Itse olen koulukiusattu aina ensimmäisestä luokasta amiksen viimeiseen luokkaan. Olen aina ollut hieman outo, oman tieni kulkija enkä ole miettinyt mitä puhun ja sanon. Saattaa myös olla että kotiolot vaikuttivat asiaan, mitä en täälä enempää rupea avaamaan.
Muistan miten olen pienenä halunnut olla keskipiste kaikessa. Olen perheen nuorin, osittain hemmotelluin sekä varmaan omapäisin.
Tätä tapahtui myös koulussa. Halusin huomiota, hommasin sitä tavalla tai toisella. Yleensä en hyvällä tavalla, joten osaksi saan syyttää itseäni huonosta kohtelusta koulussa.
Vaikka olen ollut erilainen, en silti mielestäni ansaitse mm.roskiksia päälleni, naamalle räkimistä, fyysistä potkimista/lyömistä, haukkumista huoraksi ja perättömien huhujen levitystä. Vai ansaitsenko? Olenko tosiaan ollut niin paha ihminen että joka päivä, n.12vuotta ansaitsee tuota samaa kohtelua? Tuskin, enkä usko että kukaan on.
Toki 12 vuoden aikana kiusaamistapa muuttui, mutta paikkakunnasta ja koulusta riippuen kiusaaminen jatkui.
En omistanut uusia muotivaatteita, en uusimpia puhelimia jne härpäkkeitä. Siitä se alkoi, loppujenlopuksi jos muuta ei enää keksitty, alettiin haukkua ulkonäköä. Minkä minä sille voin että näytän tietyltä? En minkään. Perhekodille muutettuani pienelle kylälle kiusaaminen sai ihan uuden levelin. Nyt sitä tapahtui useammin, pahemmin. Skootterini rikottiin jotta en pääsisi koulusta kotiin, keksittiin uusia "lempinimiä" joista osa muistetaan vieläkin. Tämä koko 12 vuoden piina sen takia että olin oma itseni? Kyllä, olen persoonana sellainen että minusta joko tykkää tai sitten ei. Olen kärkäs mielipiteissäni, puhun suoraan, en pukeudu/meikkaa massan mukana, enkä luultavasti koskaan tule tätä tekemäänkään. Muut fanitti pikku G:tä, minä hanoi rocksia, hiukset aina takussea ja vaatteet valittiin sillä perusteella jotka sattui käsiin ensimmäisenä. Mutta mitä sitten? En edelleenkään ollut paha. Enkä ole. Koskaan en ole kenellekkään halunnut tieten tahtoen pahaa, aina tsempannut porukkaa ja aina toivonut hyvää. Tämä kaikki oli siis syynä kiusaamiselle, en vain ymmärrä että miksi. Kiusaaminen luultavasti jatkui paikkakunnasta ja koulusta riippumatta, koska koulukiusatun leima jää päälle. Kun kiusaaminen alkaa, ei kiusattu enää uskalla olla missään kohtaa oma itsensä, jolloin se leima siirtyy koulusta toiseen, vaikka miten kiusattu yrittäisi. Näin tapahtui kohdallani.
Väitän, että epävakauteni yksi iso syy on juurikin koulukiusaaminen. Se on jättänyt ison arven minuun, ja varmasti tulee vaikuttamaan minuun aina.
Jos joku koulukiusaaja, entinen tai nykyinen lukee tätä niin lopeta, tai pyydä anteeksi jo tapahtunutta. Se ei poista tekoa, mutta auttaa kiusattua pääsemään yli tapahtuneista.
Itse olen antanut anteeksi kaikille jotka ovat sitä tulleet pyytämään enkä kanna kaunaa enää. Mutta miettikääpä, jos teidän lapsillenne tapahtuisi tämä sama? Miettikää omalle kohdalle, mitä tunteita herättää?
-Suvi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti