Best of 2019

Tässä kooste tämän blogin vuodesta 2019! Blogille vuosi oli hyvä, itselleni parempi kuin aikoihin! Vaikka blogi epävakautta käsitteleenkin, on se ollut aika vauva painotteinen koko vuoden :)
Tässä olkaa hyvä!

5 Puoliväli
Tämä postaus koski vauvaa, siihen valmistautumista, hankinnoista ja omia fiiliksiä! Ihanaa että nämä muistot odotuksesta jää tänne blogiin

4 Ultrakuulumisia
Tässä postauksessa kerroin mm, vauvan sukupuolen  ja kuten otsikkokin sen kertoo niin ultakuulumisia. Sisältää myös paljon vauvan vaatteista mitä oltiin hankittu. Silloin mietin että menee ikuisuus kun noita pääsee käyttämään, nyt ne on jo pieniä! Mihin tämä aika menee?

3 Loman alotusta ja kuulumisia!
Tämä postaus kertoi meidän kesästä. Odotuksesta, synttäreistä, kuntouttavan työtoiminnan loppumisesta. Postaus sisältää myös linkin mun kirjoittamaan ohjaamo blogiin!
Edelleen olen niin kiitollinen tuosta mahdollisuudesta olla ohjaamossa töissä edes hetki.

2Kuulumisia ja.. Vauva!
Olin pitänyt salaa pientä päiväkirjaa raskaustestin tekemisestä asian julkistamiseen. Tämä postaus sisältää alun fiilikset raskaudesta sekä meidän kuusamon reissun kuvat ja tarinat! Ihana postaus omastakin mielestä, ihana fiilistellä ja palata taas siihen aikaan kun tasan vuosi sitten tein positiivisen raskaustestin, nyt meillä on ihana nelikuinen poika nukkumassa omassa sängyssään :)

1 Miehen sanoin...
Tämä postaus oli lukija sekä kommenttimääriltään ehdottomasti luetuin!Postaus kertoo meidän tarinan, ja mun epävakauden miehen silmin. Erittäin mielenkiintoinen myös omasta mielestä! Olen niin onnellinen tuosta  miehestä joka tukee ja ymmärtää. En väitä että tämä vauva-aika olisi mitään ruusuilla tanssimista, mutta yhdessä me silti ollaan :)

Tässä tämän blogin viisi luetuinta postausta vuodelta 2019! Tervetuloa vuosi 2020!

-Suvi

Täällä taas!

Täällä ollaan taas sorvin ääressä.  Viimeisestä postauksesta on kulunut aikaa ja siihen on yksinkertaisesti ollut syynä aluksi loppuraskauden väsymys ja nyt vauvan syntymän jälkeen sen tuoma elämänmuutos ja uudet haasteet. 

Meille syntyi siis terve pieni poika 1.9.2019 klo 01.31 Synnytys käynnistyi ystäviemme häissä vesienmenolla ja siitä n.7h niin vauva syntyi.  Kaikki meni hyvin, olimme sairaalassa kolme päivää, sillä vauvan paino tippui liikaa. Jouduimme antamaan lisämaitoa, minulla ei maito noussut tarpeeksi. Täysimetykselle ei koskaan päästy, mikä harmitti minua kovin. Esikoinen ei suostunut tissille koskaan,  vaikka harjoittelimme sitä pitkään myös sairaalassa kätilöiden niinkuin imetysohjaajien kanssa. 

Synnytyksen jälkeen minulle tuli kohtutulehdus, sain suonensisäisesti antibiootteja 5päivää. Vointini oli onneksi hyvä, joten en joutunut vauvan kanssa osastolle vaan kotisairaala kävi 3x päivässä tiputtamassa antibiootit kotona. Ei meidän sairastelut tähän loppunut, vauvalle ilmestyi paise perä-aukon viereen. Se tyhjennettiin nukutuksessa ja jäätiin yöksi osastolle. Vauva oli tasan viisi viikkoa vanha. Sitä paisetta putsailtiin aamuin illoin ruiskulla ja keittosuolalla, kunnes huomattiin toisella puolella sama. Eli 2 paisetta, ensimmäinen leikattiin 5viikkoa vanhana ja toinen 6viikkoa vanhana. Toisen leikkauksen jälkeen oltiin pari yötä osastolla kun vauva sai antibiootteja. Paiseita puhdistettiin aamuin illoin, ja puhdistetaan edelleen. Tätä on nyt jatkunut 9,5viikkoa. Enää vain toinen paise on auki joten parantumista on tapahtunut. Ikäviä nämä ja hyvin oltais ilmankin pärjätty.

  Vauva vastasyntyneenä 

Sisko tuli sairaalaan espanjan reissun jälkeen moikkaamaan veikkaa. Tanya onkin ollut ihan maailman paras isosisko, hoivaa ja hoitaa vauvaa, rakastaa ja ihailee. Auttaa äitiä ja ihan oma-aloitteisesti. Mustasukkaisuudesta ei ole tietoakaan. 

Meillä oli myös ristiäiset. Vauvan nimeksi tuli Mico Matti Juhani.

Ensimmäinen nimi kuulosti vain kivalta, mutta Matti Juhani oli minun edesmennyt isäni ja mieheni vaarin nimi. Matti kulkee myös mieheni suvussa ja on myös mieheni toinen nimi.

Tanya Emilia Amanda

&

Mico Matti Juhani

Paljon on siis ollut uutta opeteltavaa tässä viimeisten kuukausien aikana. Meillä onneksi uusi arki sujuu mutkattomasti, vauva on pääsääntöisesti todella helppo ja isosiskon kanssa ei mitään ongelmia ole ollutkaan. Avioliitto onkin sitten toinen asia, itsellä kun hormonit sekaisin, väsymys ja oman ajan puute vaivaa niin olen taas räjähdysherkempi. Toivon että kun raskaushormonit tästä tasoittuvat, oma olokin tasottuisi. Jatkuva kireys ei tee hyvää päälle eikä kropalle. 

Pikkuhiljaa on aika laittaa vuosi 2019 pakettiin ja jatkaa vuodelle 2020. Innolla ja jännityksellä odotan mitä ensivuosi tuo tullessaann! Muutamat viimevuodet ovat olleet muutosta täynnä, joten jos ensivuonna olisi vuosi ilman sen suurempia muutoksia, mutta saas nähdä miten käy, 

Tässä tällainen pieni kuulumispostaus tähän väliin. 

Loman alotusta ja kuulumisia!

