllä ne töissä näki ja kuuli että kipeä olen ja itseasiassa sama flunssa jatkuu vieläkin. Allergia ja flunssa on aivan loistava yhdistelmä!
Keskiviikkona kuitenkin menin töihin, ja se olikin sitten sen viikon ainoa työpäivä. Tutustuin paikkoihin, tapoihin ja ihmisiin. Osa oli jo ennestään tuttuja nuoristalolla työskentelyn ajoilta.
Päässä pyöri edelleen se tuomitseva ajatus saikuttamisesta, mutta kovasti tein töitä ettei se olisi hallitsevana. Hankalaa olla tuomitsematta itseään, mutta onnistuin kuin onnistuinkin siinä! Hyvä Suvi!

Pääsiäinen oli välissä ja tiistaina koitti töihin meno. Innolla ja hyvin mielin menin ja se into ei ole kadonnut mihinkään. Nautin siitä, että saan olla hyödyksi. Tykkään tehdä asioita ja kohdata ihmisiä.
Vaikka työnkuvaani on nyt kuulunut aika pitkälti tietokoneella näprääminen, tunnen silti olevani osa työyhteisöä ja se tunne on aivan huippu! Hoivapuolella sitä tunnetta ei saanut, oli kovaa arvostelua, paljon seläntakana puhumista ja kuppikuntia. Tässä työyhteisössä en ole sellaiseen törmännyt, ainakaan vielä. Toivon myös etten törmäisikään.
Yhteenvetona, työputki alkoi heikosti mutta omasta mielestäni jatkui hyvin. Nyt on kaksiviikkoa takana, ja 2,5kk edessä. Odotan innolla mitä tuleman pitää :)


Viimeiseen pariin viikkoon on mahtunut tanssiesityksiä, retkeilyä hevostallille, ulkoilua, sairastamista. Kävin myös kampaajalla vähän muuttamassa tukan väriä!

Yksilöterapiassa on nyt n.kuukauden tauko, terapeuttini on lomalla ja  viimeviikon ajan jouduin perumaan koska olin kipeä. Ryhmästä on tälläviikolla tauko.
Tässä sen huomaa, miten orpo ja tyhjä olo on ilman terapiaa. Samalla myös olen huomannut, että kun kokoajan ei jauheta epävakaudesta, taidoista ja tilanteista niin muistan silti käyttää taitoja ja toimia taidokkaasti. Elämänlaatuni on parantunut hurjasti! Olen maailman kiitollisin ja onnellisin dkt- terapiasta, ilman tätä olisin ollut aivan hukassa.


 Raskaudesta sen verran, että maha kasvoi tosiaan ihan päivässä omasta mielestäni valtavaksi. Tästä syystä turvotukset ja kivut ovat tulleet osaksi elämää. Vettä juon paljon, silti iltaisin jalat ovat turvoksissa.
Kävely ei onnistu enää samaa vauhtia kuin ennen, hengästyn ja liitoskivut ovat niin kovia että kävely on välillä aivan tuskien taival. Nyt muistan, miksi esikoisesta lihoin niin paljon. Ensinnäkin, olin n.40kg laihempi kuin nyt, kaikki paikat venyi ja paukkui joten liitoskivut olivat infernaalisia. Ei paljon tehnyt mieli liikkua, niinkuin ei nytkään. Nyt vain olen tehnyt päätöksen liikkua joka päivä edes hieman. Vaikka hidasta kävelyä, mutta sohvalle en aijo enää jäädä!



Kertokaa, mikä teille on auttanut liitoskipuihin ja turvotuksiin!

-Suvi

Puoliväli!

rv 19+5!

Nyt on jo puolet raskaudesta takana, rv 20+0! Hurjan nopeasti mennyt aika, voikun loppukin menis yhtä nopeesti.
Alkuraskauden pahoinvoinnit vaihtuneet liitoskivuiksi ja selkäsäryksi. Maha kasvoi mun mielestä yhdessä yössä, ja onkin valtava. Oishan tässä aikaa kasvatella, toivottavast ei hurjasti vaan kasvais. Saattaa loppuraskaudessa haitata elämistä.

Paljon ollaan vauvalle jo hankittu ja paljon on vielä hankkimatta. Ensiviikolla kun on rakenneultra ja selviää sukupuoli niin pääsee tämä vauvan vaatefriikki elementtiinsä ja sit hommataan loput tarpeelliset ja vähän ei niin tarpeelliset tavarat.
Hankittuna on jo neutraaleja vaatteita, vaunut ja pinnasänky. Vaunuina toimii emmaljungan city crossit vuosimallia 2012. Vanhat, mutta täysin toimivat ja hyvin pidetyt! Maksettiin vaunuista + pehmeästä kopasta yhteensä 120€, joten  mielestäni hyvät kaupat tehtiin ja olen hyvin tyytyväinen!
Pinnasänky on mielestäni laadukas, laidan saa irti ja pohjan 3 eri kerrokseen. Halusin siksi irrotettavan laidan, jotta saan sängyn sivuvaunuksi omaamme. Imettäessä tämä on helpompi, kun ei meillä ole kuin 140cm leveä sänky. Sängyssä on myös mukana aluslaatikko, joka taas tuo lisä säilytystilaa mitä kaipaammekin! Sängyn saa myös taaperon ensisängyksi, laita tuli mukana.
Tästä maksoimme 60€, joka oli mielestäni hyvin halpa hinta laadukkaasta sängystä!

