Yhteenveto terapiasta!

Mun dkt aikani alkaa lähentyä loppuaan. Heinäkuussa ryhmä jää tauolle ja mun taival ryhmässä päättyy siihen.

Ajatuksena tuntuu kamalalta, olen saanut ryhmästä ja yksilökäynneistä niin paljon irti. Käynneistä on tullut iso osa mun elämää, enkä todellakaan halua luopua tästä.

Se, mitä olen saavuttanut terapiassa on jotain mitä en osannut edes olettaa. Mielikuvani ryhmästä oli "mindfuless hömppää" ja luultavasti lopetan ryhmän heti toisen kerran jälkeen.

No, tässä sitä ollaan edelleen menossa mukana, 6.9 alotin ja lopettaa en haluaisi. Niin ne ennakkkoluulot vaan sai väistyä, tästäkin.

Kaikki ryhmässä opitut taidot ovat tärkeitä, ja suurinta osaa käytän huomaamatta päivittäin. Eniten itseäni on varmasti auttanut ahdingonsieto taidot. Siedän nykyään niin paljon enemmän pettymyksiä ja ahdistusta kun ennen. Osaan käsitellä näitä ja jopa käyttäytyä pahoissa tilanteissa. 

Olen oppinut olemaan myös paljon tuomitsemattomampi muita ja varsinkin itseäni kohtaan. Joka asiasta en ole heti syyttämässä ja tuomitsemassa itseäni. Auttaa jaksamaan paremmin, ja olen oppinut jopa tykkäämään itsestäni. Itsekunnioitukseni on alkanut parantua, kun tuomitsevat ajatukset ovat saaneet siirtyä pois ja tilalle on tullut todellisuuden radikaali hyväksyntä. Jos asialle jotain voi tehdä, niin tee. Älä valita ja voivottele, vaan tartu tuumasta toimeen ja hoida se. Ja jos taas ei voi tehdä mitään, hyväksy asia ja siirry eteenpäin. 

Asioista irtipäästäminen on ainakin itselleni ollut hyvin hankalaa, mutta sitä harjoittelemalla olen pikkuhiljaa opetellut sitä tekemään. Turha jäädä menneisyyteen pyörimään, kun sille ei enää nykyhetkessä voi mitään tehdä.

Olen muuttunut terapian myötä rauhallisemmaksi. En paljon, mutta hieman. Olen sosiaalinen, menevä ja häslä ihmisenä ollut aina.  Paikallaan olo on minulle vaikeaa, ja tietoisena oleminen vielä hankalampaa. Tietoisuustaitoja harjoittelenkin jokapäivä. Ihan vaan vaikka hampaita pesiessäni, mietin että mitä teen. Pysähdyn ja keskitym vain ja ainoastaan siihen miltä tuntuu, miten liikun, miltä haisee. Keskityn olemaan läsnä. Tämä helpottaa arkea lapsen kanssa. Lapselle on tärkeä että vanhempi on läsnä.

Vaikka olen saanut terapiasta paljon irti ja olen muuttunut ihmisenä omasta mielestäni paljon, niin matka itseeni on vasta alussa.  Terapiassa saan eväät ja ohjeet parempaan huomiseen, se miten käytän näitä on ihan oma valintani. Elämä epävakaana ei edelleenkään ole helppoa, ei dkt sitä sairautta poista. Eläminen sairauden kanssa vaan vähän helpottuu. Olen vasta aivan matkani alussa, mutta omasta mielestäni oikeaan ja hyvään suuntaan menossa.

Mitä sitten dkt:n jälkeen? No, suunitelmana oli ihan psykoterapiaan meno. Lapsuudessani ja nuoruudessani on paljon  asoita, joita en ole käynyt läpi ja joista en ole ollut valmis päästämään irti. Nämä asiat ovat paljon mielessä, ja nyt alkaa olemaan se aika kun olisin valmis asiat selvittämään. Varmasti dkt:sta saatu apu auttaa käsittelemään tunteita näistä asioista. Rankka polku siis vielä edessä, mutta nyt olen varmempi kuin koskaan että jaksan ja pystyn sen polun  rämpimään läpi vahvempana kuin koskaan!

-Suvi

Ruokaa ja ruokaa!!

Nyt, kun ruoka ja paino asiat ovat taas ajankohtaisina raskauden myötä niin ajattelin palata näihin.