Nyt mä olen lomalla! Kuntouttava työtoiminta loppu perjantaina. En oikeen tiiä mitä mieltä oisin siitä, koska tykkäsin olla töissä Ohjaamossa ihan kamalastii mutta toisaalta  olo alkaa olla aika tukala, että kai tää tekee vaan hyvää alottaa loma nyt.

Sain ihan hirmuhyvät palautteet työkavereilta ja ohjaajilta. Tunsin itteni hyödylliseksi, ja ilmeisesti musta hyötyä olikin, mikä mahtava tunne! Meillä oli perjantaina läksiäisiet ja tuli kyllä itku kaikista niistä ihanista sanoista mitä mulle sanottiin. Olin niin onnellinen!

Perjantaina kuunnellessani palautteita, tein myös yhden todella ison huomion. Mun olo on parempi kuin  kertaakaan saatuani diagnoosit ja sairastuttuani masennukseen. Olen nykyään taas energinen, positiivinen ja hymyilen usein! 

En ole edes itse tätä huomannut, ennenkuin vasta perjantaina. Ja tajusin, että voin nykyään niin paljon paremmin kuin ennen. Toki sairaudet kulkee mukana, mutta olen oppinut elämään niiden kanssa ja olen sinut esimerkiksi epävakauden kanssa. 

Olen todella kiitollinen Kotkan Ohjaamolle, että sain olla sielä töissä. sain olla heille hyödyksi ja tarpeellinen. .

Kirjoitin Ohjaamo blogiin myös tekstin matkastani Ohjaamossa. Sen voi käydä lukemassa TÄÄLTÄ.

Laitoin facebookkiin päivityksen koskien tätä viimeistä 1,5vuotta. En ole julkisesti sairauksistani huudellut joten tämä oli  vähän kuin olis tullut kaapista ulos :D

Tässä pientä blogitaukoa pidellessä on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Tyttären 6v synttärit, joita juhlittiin kahtena päivänä. Hulinaa riitti, ja olin aika väsynyt tämän viikonlopun jälkeen. 

Lauantaina oli sukulaissynttärit, ja päivän kohokohta tais olla kun mun sisko, äiti, veljen tyttö ja siskon lapset tuli käymään. Huonojen välien takia ei kauheesti olla nyt nähty ja ilmeisesti ikävä ollut. Mullakin ollut kyllä ikävä noita muksuja :)

Sunnuntaina oli sitten kaverisynttärit. Järjestettiin aarteen etsintä, joka paljastui aika kivaksi puuhaksi. Muuta järjestettyä ei ollut. Meille tais olla kutstuttu ne tarhan äänekkäimmät lapset kun kuudesta lapsesta lähti hurjan kova meteli :D 

Synttärisankari oli tällä meiningillä koko viikonlopun!
:D

Tämä kakku oli aivan superhyvää! Ikinä ei ole kakku mennyt
näin hyvin kaupaksi kun tämä.

Mansikkaa, banaania, sulatettua suklaata ja jääkaappiin.
Hitti! Hyvä, helppo tehdä. Ja yks mun suosikeista :)

Omat 26v synttärit kerkesin viettää tässä välissä, sain mieheltä ihanimman lahjan ikinä. Olen kinunut uutta lompakkoa jo ikuisuuden, nyt sain yhdistetyn synttäri ja hääpäivälahjan!

TÄYDELLINEN <3

Käytiin myös Helsingissa pakohuoneessa, joka saatiin häälahjaksi vuosi sitten. Oli superhauskaa, vaikkakin todella kuuma. Selvittiin ulos ja jäi aikaakin vielä 10minuuttia. Aika tehotiimi ollaan! 

Tänään juhlittiin miehen kanssa ekaa hääpäivääkin. Aika mennyt kauhean nopeesti, vauvan tuloonkaan ei ole enää pitkä aika. Nyt on rv 32+4!! Raskaus mennyt hyvin, omalla painollaan. Toki oikea jalka turpoilee ja on kipeä, mutta toivon mukaan helpottaa kun tämä raskaus on ohi.

Kerkesin jo veritulppaa epäillä, ja niin kerkes lääkäritkin joten pieni klexane kuuri oli tässä välissä. Onneksi ultratessa ei tulppaa löytynyt. 

Miten teillä on kesä mennyt? Mitä teille kuuluu? 

-Suvi

Vauvajuttui ja juhannusjuttui!

Nyt eletään raskausviikkoa 29, tarkalleen 28+5. Ei ois enää kauaa kun saadaan pieni ihminen syliin, ja olen tästä todella onnellinen. Raskaus on sujunut hyvin ja fyysisesti ihan ok, mutta henkisesti en nauti olostani yhtään.
Moni ois onnellinen saadessaan kokea raskauden ja äidiksi tulemisen, minäkin toki olen onnellinen että saadaan terve lapsi ja kaikki on hyvin, mutta! Mä en voi sietää mun oloa enää! Maha on edessä, kaikki paikat turvoksissa, närästää koskee ja sattuu jokapaikkaan. Mielialat heittelee jatkuvasti, mun kokoa kauhistellaan, itkettää ja naurattaa ihan ilman syytä. En voi väittää nauttivani raskaudesta, yhtään.

Tässä esimerkkinä mun jalka. Täynnä nestettä ja hiton kipee.

Ei mennyt kengät jalkaan, eikä auttanut kylmä, koho, hierominen, Ei mikään.

Yksi näistä raskauden "ihanista" oireista...

Toki epävakaus sairautena tekee ihmisen mielestä aika ailahtelevan. Mun mielestä se tekee todella ailahtelevan, siihen päälle vielä hormoniraivarit, yhtä-äkkiset nälkäkiukkuraivarit, mielihalut, yhtä-äkkiset ylenpalttiset onnellisuuden tunteet jnejne niin ei ole helppoa! Ei mulla, eikä varsinkaan niillä jotka mua joutuu kestämään.
Sitten, mitä tulee huonoon itsetuntoon ja valmiiksi lihavana olemiseen. Mikä ihme siinä on, että raskaana toisen kroppaan saa kajota ja sitä saa kommentoida? "Oletpa leveä. kiva kun ei varmaan löydy vaatteita ja on kuuma" "Montako sieltä tulee" "Montako kuukautta vielä, luulin että synnytät jo maaliskuussa". Voin sanoa, että ei ainakaan mieltä ylennä noi kommentit. Tiedän olevani lihava, enkä liiemmin nauti raskauden tuomista kehon muutoksista, kiloista saati turvotuksesta. Jopa kyyneleitä olen tämän vuoksi vuodattanut, silti kaikille kommentoijille vaan hymyillyt ja näyttänyt kun ei tuntuisi missään, vaikka samaan aikaan sattuu aivan saatanasti. Ihmiset, älkää kommentoiko toisten kroppaa. Oli sitten raskaana tai ei. Ei liiallista laihuutta, ei liiallista lihavuutta tai yhtään mitään muutakaan. Te ette tieädä ihmisten taustoja, ettekä sitä miltä se toisesta ihan tosissaan tuntuu.

