Yksinäisyys

Paljon kun on taas raskaana miettinyt omaa elämääni, niin ajattelin tulla kirjoittamaan niinkin ajankohtaisesta asiasta varmasti monelle, kuin yksinäisyys.

Yksinäisyyttä on varmasti paljon ja monen laatuista. Itselläni se näkyy jälleen raskautumisen jälkeen sillä, että ei vain yksinkertaisesti ole ihmisiä ympärillä. 

Ei ole ihmisiä jotka kutsuisivat kahvittelemaan tai grillaamaan. Ei ulkoilemaan, ei käymään. Viimekesä meni kavereiden ja sukulaisten kanssa mökkeillessä, terasseilla, ulkona viihtymässä ja lasten kanssa paljon aikaa viettäen. Nyt ei ole mitään. Olen täysin yksin, miehen kanssa. 

Ymmärrän, baari kutsut on jäänyt pois mutta ei raskaus ole sairaus? Miksei raskaana ollessa ole ystäviä? 

Nyt asiaan vaikuttaa runsaasti myös huonot välit perheeseeni, ei tule heiltäkään yhteydenottoja paitsi päivittäiset puheut äidin kanssa. Sielä mun sisarukset mökillä lapsien kanssa touhuavat, mutta me ollaan aina vaan täälä kaupungissa, kerrostalohelvetissä ja täysin ilman sosiaalisia yhteyksiä. Kyllähän se hieman pistää harmittamaan..

No, ehkä sitten ensikesänä, jos silloinkaan. 

Kyllä mulla on ainakin yksi luottoystävä jonka kanssa pidetään yhteyksiä päivittäin. Näkeminen nyt jäänyt vähälle sairastelujen takia, mutta tiedän että sielä hän on aina valmiina mua varten <3

Tässä kuva lapsestani ja Pieniä Kavioita blogin kirjoittajan shettisori Ossista.

Oltiin kohtaamisia kotkassa- tapahtumassa hetki sitten, sieltä napsasin. Ihana tapahtuman, kenenkään ei silloin tarvitse olla yksin. Näitä lisää jokapuolelle! Ehkäistään yksinäisyyttä yhdessä :) 

Huomaan itsestäni että mitä pidemmälle tämä raskaus etenee, sitä pahantuulisempi olen.

En nauti tästä olosta yhtään, kaikki vaan v^tuttaa, kävely sattuu ja on tukala olla. Tänään on kuitenkin vasta 25+0, joten ois vielä 15 viikkoa jäljellä laskettuun. Toki olen onnellinen, että saan olla raskaana ja  minulla on mahdollisuus saada lapsi. Mutta nämä raskauden huonot puolet menevät kyllä hyvien ohi ja en kyllä voi sanoa nauttivani tästä yhtään.

Meidän neiti aloitti jalkapallo harrastuksen ja on kovin innoissaan tästä. Paljon treenaa! 

Auttaa paljon motoriikkaan ja koordinaatioon, joka neidillä on hieman hakusessa. 

Aloitti myös ratsastuksen, mutta sillä saralla edetään hitaasti ja rauhassa. Heppaihmisenä hirvittää kun tietää mitä voi tapahtua. Hysteerinen äiti täälä  hei!

Muistakaa kysellä toisiltanne kuulumisia ja välittää toisistanne. Jos huomaatte, että joku on yksin niin käykää kysymässä onko kaikki hyvin. Ei jätetä ketään yksin!

Oletko sinä tuntenut yksinäisyyttä?

-Suvi

Ultrakuulumisia

Rakenneultra takana. Huh että jännitti! Onneksi vauvalla kaikki hyvin, varpaita ja sormiakin taisi olla oikea määrä :D

Sielä hän tyytyväisenä köllötteli <3

Vauva vastasi hyvin mittoja, ja voi muutenkin täysin mallikkaasti. Laiska kaveri, että taas saatiin herätellä jotta saatais tietyt mitat otettua. Taas häntä kiusattiin kesken unien!
Mulla istukka edessä ja ei saatu mittaa kuin lähellä kohdunsuuta joten saatiin vielä kontrolliultra n32viikolle, jossa samalla katotaan kohdunsuun tilanne kun esikoinen meinasi tulla keskosena.
Painoarvio synnytyksen hetkellä olis n.4kg, mun puolesta sais olla vähän pienempi, esikoinen 3445g oli jo tarpeeksi hankala ponnistettava..