Edellisissä postauksissa johon pääsette tästä ja tästä, käsittelen ruokaa, siihen suhtautumista sekä omaa syömistäni.

Tunnesyöminen on edelleen ongelmana, enkä usko siitä koskaan kokonaan eroon pääsevänikään. Olen oppinut käsittelemään tunteita ihan uudella tavalla dkt:ssä ja tunnesyönti on vähentynyt. Olokin on parempi henkisesti, joten tästä noidankehästä päästiin, ainakin hetkeksi.

Äitiysneuvolassa jouduin vaa`alle. Kerroin neuvolassa tämänhetkisestä elämästäni, epävakaudesta ja masennuksista. Kerroin myös lihomisesta ja sen tuomasta häpeästä. Luku järkytti, silloin vannoin että tämän raskauden aikana kiloja ei tulisi montaa lisää ja hyvin on lupaus pitänyt. Olin viime neuvolassa laihtunut joitain satoja grammoja. Jännittää seuraava käynti, miten on kilojen laita. 

Ruokailuvälini on nykyään aikalailla tasan 3h. Tämän jälkeen iskee pahoinvointi. Olen pienentänyt annoskokoani reilusti, syön rauhallisesti ja juon paljon vettä.  Eli siis sinänsä asiat ovat ihan hyvin, mutta se mikä ongelmia tuottaa on mielihalut.
Haluan kaikkea mitä nään, jos nään mainoksen vaikkapa subwaysta niin sinne on päästävä. En toki useimpiakaan näistä mielihaluista toteuta, mutta joitain kyllä. Olen sallinut sen itselleni, niin tämä ei kaikki tunnu kauhealta rangaistukselta.

Tässä esimerkki yhdestä lounaasta. Oli kiire, en kerennyt salaattia tekemään.
Kasviksia, muutama peruna, possun leike ja bearnaiskastiketta. 

Bussimatkoista koituvan pahan olon pelastus. Jos paha olo bussissa yllättää, pakko syödä jotain niin en oksenna.

Esimerkki aamupala tyttäreni osalta. Omani näyttää nykyään hyvin paljon samalta, ellen syö rahkaa ja mehukeittoa.
Puuron sekaan laitan voita, en hilloa.

Maailman parasta kanasalaattia. Tätä voisin syödä vaikka jokapäivä, ja niin paljon kuin vain jaksaa.
Hyvää, täyttävää ja terveellistä. Tästä versiosta puuttuu vielä kanat. Grillattu broisku paloteltuna.

Tässä pieniä esimerkkejä ruuista. Ihan perus kotiruokaa syyään. Joka toinen viikko kun lapsi on kotona, on ateria rytmi tietenkin säännöllisempi ja ateriat värikkäämpiä, niin pysyy tytön mielenkiinto ruokaa kohtaan hyvänä.
Ravitsemusterapeutilla käynti auttoi ruua ja minun väliseen suhteeseen. Tajusin, että omilla valinnoillani mm. alkoholin suhteen lihoin hirveän määrän puolessa vuodessa, mutta nyt asialle en minkään voi, raskaana kun en ala laihduttamaan.  Ainoastaan voin ajatella, että ruoka on nyt tärkeää pitää monipuolisena ja mahdollisimman terveellisenä niin ei tarvitse kärsiä raskausdiabeteksestä ja muista lihomisen vaivoista.
Odottelen uutta aikaa ravitsemusterapeutille, mutta kun kotkassa on tilanne kovin huono heidän kannaltaan, niin saattaa aika venyä hyvin hyvin pitkälle. 
Toivotaan, että raskauden jälkeen jatkan säännöllistä syömistä ja suhteellisempia annoskokoja. Eikai se liikkuminenkaan pahitteeksi olisi!

Paljon on teille tullut raskauden aikana kiloja? Kuinka iso vauva ollut?
Meillä n.30kg vauva oli 49cm ja 3445g. Eli siis paljon,

-Suvi

Hormonihirviö

Pieni hetki kulunut  taas viime kirjottelusta, johtuen siitä kun en enää jaksanut kirjoittaa tekstejä puhelimella. Nyt sain vihdoinkin tietokoneen hommattua.
Raskaus etenee kivasti ja suhteellisen kivuttomasti, pieniä kohdun kasvukipuja tietenkin mutta muuten ollut tähän asti helppo raskaus. Raskausviikko 17 menossa, maha hieman pyöristynyt ja ekat vauvahankinnat tehty. Liikkeitä olen alkanut tuntemaan useammin ja hieman voimakkaampinakin.