Viikko 28. Alkaa masulla olemaaan jo kokoa!

Onneks tässäkin asiassa on kaksi eri puolta, olen myös samaan aikaan älyttömän onnellinen saadessani kohta pienen pojan syliin, tehdessäni tyttärestäni maailman onnellisimman isosiskon ja aviomiehestäni maailman onnellisimman ja parhaimman isän. Muista sukulaisista puhumattakaan. Rakastan hommata vauvajuttuja, silitellä mahaa, tuntea onnellisuutta jokaisesta (ei sattuvasta) potkusta ja liikkeestä, Vaikka tämä henkisesti raskasta onkin niin kyllä palkinto on varmasti kaiken tän arvosta <3

Tämänkin vuoden juhannus vietettiin saaressa mieheni suvun seurassa. Hyvää ruokaa, hyvää seuraa, nukkumista ja lepäämistä. Talviturkkikin tuli heitettyä vaikka oli aivan sairaan kylmää vettä!

Mun tän vuoden juhannusjuomat :D

Rakastan tätä maisemaa <3

Minun ihana rakas aviomieheni. Tärkein tuki ja turva mulle ikinä,
en varmaan ois kaikesta selvinny ilman.
En voi sanoin kuvailla, kuinka onnellinen olenkaan saadessani
elää ja olla tän ihmisen kanssa.
Kiitos rakas <3

Tänä juhannuksena nautin vielä jotenkin ihan  extra paljon siitä, että mulle tärkeet ihmiset oli lähellä.
Olin ihan älyttömän onnellinen saadessani viettää juhannusta ton porukan kanssa. Tänä vuonna tyttäkin oli juhannuksena isällään, ensi juhannuksena meitä onkin sitten neljä :)

Näihin kuviin ja tunnelmiin, ihanaa kesänjatkoa kaikille!!

-Suvi

Ultrakuulumisia

Rakenneultra takana. Huh että jännitti! Onneksi vauvalla kaikki hyvin, varpaita ja sormiakin taisi olla oikea määrä :D

Sielä hän tyytyväisenä köllötteli <3

Vauva vastasi hyvin mittoja, ja voi muutenkin täysin mallikkaasti. Laiska kaveri, että taas saatiin herätellä jotta saatais tietyt mitat otettua. Taas häntä kiusattiin kesken unien!
Mulla istukka edessä ja ei saatu mittaa kuin lähellä kohdunsuuta joten saatiin vielä kontrolliultra n32viikolle, jossa samalla katotaan kohdunsuun tilanne kun esikoinen meinasi tulla keskosena.
Painoarvio synnytyksen hetkellä olis n.4kg, mun puolesta sais olla vähän pienempi, esikoinen 3445g oli jo tarpeeksi hankala ponnistettava..


Saatiin myös ultrassa tietää vauvan sukupuoli, joten tämä vauvanvaate friikki pääs hoitelemaan aikalailla kaikki ostokset ja hankinnat sitten siinä heti. Meillä on jo 50-56cm kaikki vaatteet ja 62 koka suurin osa. Ulkovaatteet vielä puuttuu mutta ne kerkeää hommaamaan vähän myöhemminkin.
Viimeviikolla haettiin myös hoitopöytä, joten vauvan tavaroillekkin on jo oikea paikka!
Meillä on siis vaunut, hoitopöytä, sänky. Sitteri saadaan kun tämänhetkinen käyttäjä kasvaa vielä hieman, kaukalo saadaan lainaan Japen siskolta. Vauvan tuloon on vielä pitkä aika ja on enää vain pieniä hankintoja tekemättä. Kerrankin ajoissa, ja hyvä niin!

Tähtihousut ovat yksi lempihankinnoistani, varmasti käytetään ja paljon!
Laatikossa on vain 50-56cm vaatteet, määrä näyttää vähäiseltä mutta noilla vaatteillä pärjäisi ehkä kolme vauvaa.. :D




Huomena alkaa raskausviikko 23 ja aika tuntuu pysähtyneen. Raskaus etenee hyvin, ilman sen suurempia ongelmia. Tänään tuli isompia menkkajomotuksia jotka veivät sängynpohjalle mutta meni panadolilla ohi. Vauvan liikkeet myös tuntuu todella selkeiltä ja paljonhan hän häärääkin tuola masussa :) Jappekin tunsi eilen liikkeen masun päältä! Siihen yhteen potkuun se sitten jäikin, mutta ei mene kauaa niin tuntee sitten paremmin.


Ainiin.. ja sitten se sukupuoli!!  Poikahan se sielä köllötteli :)
Isosisko kovasti pikkuista jo odottelisi syntyväksi, otti uutisen pikkuveljestä oikein hyvin vastaan, Edelleen pussaillee ja halailee masua sekä puhuu kovasti masulle. Ihana :)


Millä viikoilla olet tuntenut liikkeet? Entä puolisosi?
Nyt on aika mennä nukkumaan, huomena työpäivä!

-Suvi

Miehen sanoin...

Oon pitkään jo miettinyt, että pitäskö mun pyytää mieheltä blogipostaus jossa se kertoo oman näkemyksensä epävakaudesta ja sen kanssa elämisestä. Tässä sitä nyt ollaan, joten päästetään Jappe vauhtiin!

Jassoo emäntä pisti pahaan paikkaan. En osaa kirjottaa saati harvoin muotoilla asioita järkeviksi lauseiksi, mutta yritetään.

Kun tapasin Suvin ei ollut epävakaudesta tietoakaan, vaikkakin olihan Suvilla aavistuksen ailahteleva, räiskyvä ja impulsiivinen tyyli elää. Yhteiselon alkutaipaleesta meillä riitti ala- ja ylämäkiä, mutta kaikista niistä selvittiin. Eikä niistä sen enempää. Kun sitten muutettiin yhteen asumaan alkoi Suvilla puskea läpi masennusta, mielialanvaihtelua laidasta laitaan ja mitä kaikkea siinä nyt oli. Kovan maanittelun jälkeen sain viimein Suvin hakemaan apua ja siitähän se kaikki sitten lähtikin. 