Odotamme innolla ensiviikon rakenneultraa, koko perhe ja suku. Itselläni on ehkä pienoinen poikafiilis, mutta sukupuolesta viis kunhan saamme terveen lapsen. Liikkeitä tunnen sillointällöin, mutta en vielä säännöllisesti. Tähän saattaa vaikuttaa oma ylipainoni sekä se, että istukka on kohdun etuseinämässä lieventämässä tuntemuksia.
Ensimmäiset liikkeet tunsin kuitenkin jo 15+1 viikolla ja kokoajan ne on vahvistuneet. Välillä masussa tuntuu kova mylläys ja kunnon bileet, välillä menee päivä tai pari jotta ei tunnu oikein miltään.

Raskaus sovelluksena minulla on preglife. Sovellus tuntui heti omalta, vaikka melkein jokaista raskaussovellusta kokeilinkin.
Kuukautis sovelluksena toimi flow, mutta raskaussovelluksena se ei enää toiminut mielestäni.

Miehen kanssa joka viikko luetaan mitä tapahtuu milläkin viikolla, siitä on muodostunut tietynlainen meidän oma juttumme.


Tänään käytin töissä ekaa kertaa tiukkaa t-paitaa, josta näkyy maha selkeästi. Olen tähän asti välttänyt tiukkojen tyköistuvien vaatteiden käyttöä, koska omasta mielestäni näytän vaan lihavalta. No, tänään päätin puolivälin takia että saan näyttää siltä, että olen raskaana myös ulkopuolisille.
Kävimmekin ostamassa parit mamma t-paidat lisää ja toivonmukaan kohta on jo t-paita kelit ja lämmin! Odotan kesää niin paljon!
Seuraavana hankintalistalla onkin tukivyö. Jos tiedätte, mistä saisi halvalla toimivan niin saa ehdottaa. Se kuulemma auttaa liitoskipuihin ja selkävaivoihin joista kärsin. Mielelläni kokeilen, koska jos avun saa muustakin kuin lääkkeistä niin olen kyllä todella tyytyväinen.

Missä vaiheessa olette alkaneet ostamaan tavaroita vauvoille?

-Suvi

Epävakaus ja eriarvoisuus

Olen useasti kuullut, että jos ihmisellä on epävakaa persoonallisuus tai muu mielenterveysongelma, saa kyseenalaista kohtelua somaattisella puolella. Tämä on harmi ja minua kiinnostaisi kovasti tietää miksi.

Itse en ole saanut huonoa kohtelua somaattisella puolella, tai sitten olen saanut sitä jo ennen epävakaa- diagnoosia että ei ole meno muuttunut. Joudun käyttämään itse terveudenhuollon palveluita paljon mutta en ole asiaan kiinnittänyt huomiota.

Miten mt- ongelmat antaa luvan käyttäytyä epäsopivasti? Olemmeko me muka huonompia ihmisiä kuin muut, huomionhakusempia? Emmekö ansaitse samanlaista kohtelua kuin kaikki muutkin?
Näihin asioihin en tuskin tule saamaan vastausta koskaan ihmiseltä, joka eriarvostaa mielenterveysongelmaisia.

Jos itse kokisin eriarvoista, tökeröä ja epäasiallista kohtelua vain koska tiedoissani lukee dg:na epävakaa persoonallisuus, vaatisin kyllä suoran selityksen ja hyvåt perustelut paikanpäällä että miksi. Jos olisin itse käytökselläni sen aiheuttanut, selvittäisin asian ja pyytäisin anteeksi. Kyllähän asioita täytyy pystyä puhumaan asiallisesti, eikö?  Jos tereydenhuollon ammattilainen kohtelee potilasta/asiakasta epäammattimaisesti, niin kannattaa ottaa yhteys ylempään tahoon tai pyytää hoitajan vaihtoa, ja jos et saa hoitoa vain koska olet epävakaa niin ota yhteys potilasasiamieheen ja vaadi tilanteeseen muutos.