Saatiin myös ultrassa tietää vauvan sukupuoli, joten tämä vauvanvaate friikki pääs hoitelemaan aikalailla kaikki ostokset ja hankinnat sitten siinä heti. Meillä on jo 50-56cm kaikki vaatteet ja 62 koka suurin osa. Ulkovaatteet vielä puuttuu mutta ne kerkeää hommaamaan vähän myöhemminkin.
Viimeviikolla haettiin myös hoitopöytä, joten vauvan tavaroillekkin on jo oikea paikka!
Meillä on siis vaunut, hoitopöytä, sänky. Sitteri saadaan kun tämänhetkinen käyttäjä kasvaa vielä hieman, kaukalo saadaan lainaan Japen siskolta. Vauvan tuloon on vielä pitkä aika ja on enää vain pieniä hankintoja tekemättä. Kerrankin ajoissa, ja hyvä niin!

Tähtihousut ovat yksi lempihankinnoistani, varmasti käytetään ja paljon!
Laatikossa on vain 50-56cm vaatteet, määrä näyttää vähäiseltä mutta noilla vaatteillä pärjäisi ehkä kolme vauvaa.. :D




Huomena alkaa raskausviikko 23 ja aika tuntuu pysähtyneen. Raskaus etenee hyvin, ilman sen suurempia ongelmia. Tänään tuli isompia menkkajomotuksia jotka veivät sängynpohjalle mutta meni panadolilla ohi. Vauvan liikkeet myös tuntuu todella selkeiltä ja paljonhan hän häärääkin tuola masussa :) Jappekin tunsi eilen liikkeen masun päältä! Siihen yhteen potkuun se sitten jäikin, mutta ei mene kauaa niin tuntee sitten paremmin.


Ainiin.. ja sitten se sukupuoli!!  Poikahan se sielä köllötteli :)
Isosisko kovasti pikkuista jo odottelisi syntyväksi, otti uutisen pikkuveljestä oikein hyvin vastaan, Edelleen pussaillee ja halailee masua sekä puhuu kovasti masulle. Ihana :)


Millä viikoilla olet tuntenut liikkeet? Entä puolisosi?
Nyt on aika mennä nukkumaan, huomena työpäivä!

-Suvi

Miehen sanoin...

Oon pitkään jo miettinyt, että pitäskö mun pyytää mieheltä blogipostaus jossa se kertoo oman näkemyksensä epävakaudesta ja sen kanssa elämisestä. Tässä sitä nyt ollaan, joten päästetään Jappe vauhtiin!

Jassoo emäntä pisti pahaan paikkaan. En osaa kirjottaa saati harvoin muotoilla asioita järkeviksi lauseiksi, mutta yritetään.

Kun tapasin Suvin ei ollut epävakaudesta tietoakaan, vaikkakin olihan Suvilla aavistuksen ailahteleva, räiskyvä ja impulsiivinen tyyli elää. Yhteiselon alkutaipaleesta meillä riitti ala- ja ylämäkiä, mutta kaikista niistä selvittiin. Eikä niistä sen enempää. Kun sitten muutettiin yhteen asumaan alkoi Suvilla puskea läpi masennusta, mielialanvaihtelua laidasta laitaan ja mitä kaikkea siinä nyt oli. Kovan maanittelun jälkeen sain viimein Suvin hakemaan apua ja siitähän se kaikki sitten lähtikin. 

Alkuun en ole osannut oikein sopeutua siihen miten pitäisi Suvin käytökseen reagoida. Olen varmasti myös aika-ajoin pahentanut tilannetta melkoisesti. Kun Suvi sitten sai diagnoosin epävakaudesta oli se tavallaan iso helpotus. Kaikkeen oli syy. Ei ollut vain se että olin paska kaikessa. Olin tosi iloinen kun Suvilla alkoi terapia. Tuntui että Suville oli viimein löytynyt oikea apu. 