Alkuun en ole osannut oikein sopeutua siihen miten pitäisi Suvin käytökseen reagoida. Olen varmasti myös aika-ajoin pahentanut tilannetta melkoisesti. Kun Suvi sitten sai diagnoosin epävakaudesta oli se tavallaan iso helpotus. Kaikkeen oli syy. Ei ollut vain se että olin paska kaikessa. Olin tosi iloinen kun Suvilla alkoi terapia. Tuntui että Suville oli viimein löytynyt oikea apu. 

Kun pääsin ensimmäistä kertaa mukaan terapia käynnille oli se silmiä avaava kokemus. Minulle selitettiin mitä, miten ja miksi. Mitä tarkoittaa, että Suvilla on epävakaapersoonallisuushäiriö. Miten sairaus vaikuttaa Suvin käytökseen joka ikinen päivä. Miksi Suvi käyttäytyy tietyissä tilanteissa miten käyttäytyy ja miksi Suvin on vaikea hillitä itseään varsinkin suuttuessaan. Tuo kerta oli minulle itselle ehkä käänteentekevin kohta tässä meidän arjessa. Minulle annettiin työkaluja millä pystyn en ehkä auttamaan vaan vähentämään sitä taistelua mitä siihen asti pienistäkin asioista saattoi tulla. En tietenkään väitä että edes vielä noita taitoja minäkään osaan aina käyttää sillä kun minulla kuohahtaa kun tunnen kokevani vääryyttä ja en osaa antaa asian olla ja siitähän asiat vaan pahenevat. Mutta kovasti yritän työskennellä oman olemiseni kanssa, että toisen olisi parempi olla.

Kun Suvi sitten pääsi mukaan dkt-ryhmään ja pääsi myös yksilöterapiaan oli se lottovoitto. Siitä huomasi heti ensimmäisistä kerroista, että nyt on löytynyt Suville oikea apu! Suvi oli täynnä uutta tietoa, oppeja ja vertaistukea viikko viikolta enemmän. Myös terapiasta saadut materiaalit lyötiin minun nenän alle. Niitä kun luki läpi, niin tajusi kuinka monimutkaisista asioista on kyse. Ja taas kerran piti miehen katsoa peiliin. Tajusin kuinka sitä onkaan voinut toimia tietyissä tilanteissa täysin väärin ja kuinka aina se syy ei välttämättä ole kummassakaan kun kiukku iskee. Tajusin myös kuinka paljon myös kodin ulkopuoliset ärsykkeet pahentavat tilanteita. Perheen sisäiset asiat, ahdistavat tilanteet tai vaikka jonkun väärän oloinen sana tai väärin tulkittu lause. 

Mutta kuitenkin Suvi on mennyt erittäin pitkän matkan siitä mistä on lähdetty. Tietysti nyt asioita mutkistaa vielä raskaus ja varsinkin hormoni huuruiset halut, ärsytyksen kohteet ja mielialanvaihtelut. Mutta eiköhän näistäkin kaikista selvitä niinkuin tähänkin asti eli yhdessä.

Kaikille epävakaiden puolisoille haluan sanoa, että omalla kohdallani meidät on ainakin pelastanut pitkä pinna. Olen yrittänyt ymmärtää kaikki kiukuttelut, vaikka välillä tunnekin itseni täysin paskaksi kun en mitään osaa. Yrittänyt ymmärtää ne epävarmuudet ja viestit, kun olen poissan kotoa. Sekä kaiken muun myrskyn mikä on vastaan tullut. Tähän kaikkeen auttaa kun otatte osaa puolisonne terapiaan ja alatte ymmärtää itse sairautta. Ei se aina ole oma valinta jos pelihousut palavat eikä pysty enää itseään hillitsemään, vaan ulkopuolinen paine, monet haavoittuvuustekijät päällekkäin voivat laukaista isommankin pommin puolisonne pään sisässä. Eli koittakaa ymmärtää sairautta niin ymmärrätte heti paremmin puolisoanne. 

Kaikkien näiden vastoinkäymisten ja myös niiden ihanien hetkien takia rakastan Suvia päivä päivältä enemmän. On tietenkin päiviä kun tekisi lyödä ulko-ovi selän takana kiinni ja kaahata auringonlaskuun, mutta kaikki myrskyt laantuvat ja mikään asia ei selviä karkuun juoksemalla. Toivottavasti joku jaksoi lukea tämänkin päättömän jorinan loppuun asti ja saa jotain irti . Ja toivottavasti jos olet itse epävakaa niin pyydät puolisoasi lukemaan tämän ja toivottavasti tästä on jollekkin hyötyä. 

         Mukavaa kesän odotusta                kaikille blogin lukijoille.

-Jappe

Puoliväli!

rv 19+5!

Nyt on jo puolet raskaudesta takana, rv 20+0! Hurjan nopeasti mennyt aika, voikun loppukin menis yhtä nopeesti.
Alkuraskauden pahoinvoinnit vaihtuneet liitoskivuiksi ja selkäsäryksi. Maha kasvoi mun mielestä yhdessä yössä, ja onkin valtava. Oishan tässä aikaa kasvatella, toivottavast ei hurjasti vaan kasvais. Saattaa loppuraskaudessa haitata elämistä.

Paljon ollaan vauvalle jo hankittu ja paljon on vielä hankkimatta. Ensiviikolla kun on rakenneultra ja selviää sukupuoli niin pääsee tämä vauvan vaatefriikki elementtiinsä ja sit hommataan loput tarpeelliset ja vähän ei niin tarpeelliset tavarat.
Hankittuna on jo neutraaleja vaatteita, vaunut ja pinnasänky. Vaunuina toimii emmaljungan city crossit vuosimallia 2012. Vanhat, mutta täysin toimivat ja hyvin pidetyt! Maksettiin vaunuista + pehmeästä kopasta yhteensä 120€, joten  mielestäni hyvät kaupat tehtiin ja olen hyvin tyytyväinen!
Pinnasänky on mielestäni laadukas, laidan saa irti ja pohjan 3 eri kerrokseen. Halusin siksi irrotettavan laidan, jotta saan sängyn sivuvaunuksi omaamme. Imettäessä tämä on helpompi, kun ei meillä ole kuin 140cm leveä sänky. Sängyssä on myös mukana aluslaatikko, joka taas tuo lisä säilytystilaa mitä kaipaammekin! Sängyn saa myös taaperon ensisängyksi, laita tuli mukana.
Tästä maksoimme 60€, joka oli mielestäni hyvin halpa hinta laadukkaasta sängystä!