Olen törmännyt kyllä esimerkiksi lääkäriin, joka väitti että jalkani on täysin kunnossa vaikka itse tiesin että näin ei ole. 30min taistelun jälkeen sain ajan magneettiin, jossa todettiin nivelrikko. Tämä lääkäri ei vielä tähän päivään mennessä ole soittanut, vaikka lupasi. Aikaa tästä on n.3vuotta.
Tällöin minulla ei ollut mt diagnooseja, joten  saa muutkin tuota kohtelua osakseen, en usko että on vain mt-ongelmaisten ongelma. Me ehkä otamme sen helpommin itseemme kuin muut, tyydymme saamaamme kohteluun emmekä pidå kiinni oikeuksistamme.
Näin ei saa missään nimessä olla, vaan kyllä meidänkin on saatava oikeaa hoitoa, arvostusta ja apua. Ihan samalla tavalla kuin kaikkien muidenkin.

Me olemme samanarvoisia, kuin kaikki muutkin. Välillä unohdamme sen itsekin, mutta niin se vaan on.
Tässä vieressä, kaksi  kuvaa itsestäni. Molemmat täysin eri aikakausilta. Toinen ennen diagnooseja ja toinen jälkeen, Millä tavalla tämä väli muutti minua ja minun arvoani?
Vastaus: Ei millään.  Olen edelleen saman arvoinen kuin tuossa toisessa kuvassa.




Nyt haluaisin kuulla, jos olet jonkin mielenterveysongelman takia saanut epäoikeidenmukaista tai väärää kohtelua jossain?

-Suvi

Yhteenveto terapiasta!

Mun dkt aikani alkaa lähentyä loppuaan. Heinäkuussa ryhmä jää tauolle ja mun taival ryhmässä päättyy siihen.

Ajatuksena tuntuu kamalalta, olen saanut ryhmästä ja yksilökäynneistä niin paljon irti. Käynneistä on tullut iso osa mun elämää, enkä todellakaan halua luopua tästä.

Se, mitä olen saavuttanut terapiassa on jotain mitä en osannut edes olettaa. Mielikuvani ryhmästä oli "mindfuless hömppää" ja luultavasti lopetan ryhmän heti toisen kerran jälkeen.

No, tässä sitä ollaan edelleen menossa mukana, 6.9 alotin ja lopettaa en haluaisi. Niin ne ennakkkoluulot vaan sai väistyä, tästäkin.

Kaikki ryhmässä opitut taidot ovat tärkeitä, ja suurinta osaa käytän huomaamatta päivittäin. Eniten itseäni on varmasti auttanut ahdingonsieto taidot. Siedän nykyään niin paljon enemmän pettymyksiä ja ahdistusta kun ennen. Osaan käsitellä näitä ja jopa käyttäytyä pahoissa tilanteissa. 

Olen oppinut olemaan myös paljon tuomitsemattomampi muita ja varsinkin itseäni kohtaan. Joka asiasta en ole heti syyttämässä ja tuomitsemassa itseäni. Auttaa jaksamaan paremmin, ja olen oppinut jopa tykkäämään itsestäni. Itsekunnioitukseni on alkanut parantua, kun tuomitsevat ajatukset ovat saaneet siirtyä pois ja tilalle on tullut todellisuuden radikaali hyväksyntä. Jos asialle jotain voi tehdä, niin tee. Älä valita ja voivottele, vaan tartu tuumasta toimeen ja hoida se. Ja jos taas ei voi tehdä mitään, hyväksy asia ja siirry eteenpäin. 

Asioista irtipäästäminen on ainakin itselleni ollut hyvin hankalaa, mutta sitä harjoittelemalla olen pikkuhiljaa opetellut sitä tekemään. Turha jäädä menneisyyteen pyörimään, kun sille ei enää nykyhetkessä voi mitään tehdä.

Olen muuttunut terapian myötä rauhallisemmaksi. En paljon, mutta hieman. Olen sosiaalinen, menevä ja häslä ihmisenä ollut aina.  Paikallaan olo on minulle vaikeaa, ja tietoisena oleminen vielä hankalampaa. Tietoisuustaitoja harjoittelenkin jokapäivä. Ihan vaan vaikka hampaita pesiessäni, mietin että mitä teen. Pysähdyn ja keskitym vain ja ainoastaan siihen miltä tuntuu, miten liikun, miltä haisee. Keskityn olemaan läsnä. Tämä helpottaa arkea lapsen kanssa. Lapselle on tärkeä että vanhempi on läsnä.

Vaikka olen saanut terapiasta paljon irti ja olen muuttunut ihmisenä omasta mielestäni paljon, niin matka itseeni on vasta alussa.  Terapiassa saan eväät ja ohjeet parempaan huomiseen, se miten käytän näitä on ihan oma valintani. Elämä epävakaana ei edelleenkään ole helppoa, ei dkt sitä sairautta poista. Eläminen sairauden kanssa vaan vähän helpottuu. Olen vasta aivan matkani alussa, mutta omasta mielestäni oikeaan ja hyvään suuntaan menossa.