Kun pääsin ensimmäistä kertaa mukaan terapia käynnille oli se silmiä avaava kokemus. Minulle selitettiin mitä, miten ja miksi. Mitä tarkoittaa, että Suvilla on epävakaapersoonallisuushäiriö. Miten sairaus vaikuttaa Suvin käytökseen joka ikinen päivä. Miksi Suvi käyttäytyy tietyissä tilanteissa miten käyttäytyy ja miksi Suvin on vaikea hillitä itseään varsinkin suuttuessaan. Tuo kerta oli minulle itselle ehkä käänteentekevin kohta tässä meidän arjessa. Minulle annettiin työkaluja millä pystyn en ehkä auttamaan vaan vähentämään sitä taistelua mitä siihen asti pienistäkin asioista saattoi tulla. En tietenkään väitä että edes vielä noita taitoja minäkään osaan aina käyttää sillä kun minulla kuohahtaa kun tunnen kokevani vääryyttä ja en osaa antaa asian olla ja siitähän asiat vaan pahenevat. Mutta kovasti yritän työskennellä oman olemiseni kanssa, että toisen olisi parempi olla.

Kun Suvi sitten pääsi mukaan dkt-ryhmään ja pääsi myös yksilöterapiaan oli se lottovoitto. Siitä huomasi heti ensimmäisistä kerroista, että nyt on löytynyt Suville oikea apu! Suvi oli täynnä uutta tietoa, oppeja ja vertaistukea viikko viikolta enemmän. Myös terapiasta saadut materiaalit lyötiin minun nenän alle. Niitä kun luki läpi, niin tajusi kuinka monimutkaisista asioista on kyse. Ja taas kerran piti miehen katsoa peiliin. Tajusin kuinka sitä onkaan voinut toimia tietyissä tilanteissa täysin väärin ja kuinka aina se syy ei välttämättä ole kummassakaan kun kiukku iskee. Tajusin myös kuinka paljon myös kodin ulkopuoliset ärsykkeet pahentavat tilanteita. Perheen sisäiset asiat, ahdistavat tilanteet tai vaikka jonkun väärän oloinen sana tai väärin tulkittu lause. 

Mutta kuitenkin Suvi on mennyt erittäin pitkän matkan siitä mistä on lähdetty. Tietysti nyt asioita mutkistaa vielä raskaus ja varsinkin hormoni huuruiset halut, ärsytyksen kohteet ja mielialanvaihtelut. Mutta eiköhän näistäkin kaikista selvitä niinkuin tähänkin asti eli yhdessä.

Kaikille epävakaiden puolisoille haluan sanoa, että omalla kohdallani meidät on ainakin pelastanut pitkä pinna. Olen yrittänyt ymmärtää kaikki kiukuttelut, vaikka välillä tunnekin itseni täysin paskaksi kun en mitään osaa. Yrittänyt ymmärtää ne epävarmuudet ja viestit, kun olen poissan kotoa. Sekä kaiken muun myrskyn mikä on vastaan tullut. Tähän kaikkeen auttaa kun otatte osaa puolisonne terapiaan ja alatte ymmärtää itse sairautta. Ei se aina ole oma valinta jos pelihousut palavat eikä pysty enää itseään hillitsemään, vaan ulkopuolinen paine, monet haavoittuvuustekijät päällekkäin voivat laukaista isommankin pommin puolisonne pään sisässä. Eli koittakaa ymmärtää sairautta niin ymmärrätte heti paremmin puolisoanne. 

Kaikkien näiden vastoinkäymisten ja myös niiden ihanien hetkien takia rakastan Suvia päivä päivältä enemmän. On tietenkin päiviä kun tekisi lyödä ulko-ovi selän takana kiinni ja kaahata auringonlaskuun, mutta kaikki myrskyt laantuvat ja mikään asia ei selviä karkuun juoksemalla. Toivottavasti joku jaksoi lukea tämänkin päättömän jorinan loppuun asti ja saa jotain irti . Ja toivottavasti jos olet itse epävakaa niin pyydät puolisoasi lukemaan tämän ja toivottavasti tästä on jollekkin hyötyä. 

         Mukavaa kesän odotusta                kaikille blogin lukijoille.

-Jappe