Odotamme innolla ensiviikon rakenneultraa, koko perhe ja suku. Itselläni on ehkä pienoinen poikafiilis, mutta sukupuolesta viis kunhan saamme terveen lapsen. Liikkeitä tunnen sillointällöin, mutta en vielä säännöllisesti. Tähän saattaa vaikuttaa oma ylipainoni sekä se, että istukka on kohdun etuseinämässä lieventämässä tuntemuksia.
Ensimmäiset liikkeet tunsin kuitenkin jo 15+1 viikolla ja kokoajan ne on vahvistuneet. Välillä masussa tuntuu kova mylläys ja kunnon bileet, välillä menee päivä tai pari jotta ei tunnu oikein miltään.

Raskaus sovelluksena minulla on preglife. Sovellus tuntui heti omalta, vaikka melkein jokaista raskaussovellusta kokeilinkin.
Kuukautis sovelluksena toimi flow, mutta raskaussovelluksena se ei enää toiminut mielestäni.

Miehen kanssa joka viikko luetaan mitä tapahtuu milläkin viikolla, siitä on muodostunut tietynlainen meidän oma juttumme.


Tänään käytin töissä ekaa kertaa tiukkaa t-paitaa, josta näkyy maha selkeästi. Olen tähän asti välttänyt tiukkojen tyköistuvien vaatteiden käyttöä, koska omasta mielestäni näytän vaan lihavalta. No, tänään päätin puolivälin takia että saan näyttää siltä, että olen raskaana myös ulkopuolisille.
Kävimmekin ostamassa parit mamma t-paidat lisää ja toivonmukaan kohta on jo t-paita kelit ja lämmin! Odotan kesää niin paljon!
Seuraavana hankintalistalla onkin tukivyö. Jos tiedätte, mistä saisi halvalla toimivan niin saa ehdottaa. Se kuulemma auttaa liitoskipuihin ja selkävaivoihin joista kärsin. Mielelläni kokeilen, koska jos avun saa muustakin kuin lääkkeistä niin olen kyllä todella tyytyväinen.

Missä vaiheessa olette alkaneet ostamaan tavaroita vauvoille?

-Suvi

Dkt, Jatku jo!

Blaah, jatkuis jo dkt.. just kattelin mun viikkokortteja tossa ja yllättävän hyvin menny tää loma, vaikka vähän jänskäsin alkuun.
Ahdistus pysyny aikahyvin hanskassa, muutamia ylilyöntejä ollut, mutta ne on menneet aika nopeasti ohi. Taitoja oon käyttänyt, erityisesti tilanteen paremmaksi muuttamista sekä toimimista päinvastoin kun tunne edellyttää. Stoppia ja tippiäki joutunu käyttämään mutta vähemmässä määrin!
Oon tosi tyytyväinen näihin viikkoihin, odotukset ei todellakaan ollut näin korkealla.  Silti musta tuntuu kokoajan enemmän ja enemmän siltä että musta tulee vielä ihan kunnollinen ihminen, ilman sen suurempia draamoja tai impulsseja! Mitäköhän elämä sit olis.. toivottavasti tasasempaa!
Nyt oon huomannu ihan konkreettisia esimerkkejä mun omassa elämässä miten asiat on dktn jälkeen muuttunu. Tää on upeeta!

Tää mun terveystammikuu ei alkanu kovin hyvin. Oon ihan hirveessä flunssassa ollu koko alkuviikon. Nyt vähän jo helpottaa mut kauhee väsymys tullu tilalle. En jaksa tehä mitään! Kävin tänään apteekissa, ja olo oli kun ois maratonin vetässy.. En taida siis vielä ihan kunnossa olla. Huomena hos pääsis vähä jo ihmistenilmoille täält himast, alkaa muksuki jo hyppii pitkin seiniä.
Ensviikolla meinaan kyllä lenkkeillä, ihan pakko! Tää mun turpoominen ärsyttää ja nää elämäntavat ei ole kovinkaan hyvät. Herkkuja, liian suuret annoskoot ja vaan makaaminen sohvalla.. Ei ihme että kiloja tullu ihan kiitettävästi lisää.
Miehän kielsin iteltäni tossa muutama hetki sitten että en syö liikaa ja mun lihominen johtuu jostain sairaudesta, no kun näin ei ollut niin oli vaan pakko uskoa ja hyväksyä se tosiasia että ihan itsestään se on kiinni. Taas kerran...

Uudenvuodenn herkut 😍❤️😍

Hei, mulle saa edelleen laittaa kysymyksiä! Toivepostauksia? Kommenttia?
Nyt tää taitaa lähteä nukkumaan, kellokin jo taas 23 ja aamulla aikanen herätys. Öitä!

-Suvi

Heihei 2018! Tervetuloa 2019!

Vuosi 2018, ehkä elämäni rankin vuosi on nyt takanapäin.
Kun ajatellaan vuotta 2018 taaksepäin, koen hyvin ristiriitaisia fiiliksiä. Mielenterveyteni kärsi sekä sain diagnoosit keskivaikea masennus, epävakaa persoonallisuushäiriö, AD/HD sekä ahdistuneisuushäiriö. Menetin myös ystäviä jotka eivät kestäneet sairauksieni tuomia hankaluuksia.
Mutta! Pääsin naimisiin rakastamani miehen kanssa, vaikka elämä ei todellakaan ole aina helppoa ja meidän suhde on myrskyisä, olen aikavarma silti että yhdessä ollaan ja pysytään. Niin myötä, kuin vastoinkäymisissä.

Yks mieleenpainuvin reissu oli vuonna 2018 mun polttarit! Ihan huiput tyypit, ihan huippu meiniki! Mulla oli ihan huippuhauskaa, mut onnistuttiin yllättämään täysin ja olin tosi onnellinen!
Sillä reissulla itkettiin ja naurettiin. Tanssittiin ja juotiin, vahingos aamuun asti. Hups! Tässä pieni kuvakollaasi, ekaks mun ryöstettiin, sit vietiin laittautumaan, sit helsinkiin syömään ja juomaan. Lopuksi laivalle, sielä oli monia tehtäviä mitä suoritin. Aivan huippuilta, kiitos osallisille siitä :)

Tajusin myös, että mulla on maailman parhaat ystävät jotka jaksavat tukea aina. Oli tilanne mikä tahansa. Kiitos siitä heille! En pärjäis tässä elämässä ilman mun mahtavia ystäviä. En pysty koskaan tarpeeksi kiittämään heitä siitä tuesta ja avusta mitä heiltä olen saanut.

