Tunteita tunteita

Mulla on tunne-elämän epävakaus, joten koen kaikki tunteet monta kertaa vahvemmin kuin "normaalit" ihmiset.

Esimerkiksi muistan vieläkin teini-iästä hyvin monet nolostumiset ja ajattelen niitä edelleenkin, näin 25vuotiaana. Saatan muistella niitä ja tuntea itseni todella huonoksi ihmiseksi ja rankaista itseäni näistä edelleen.

Kaikki mokat, virheet ym negatiiviset jäävät mun mieleen todella pitkäksi ajaksi. Monet eivät ymmärrä, miksi saatan reagoida asiaan niin vahvasti, vaikka se on vain "pieni" asia, saati kaikki suuret tunteet.

Jos tuntuu pahalta, se todella tuntuu pahalta. Tässä kohtaa pitäisi osata nimetä se tunne ja kertoa se jos joku kysyy. Itsehän tätä en osaa, joten mielummin näissä tilanteissa olisin yksin. Ruoskisin itseni maihin, potisin sen tunteen pois ja olisin vasta sitten sosiaalinen kun olen päässyt tästä yli, tai edes hieman eteenpäin. Yli näistä en helposti pääse. Valitettavasti.

Näin naimisissa ja äitinä se on todella hankalaa, joten tunteista on pakko vain puhua. Niitä on pakko nimetä ja pakko on kertoa miksi jokin tuntuu joltain. Vaikka se olisi todella pieni ja mitätön asia, jos se itsestä tuntuu joltain niin se pitäisi pystyä kertomaan. En ole vielä itse ihan sisäistänyt sitä tosiasiaa, että minulla on oikeus tunteisiin ja siitä pitää pitää kiinni. 

Yleensä kuulee "no älä nyt tollasesta pikkujutusta" tai jotain muuta, joka vähättelee tunteita. Tästä syystä itse mielummin pidän tunteeni omana tietonani ja puran ne vasta sitten kun on jotain oikeasti purettavaa. 

Tämä tapa on hankala, koska yleensä se hetki kun puran kaiken, on maailman romahduttava ja kun kerralla annan tulla kaikki niin asiat on vaikeampi selvittää. 

Miksi tunteista puhuminen, tunteiden nimeäminen ja niiden hyväksyminen on niin hiton hankalaa? Onko muilla samanlaista? Miten olette opetelleet kertomaan puolisolle myös niistä pienistä asioista jotka tuntuvat suurilta? 

En haluaisi ruoskia itseäni asioista, jotka on tapahtunut kauan sitten. Tai hetki sitten. En halua miettiä menneisyyttä ja sen mokia enää, en vain tiedä miten näistäkin asioista pääsisi eteenpäin. 

-Suvi

Tämän päivän tunteeseen palaan mielelläni aina vain uudestaan <3 Rakkaus<3

Voi syksy!

Pitkästä aikaa jaksan taas päivittää tännekkin kuulumisia, olen ollut aika uupunut ja voipunut johtuen syksystä ja sen tuomasta masennuksen syvenemisestä. Joka syksy sama kuvio, menen enemmän maihin, olen väsyneempi ja kiinnostus kaikkea kohtaa häviää.
Tänä syksynä olo on ollut huonompi kuin aijemmin, en tiedä sitten johuuko se kokoaikaisen masennuksen tiedostamisesta vai mistä. Toki saattaa vaikuttaa sekin kun nyt olen vain kotona, ei ole pakko raahautua mihinkään muualle kun maanantaisin&torstaisin dkt:hen. Välillä sekin tuntuu hyvin raskaalta eikä kiinnostaisi mennä mutta menty on silti.

Painokin vaan nousee, vaatteet ei mahdu. Ulkona alkaa olemaan talvi ja talvitakki ei mene kiinni. Ei lähellekkään.
Tiedän, liikunta ja terveelliset elämäntavat. Mutta miten? Ei ole voimia lähteä hikilenkille, hyvä että on voimia edes käyttää naapurin koirat lenkillä kun hän ei juuri itse pysty. Valitan lihomisesta, syön ahdistukseen lihomisesta ja pam, noidankehä valmis. Taas.
Ehkä pitäisi pyytää lähete ravitsemusterapeutille, minulla ja ruolla kun on erittäin epäterve suhde niin se voisi auttaa syömään oikein ja suhteutua ruokaan eritavalla. Olisikohan siitä apua? Jos joku on käynyt niin laita kommenttia ja kerro ihmeessä!