Mitä sitten dkt:n jälkeen? No, suunitelmana oli ihan psykoterapiaan meno. Lapsuudessani ja nuoruudessani on paljon  asoita, joita en ole käynyt läpi ja joista en ole ollut valmis päästämään irti. Nämä asiat ovat paljon mielessä, ja nyt alkaa olemaan se aika kun olisin valmis asiat selvittämään. Varmasti dkt:sta saatu apu auttaa käsittelemään tunteita näistä asioista. Rankka polku siis vielä edessä, mutta nyt olen varmempi kuin koskaan että jaksan ja pystyn sen polun  rämpimään läpi vahvempana kuin koskaan!

-Suvi

Ruokaa ja ruokaa!!

Nyt, kun ruoka ja paino asiat ovat taas ajankohtaisina raskauden myötä niin ajattelin palata näihin.

Edellisissä postauksissa johon pääsette tästä ja tästä, käsittelen ruokaa, siihen suhtautumista sekä omaa syömistäni.

Tunnesyöminen on edelleen ongelmana, enkä usko siitä koskaan kokonaan eroon pääsevänikään. Olen oppinut käsittelemään tunteita ihan uudella tavalla dkt:ssä ja tunnesyönti on vähentynyt. Olokin on parempi henkisesti, joten tästä noidankehästä päästiin, ainakin hetkeksi.

Äitiysneuvolassa jouduin vaa`alle. Kerroin neuvolassa tämänhetkisestä elämästäni, epävakaudesta ja masennuksista. Kerroin myös lihomisesta ja sen tuomasta häpeästä. Luku järkytti, silloin vannoin että tämän raskauden aikana kiloja ei tulisi montaa lisää ja hyvin on lupaus pitänyt. Olin viime neuvolassa laihtunut joitain satoja grammoja. Jännittää seuraava käynti, miten on kilojen laita. 

Ruokailuvälini on nykyään aikalailla tasan 3h. Tämän jälkeen iskee pahoinvointi. Olen pienentänyt annoskokoani reilusti, syön rauhallisesti ja juon paljon vettä.  Eli siis sinänsä asiat ovat ihan hyvin, mutta se mikä ongelmia tuottaa on mielihalut.
Haluan kaikkea mitä nään, jos nään mainoksen vaikkapa subwaysta niin sinne on päästävä. En toki useimpiakaan näistä mielihaluista toteuta, mutta joitain kyllä. Olen sallinut sen itselleni, niin tämä ei kaikki tunnu kauhealta rangaistukselta.

Tässä esimerkki yhdestä lounaasta. Oli kiire, en kerennyt salaattia tekemään.
Kasviksia, muutama peruna, possun leike ja bearnaiskastiketta. 

Bussimatkoista koituvan pahan olon pelastus. Jos paha olo bussissa yllättää, pakko syödä jotain niin en oksenna.

Esimerkki aamupala tyttäreni osalta. Omani näyttää nykyään hyvin paljon samalta, ellen syö rahkaa ja mehukeittoa.
Puuron sekaan laitan voita, en hilloa.

Maailman parasta kanasalaattia. Tätä voisin syödä vaikka jokapäivä, ja niin paljon kuin vain jaksaa.
Hyvää, täyttävää ja terveellistä. Tästä versiosta puuttuu vielä kanat. Grillattu broisku paloteltuna.

Tässä pieniä esimerkkejä ruuista. Ihan perus kotiruokaa syyään. Joka toinen viikko kun lapsi on kotona, on ateria rytmi tietenkin säännöllisempi ja ateriat värikkäämpiä, niin pysyy tytön mielenkiinto ruokaa kohtaan hyvänä.
Ravitsemusterapeutilla käynti auttoi ruua ja minun väliseen suhteeseen. Tajusin, että omilla valinnoillani mm. alkoholin suhteen lihoin hirveän määrän puolessa vuodessa, mutta nyt asialle en minkään voi, raskaana kun en ala laihduttamaan.  Ainoastaan voin ajatella, että ruoka on nyt tärkeää pitää monipuolisena ja mahdollisimman terveellisenä niin ei tarvitse kärsiä raskausdiabeteksestä ja muista lihomisen vaivoista.
Odottelen uutta aikaa ravitsemusterapeutille, mutta kun kotkassa on tilanne kovin huono heidän kannaltaan, niin saattaa aika venyä hyvin hyvin pitkälle. 
Toivotaan, että raskauden jälkeen jatkan säännöllistä syömistä ja suhteellisempia annoskokoja. Eikai se liikkuminenkaan pahitteeksi olisi!

Paljon on teille tullut raskauden aikana kiloja? Kuinka iso vauva ollut?
Meillä n.30kg vauva oli 49cm ja 3445g. Eli siis paljon,

-Suvi