Mitä sitten odotan vuodelta 2019?
Ainakin tasasempaa mieltä, tasasempaa arkea sekä dktn jatkumista ja uuden oppimista! Haluan keskittyä itseeni, parantaa elämänlaatuani sekä elämäntyyliäni. Musta tuntuu että tämä vuosi on muutoksen ja henkisen kasvun aikaa. Näin ainakin toivon. Pikkuhiljaa tässä eteenpäin mennään, täytyy vaan muistaa että elämään kuuluu myös ne alamäet, pettymykset ja romahdukset mutta niistä ei saa lannistua!

Hyvää uuttavuotta kaikille lukijoille!

-Suvi

Lomaa ja tulevaisuudensuunitelmia!

Dkt on rytmittänyt mun elämää tässä viimeset 4kk, joka viikko. Suunnittelen viikot siten että ma ja to olen kotona, tyttö tarhassa ja pääsen terapiaan.

Nyt alkaa kolmen viikon joululoma, ja multa katoaakii pohja mun viikkorytmistä! Okei, on joulu ja muuta joten tylsää ei varmasti tule olemaan mutta kauhistuttaa se silti. 

Kun ei ole töitä eikä harrastuksia, elämä pyörii aikalailla vaan kotona seiniä ja telkkaria katsellen niin on tärkeää löytää joku rytmi, minulla se on ollut terapia. Toivonmukaan ensivuoden puolella pääsen aloittamaan jonkin pajatoiminnan tms, jotta saisin tekemistä. Alkaa tää makaaminen kotona jo kyllästyttää näin puolenvuoden jälkeen.

Suunitelmana siis työkokeilu pajalla, 3krt viikossa. Jos tämä ei onnistu, varmaan sitten yritykseen, mutta työkuntoseksi mua ei vielä luokitella ja terapiakin menee vaan rankemmaksi kokoajan, sitämukaan miten käsittelen ongelmiani.
Kaipaan töihin, kaipaan tekemistä ja rytmiä elämälle. Kaipaan sitä tunnetta kun voin olla hyödyllinen. Ymmärrän toki, että en ole juuri nyt kykeneväinen 5pv viikossa 8h työpäiviin, mutta haluaisin kyetä. Turhauttaa tosissaan kun olisi halu ja hinku tekemään, mutta et vain pysty. Olen opiskellut kaksi ammattia ja tehnyt todella töitä päästäkseni kiinni vakaaseen elämään, silti olen työttömänä ja erittäin epävakaana.
Välillä vihaan tätä sairautta, vihaan näitä mielialan vaihteluita, ainaista väsymystä ja samalla 100 eri ajatusta päässä ja jokapaikkaan pitäisi mennä samaan aikaan, vihaan sitä kun en pysty. Masennus hidastaa, AH/HD haluaa nopeuttaa ja epävakaus keikkuu näiden kahden välissä yrittäen olla tuomitsematta ja tukea milloin kumpaakin puolta. Kuulostaa hankalalta? Juu, se on. Pakko vaan hyväksyä että tällaset kortit on jaettu, näillä on mentävä ja tämä tilanne on vain hyväksyttävä. Julma todellisuus. Mutta parempaa huomista kohden tässä mennään kovaa vauhtia ja paljon on jo tapahtunutkin. Onneksi.

Kasailen tässä pitkin matkaa kysymyksiä, joista teen oman postauksen vastauksineen tulevaisuudessa. Jos sinulla on mitävaan kysyttävää, laita se kommentteihin. Otan mielelläni kysymyksiä ja kaikenlaista palautetta vastaan! Riippuu kysymysten määrästä milloin postaus tulee, mutta se varmasti tulee.

Tämän takia jaksan, olen maailman onnellisin kun saan kokea kaiken tämän riemun lapseni kanssa.
Kiitollinen-Siunattu-Onnellinen

-Suvi

Todellisuuden radikaali hyväksyntä.

Otsikkokin sen jo kertoo, tässä on todellisuus iskeny nyt kovaa päin kasvoja ja se on ollut vaan kohdattava.
Maanantaina oli dkt:n yksilötyönohjaus, jossa siis dkt terapeutit, niiden työnohjaaja ja minä. Yhteensä oli siis 5 terapeuttia mun lisäks.
45minuutin aika, mutta aikaa kulu n.1h10min, koko aika sellasta tykitystä etten perässä pysyny.
Joo, mulla on vihan hallinta ongelmia, en siedä ahdistusta ollenkaan ja paljon mielenpäällä asioita kokoajan, tiedän sen. Mutta kun mulle ladottiin kaikki asiat päin naamaa sekä puhuttiin asioiden oikeilla nimillä eikä kaunisteltu niin olihan se aika rankkaa kuultavaa..
Menin ihan sumussa maanantain ja tiistain, olin tosi väsynyt enkä oikee jaksan tehä mitään. Tiistaina sit raivokännit, kannattiko..no ei, ei todellakaan kannattanu.
Torstaina päätin sit ottaa itteäni niskasta kiinni ja oikeesti kohdata itseni kanssa nämä ongelmat. Ryhmiksessä pääsin vähän avautumaan maanantaista ja sielä sit huomasin että vähän on tuo mun ajatusmaailmakin muuttunut tässä dktn aikana. Täähän oikeesti toimii!!
Torstaina oli sitten peiliin katsomisen paikka ja tosiaan aika mennä itteensä. Tiiättekö ku ongelmien myöntäminen ja kohtaaminen ei oo kovin kivaa saati sitten helppoa. Ajatukset meni niin pohjalle ja kierin sellasessa itsesäälissä, ettei tosikaan. Ahdistikin tosi paljon, nukkumisesta ei tullu mitään. Loppujenlopuksi ryntäsin suihkuun, joka on mulle aina rauhottumis paikka ja sielä ajatukset selkenee.
Hetken sielä mietin ja rauhotuin, kunnes päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Nyt on muutoksen aika, tää elämä ei oo sen arvosta mitä haluan ja mä haluan rakentaa itelleni ja perheelleni elämisen arvoista elämää. Ahdistus helpotti suihkun aikana, itsesääli katos ja sain nukuttua.
Kiitos vaan dkt taitojen. Jos joku epävakaa lukee näitä kirjotuksia ja miettii onko tästä terapiasta hyötyä niin on, ja kannatan hakeutumista tähän hoitomuotoon.
Maanantaina mennääkii miehen kanssa yhdessä mun yksilöterapeutille, jännittää vähän mutta ihanaa että tuo mies jaksaa tukea ja yrittää ymmärtää paremmin. Taidan olla aika onnellinen kun hän mut vaimokseen otti :)
Aikamoista tunteiden vuoristorataa ollu tämä viikko, mutta tästäkin on taas selvitty. Positiivisemmalla mielellä ensiviikkoon.