Vaikka raskaus on mennyt fyysisesti hyvin ja helposti, niin psyykkisesti sitten hormonit kiusaa senkin edestä. Muutenkin kun on epävakaa ja ajatukset ja tunteet heittelevät paljon niin nyt on tunnemyrskytkin paljon pahempia. Saatan olla hyvällä tuulella ja seuraavaksi saatan itkeä, huutaa ja raivota ilman mitään syytä. Olenkin yrittänyt miehelle selittää ja sanoa tunteitani ääneen, mutta ihan aina ei kerkeä ennenkuin tulee jo reagointi. Itken myös tavallista enemmän sekä haluan kaiken hetinyt..
Ei ole helppoa olla raskaana ja epävakaa samaan aikaan. Nyt on dkt:ssa opituista taidoista ollut paljon apua, en tiedä miten selviäisin näistä hormonien ja tunteiden heittelyistä ilman.
Toinen raskauden aikainen "onglma" on mielihalut/mieliteot. Itkin yksi ilta sohvalla kun teki mieli kaikkea mitä näin tai kuulin. Onneksi mies ei ryntää kauppaan jos sanon että haluan suklaata, koska 5minuutin päästä en halua enää suklaata vaan heseaterian, 5minuutin päästä tästä en halua enää mitään, vaan kaikki vettä kiinteämpi oksettaa..
En väitä että itselläni olisi helppoa näiden mielihalujen sekä hormonimyrskyjen kanssa, mutta ei ole kyllä tuolla miehelläkään. Ihme että jaksaa vielä katsella, itse en luultavasti katselisi. :D

Pienen pienet tossut odottavat syyskuista käyttäjää :)

Dkt- ryhmää on kohta takana 7kuukautta, diagnoosin saamisista on vuosi. Vaikka tähän jaksoon mahtuu todella huonoja kausia masennuksien ja väsymysten kanssa, väittäisin nyt olevani onnellisempi kuin aikoihin. Minulla on asiat hyvin. On turvallinen, ihana mies. Ihana koti, maailman ihanin näsäviisas lapsi, toinen tulossa. Olen saanut itselleni rakennettua sellaista ympäristöä jossa on hyvä ja turvallinen olla. Tiedän, että mies ei lähde raivareideni takia, vaan tukee ja kestää yhdessä mun kanssa ylä- ja alamäet.
Diagnoosin saatuani, pelkäsin tulevaa. Pelkäsin leimaa hulluudesta, pelkäsin ihmisten reagointia tähän kaikkeen. Jotkut on sitä mieltä, että käytökseni on oma valinta ja sairaudella ei ole osuutta asiaan mutta he eivät tiedä paremmin. Minä tiedän, tiedän että opin hallitsemaan tunteitani ja raivareitani, vielä en sitä täydellisesti osaa. Olen paljon tässä 7kk:dssa oppinut ja kehittynyt.
Jotkut ihmiset ovat sitämieltä että mielialasairaudet ovat tekosyy olla pois töistä ja jäädä kotiin vaan lusmuilemaan. Olen kesästä asti ollut kotona, mutta kahden viikon päästä menen töihin, nyt olen kykeneväinen siihen. Aikaisemmin en ole ollut.
Olen vihdoinkin hyväksynyt sen, että olen epävakaa, olen  AD/HD, mutta olen myös se sama vanha Suvi, jolla on vain muutoksen tuulet elämässä tällähetkellä. Kaikki eivät sitä muutosta kestä, mutta se ei ole minun vikani. Olen oppinut olemaan armollisempi itselleni sekä olen oppinut myöntämään omat vajavaisuuteni, virheeni ja puutokseni. Kukaan täällä ei ole täydellinen, epävakailla se on vain hankalampi hyväksyä, ainakin minulla oli.
Tuomitsemattomuus itseä & muita kohtaan on ollut hankalin tähän astisista Dkt termeistä ja harjoituksista. Mutta myös yksi tärkeimmistä. Alan pikkuhiljaa oppia olemaan tuomitsematta, ja siitä olen ikuisesti kiitollinen.
Hieman syvällisempiä mietteitä tähän iltaan.


Jos teillä on jotain postaustoiveita, niin kommentoikaa toki, Muutenkin kiinnostaisi saada palautetta blogin tasosta. Hauskaa kevään alkua!

-Suvi