Mutta palataan tähän syksyyn. Hankalaa ja vaikeaa aikaa, dkt taidot ovat käytössä ja usko niihin loppumassa. Ei jaksa panostaa, jolloin en ole mukana täysillä, jolloin taitojen käyttö sekä toimivuus ovat kyseenalaisia ja heikkoja. Terapeutti sanoi että hyvä että edes yritän käyttää.
Paniikkikohtauksetkin ovat palanneet. Pieniä hengenahidstuksia ja sydämentykytyksiä olen saanut säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta viimeviikolla sain kaksi isoa. Huh, olin jo unohtanut miten ikäviä ne ovatkaan. Voisin veikata isoksi syyksi
Masennuksen, väsymyksen ja kokonaisvaltaisen uupumisen.

Monelle syksy on ihanaa aikaa, nättiä ja kohta tulee lunta. Toisille syksy on vaikeaa ja suorastaan tuskaista aikaa niinkuin minulle. Onneksi on iloisia ja positiivisiakin asioita mm. Ihanat juhlat tulossa lähipiirissä, siskoni lasten syntymäpäivät, joulu.. Ihana katsoa oman lapsen joulun odotusta jännityksellä. Itsehän rakastan joulua ja kohta saa laittaa valoja ja vähän joulusisustusta. Kyllä se aurinko paistaa vielä tähän risukasaankin.

-Suvi

Ihmissuhteista

Viisi päivää edellisestä kirjotuksesta. Asiaa olis kyllä mutta inspis kirjottaa on puuttunu.
Tänään taas yksilöterapia käynnillä mietittiin ihmissuhteita.
Itselläni ihmissuhteiden ylläpitäminen on aika hankalaa ja olenkin monet sillat polttanut takanani. Nykyään minulla on pari ystävyys suhdetta, joita pidän yllä henkeen ja vereen.
Itselleni ystävien saaminen ei ole ollut todellakaan itsestäänselvyys. Koulukiusaaminen koko koulun ajan, ammattikouluun asti on jättänyt arvet. Uudet ihmiset ja uudet tilanteet pelottavat. Alan hikoilla, kädet tärisevät ja tuntuu kuin happi loppuisi, en saa sanaa suustani ja tuntuu kuin kaikki katsoisivat ja arvostelisivat. Pelottavaa, hyvin pelottavaa. Mutta näistäkin tilanteista huolimatta olen onnistunut saamaan muutaman ihan parhaan ystävän.
Kaveripiirini on mennyt usein uusiksi, muutto perhekotiin toiseen kaupunkiin, sieltä taas uuteen kaupunkiin. Toki myös ihmisten valinnat jotka vaikuttavat omaankin elämääni ovat osittain laittanut kaveripiiriä uusiksi.
Vuorovaikutustaidoista puhutaan DKTssa, niitä harjotellaan ja käsitellään. Omat vuorovaikutus taitoni ovat todella huonot, joten odotan innolla mitä taitoja taas opin!
Ihmissuhteiden ylläpitäminen vaatii minulta paljon. Kun suutun, olen erittäin ilkeä suustani, en yhtään mieti mitä sanon. Tässä olen parantanut huomattavasti, hengitän ennenkuin sanon. Saatan jopa miettiä sanojeni seurauksia! Tämä ei kyllä toimi vielä ihan parisuhteessa, siinä kun on niin vahvat tunteet ja niiden hallitseminen on vaikeaa.
Puhun myös liikaa. Ihmiset jotka ovat tavanneet minut, todellakin sen tietävät. En ole hetkeäkään hiljaa, minut onkin nimetty moottoriturvaksi sekä räpätätiksi. Pitäisi kai antaa muillekkin suunvuoro, sitähän se vuorovaikutus on.
Mietin myös usein miten muilla epävakailla menee ihmissuhteet, olenko ainoa jolla on hankaluuksia. Luultavasti en, mutta enhän minä sitä voi tietää.
Kertokaa kokemuksia!

Lenkiltä tänään. Upeat maisemat meillä kotkassa!

-Suvi