Hyvin kuvaa tätä viikkoa tämä kuva.

-Suvi

Häpeä ja ahdistus

Johan mä kaikki kaksi päivää voinkii hyvin, jaksoin tehdä ruokaa, leipoa, siivota, leikkiä muksun kanssa jne. En nukkunut päiväunia, olin paremmalla tuulella eikä ahdistanut.
No, äsken se iski taas kuin salama kirkkaalta taivaalta. Muistutus siitä että olen sairas ja tällähetkellä tuntuu myös siltä että jos voin hyvin, asiat menee aina vähän huonommaksi mitä ne oli jo.
Tiedostan että kun suutun niin huudan ja paiskon ovia, unohdan kokonaan että asumme kerrostalossa. Arvasin sen päivän koittavan, kun naapurit huomauttavat asiasta ja se päivä koitti tänään. Mielialani romahti, tunteet iski pintaan, ahdistus, sydämen tykytykset ja muut fyysisetkin oireet palasivat hyvin voimakkaina. Häpeä on kova, mutta kovemmin iski se että valitus tapahtui anonyymisti heippa- lapulla. Olisin halunnut ehkä keskustella tästä asiasta viestin jättäjän kanssa, nyt se on mahdotonta. Lappukaan ei ollut kirjoitettu kauniiseen sävyyn, ymmärrän tämän, mutta silti, anonyymisti. En ymmärrä että miksi, tulen toimeen talon asukkaiden kanssa ja olemme monien kanssa paljon keskustelleetkin asioista kuin asioista niin oudolta tuntuu.

Tiedän ongelman, tiedän että asian on muututtava. Tiedän jopa miten! Olen huutamatta ja suuttumatta. Ongelmanhan tästä tekee se, että koen kaikki tunteet hyvin voimakkaana, kiihdyn 0-100 sekunnissa enkä mieti mitä sitten tapahtuu.
Nyt päälimmäisenä tunteena on häpeä sekä äärimmäinen viha itseään kohtaan. Miksi en hallitse tunteitani, miksi en hallitse itseäni. Tämä on sellainen hetki kun vihaan tätä sairautta sekä itseäni todella paljon.
Täältä nouseminen taas vie aikansa, vie paljon voimia tuntea näin ja miettiä näitä asioita. Nyt taidan painella suihkuun rauhoittumaan ja sieltä nukkumaan.

Fiilis vahva tämä

-Suvi

Epävakaus & Vanhemmuus

Pahoittelen taukoa kirjoittelusta, on tää masennus menny nyt siihen suuntaan että mitään "ylimääräistä" ei jaksa!
Ajattelin nyt kirjoittaa aiheesta vanhemmuus ja miten epävakaus vaikuttaa tähän.

Olen siis 5vuotiaan tytön äiti, sain lapseni vähän ennen 20v syntymäpäiviäni. Emme ole enää lapsen isän kanssa yhdessä, mutta melkein päivittäin tekemisissä ja hyvissä väleissä. Yhteishuoltajuus on ja viikko-viikko systeemillä mennään eteenpäin. Tähän asti n.4v on toiminut hyvin, tai siis paremminkin kuin hyvin! Olen todella tyytyväinen tilanteeseen!
Itsehän olen hyvinkin impulsiivinen ihminen, en mieti mitä sanon ja teen ennenkuin ajattelen. Tuli aika nopea kasvunpaikka kun kuulin odottavani lasta ja shokki se olikin. Ainakin muille! Opiskelija, vasta aloittanut seurustelun lapsen isän kanssa, juuri muuttanut pois perhekodilta ja koulu takkuaa ja menee vähän liian lujaa.. No, päätettiin lapsi pitää joten väkisin tuli aikuistumisen ja vastuullisuuden opettelu.
Vastoin kaikkien (osittain myös itseni) pelkoja kaikki on mennyt täydellisesti! Lapseni läsnäolo rauhoittaa minua. Kärsivällisyyteni on kasvanut hurjasti lapsen tuomien haasteiden mukana! Lapseni omaa yhtä kovan luonteen kuin itselläni on ja kun kaksi vahvaa päätä ottaa yhteen niin sota on valmis kun kumpikaan ei anna periksi. Olenkin keksinyt monia kiertoreittejä asioissa, esimerkiksi jos ruoka ei maistu niin annan vaihtoehdon "joko syöt ruokasi tai sitten saat syödä reikäleivän reikiä" ja tämä on hauskaa ja ruokakin alkaa maistumaan!
Olemme kovia ottamaan kyllä muksuni kanssa yhteen, välillä tulee huudettuakin. Puolin sun toisin, tytöllä kun ei mikään ihan pieni ääni ole. Saadaan nopeasti kyllä sovittua ja puhuttua asiat, kukapa aina jaksaa olla kiukuttelematta? Tuskin kukaan.

On toki ollut hankaliakin asioita, mm. Silloin kun olen masentunut niin mieheni hoitaa pääsääntöisesti tytön ulkoilut ja aktiviteetit. Näinä hetkinä tunnen syvää häpeää ja vihaa siitä miten huono äiti olen. Siitä suosta on hankala päästä eteenpäin, mutta hyvä tukiverkosto on auttanut asiaa. Olenkin ajatellut, että mielummin käytän energiani itseni parantamiseen ja pakollisiin toimintoihin muksun kanssa, kuin että ylisuoritan ja väsyn lisää, jolloin olo menee kaikin puolin huonoksi.

Olenkin sitämieltä, että kun on tyttöviikko ja likka on kotona, voin kaikin puolin paremmin. Tunnen oloni tärkeäksi, rakastetuksi ja tarpeelliseksi. En vaihtaisi äitiyttä mihinkään ja haluan lisää lapsia, tai ainakin vielä yhden.
Toki vielä teininä ajattelin suurperhettä mutta ne haaveet hävisi kyllä kuin tuhka tuuleen kun kasvoin, yksi tai kaksi lasta menee mutta jos niitä olisi 4 tai enemmän niin en uskoisi enää jaksavani, toki mistä sitä voi tietää.

Ajattelin kertoa tytölle sairaudestani, kunhan hän vähän tuosta kasvaa. Nykyään jos on huono päivä niin selitän sen vain äidin väsymyksellä, jolloin katsotaan lastenleffoja ja lojutaan sohvalla!

Haluaisin tietää miten epävakaus vaikuttaa muiden vanhemmuuteen tai perhe-elämään? Kertokaa toki :)

-Suvi

Ihmissuhteista

Viisi päivää edellisestä kirjotuksesta. Asiaa olis kyllä mutta inspis kirjottaa on puuttunu.
Tänään taas yksilöterapia käynnillä mietittiin ihmissuhteita.
Itselläni ihmissuhteiden ylläpitäminen on aika hankalaa ja olenkin monet sillat polttanut takanani. Nykyään minulla on pari ystävyys suhdetta, joita pidän yllä henkeen ja vereen.
Itselleni ystävien saaminen ei ole ollut todellakaan itsestäänselvyys. Koulukiusaaminen koko koulun ajan, ammattikouluun asti on jättänyt arvet. Uudet ihmiset ja uudet tilanteet pelottavat. Alan hikoilla, kädet tärisevät ja tuntuu kuin happi loppuisi, en saa sanaa suustani ja tuntuu kuin kaikki katsoisivat ja arvostelisivat. Pelottavaa, hyvin pelottavaa. Mutta näistäkin tilanteista huolimatta olen onnistunut saamaan muutaman ihan parhaan ystävän.
Kaveripiirini on mennyt usein uusiksi, muutto perhekotiin toiseen kaupunkiin, sieltä taas uuteen kaupunkiin. Toki myös ihmisten valinnat jotka vaikuttavat omaankin elämääni ovat osittain laittanut kaveripiiriä uusiksi.
Vuorovaikutustaidoista puhutaan DKTssa, niitä harjotellaan ja käsitellään. Omat vuorovaikutus taitoni ovat todella huonot, joten odotan innolla mitä taitoja taas opin!
Ihmissuhteiden ylläpitäminen vaatii minulta paljon. Kun suutun, olen erittäin ilkeä suustani, en yhtään mieti mitä sanon. Tässä olen parantanut huomattavasti, hengitän ennenkuin sanon. Saatan jopa miettiä sanojeni seurauksia! Tämä ei kyllä toimi vielä ihan parisuhteessa, siinä kun on niin vahvat tunteet ja niiden hallitseminen on vaikeaa.
Puhun myös liikaa. Ihmiset jotka ovat tavanneet minut, todellakin sen tietävät. En ole hetkeäkään hiljaa, minut onkin nimetty moottoriturvaksi sekä räpätätiksi. Pitäisi kai antaa muillekkin suunvuoro, sitähän se vuorovaikutus on.
Mietin myös usein miten muilla epävakailla menee ihmissuhteet, olenko ainoa jolla on hankaluuksia. Luultavasti en, mutta enhän minä sitä voi tietää.
Kertokaa kokemuksia!

Lenkiltä tänään. Upeat maisemat meillä kotkassa!

-Suvi

Epävakaus & parisuhde

Meillä epävakailla kun saattaa olla ongelmia ihmissuhteiden ylläpitämisessä ja vuorovaikutuksessa, on syytä kumppanin kanssa keskustella tarkat pelisäännöt esimerkiksi riita tilanteessa.
Me kumppanimme kanssa olemme seurustelleet  n. 3 vuotta, olleet kihloissa vuoden ja naimisiin menimme 21.7.2018. Etenimme nopeasti, mutta olemme molemmat täysin varmoja suhteestamme ja rakkaus toisiamme kohtaan on valtava. Ja niinkuin moni osaa laskea, lapseni on 5 vuotias, joten hän on edellisestä suhteestani.

28.9.2017 <3 vastasin kyllä. 

Muutimme aika nopeasti mieheni kanssa yhteen ja siinä oli (on) hieman opettelua. Molemmilla pinttyneet ja kaavoihin kangistuneet tavat ja niitä oli hankala muuttaa. Loppujen lopuksi keskustelut päätyivät riitoihin.
Riitelemme edelleen päivittäisistä asioista, mutta vähemmän. Kävimme yhdessä puhumassa psykologille joka avasi meille molemmille epävakaan maailmaa ja sitä kautta mieheni ymmärsi minua paremmin ja minä osasin suhtautua tiettyihin asioihin jo silloin eri tavalla.
Epävakalla tunteet heittelevät 0-100 nopeasti ja vaihtuvat silmänräpäyksessä. Ei se ole kumppanillekkaan helppoa yrittää pysyä tunteiden perässä, varsinkaan jos niistä ei puhu.
Itse ahdistun todella helposti ja silloin vedän suojamuurin päälle, ei minunkaan puoliso todellakaan aina tiedä, miksi olen niin ahdistunut ja pahalla tuulella, miksi olen ihan kuin eri ihminen kuin esimerkiksi eilen.. Meillä ei kauheasti tunteista puhuttu, ennen ensimmäistä kunnon romahtamista. Sitten oli pakko vain luottaa ja uskoa toiseen, avautua kunnolla. Romahdus kävi ennen diagnoosia, ja se johti kunnon masennukseen josta alkoi matka kohti avun hakemista.
Meillä ei ole todellakaan ollut mikään helppo seurustelun alku, siihen päälle minun mt- ongelmat, masennukset jne.. Olemme kuitenkin huomanneet että kaikesta selviää ja jos jokin auttaa niin puhuminen. Keskustelkaa vaikeat asiat halki, vaikka se pahalta tuntuukin niin ajan kanssa se auttaa ja helpottaa.

21.7.2018 vastasin tahdon <3

Vaikka suhteemme saattaa olla räiskyvä ja joidenkin silmään näyttä riitaisalta, niin tämä on meidän tapa. Vitsailu, vittuilu ja pään aukominen kuuluu meidän suhteeseen ja sillä näytämme rakkautemme toisillemme. Toki kaikki suhteet, niinkin myös meidän suhde vaatii ihania sanoja, kehuja, toisen huomioimista ja romantiikkaa. Kyllä meillä sitä on mutta se vain tapahtuu meidän ollessa kahden. Se on meitä ja meidän tapa.

-Suvi