Häpeä ja ahdistus

Johan mä kaikki kaksi päivää voinkii hyvin, jaksoin tehdä ruokaa, leipoa, siivota, leikkiä muksun kanssa jne. En nukkunut päiväunia, olin paremmalla tuulella eikä ahdistanut.
No, äsken se iski taas kuin salama kirkkaalta taivaalta. Muistutus siitä että olen sairas ja tällähetkellä tuntuu myös siltä että jos voin hyvin, asiat menee aina vähän huonommaksi mitä ne oli jo.
Tiedostan että kun suutun niin huudan ja paiskon ovia, unohdan kokonaan että asumme kerrostalossa. Arvasin sen päivän koittavan, kun naapurit huomauttavat asiasta ja se päivä koitti tänään. Mielialani romahti, tunteet iski pintaan, ahdistus, sydämen tykytykset ja muut fyysisetkin oireet palasivat hyvin voimakkaina. Häpeä on kova, mutta kovemmin iski se että valitus tapahtui anonyymisti heippa- lapulla. Olisin halunnut ehkä keskustella tästä asiasta viestin jättäjän kanssa, nyt se on mahdotonta. Lappukaan ei ollut kirjoitettu kauniiseen sävyyn, ymmärrän tämän, mutta silti, anonyymisti. En ymmärrä että miksi, tulen toimeen talon asukkaiden kanssa ja olemme monien kanssa paljon keskustelleetkin asioista kuin asioista niin oudolta tuntuu.

Tiedän ongelman, tiedän että asian on muututtava. Tiedän jopa miten! Olen huutamatta ja suuttumatta. Ongelmanhan tästä tekee se, että koen kaikki tunteet hyvin voimakkaana, kiihdyn 0-100 sekunnissa enkä mieti mitä sitten tapahtuu.
Nyt päälimmäisenä tunteena on häpeä sekä äärimmäinen viha itseään kohtaan. Miksi en hallitse tunteitani, miksi en hallitse itseäni. Tämä on sellainen hetki kun vihaan tätä sairautta sekä itseäni todella paljon.
Täältä nouseminen taas vie aikansa, vie paljon voimia tuntea näin ja miettiä näitä asioita. Nyt taidan painella suihkuun rauhoittumaan ja sieltä nukkumaan.

Fiilis vahva tämä

-Suvi

Joulua Joulua

Noniin, taas kerkee ja jaksaa tännekii kirjottaa. Tässä on menny nyt paripäivää aikalailla vaan kotona maaten ja joulujuttuja suunitellen ja miettien.
Mä itse rakastan joulua. Rakastan sitä tunnetta, lasten riemua ja onnellisuutta. Lapsista huokuu sellainen joulun taika- tyyppinen fiilis, mikä saa mut ainaki ihan super hyvälle tuulelle!
Tykkään panostaa jouluun, tänäkin vuonna vaikka en aluksi uskonut jaksavani.
Pikkuhiljaa jouluvalot on päässy ikkunoihin, kynttilät ja sohvatyynyt vaihtuneet punaisiin. Verhoja en tänävuonna vaihda, harmaavalkoset saa nyt luvan käydä.
Joulukuusi&koristeet vielä puuttuu mutta pikkuhiljaa tässä hommailen, kun paljon "joutuu" uutta ostamaan.

Mä rakastan yli kaiken valoja ja kynttilöitä, voisin ostaa aina vaan lisää ja lisää. Onneksi on sentään yksi järjen ääni tässä talossa (mies..) joka rajottaa tätäkin touhua.
Tämän jouluaaton lapsi on isällään ja me vietetään aatto miehen porukoilla. Jännää, en ole ikinä viettänyt joulua muualla kuin omassa kotona tai oman perheen parissa. Ajatus aluksi saattoi vähän tuntua oudolta, mutta pian tähänkin tottui.
Joululahjoista sen verran, että muksulta tuli n.miljoona toivetta ja äidille iski valinnanvaikeus mitä hommata. Onneksi on iso suku niin ei tarvitse itse hirveästi ostaa. Miehelle on pari lahjaa jo tiedossa, mutta tarvitsisin vielä ainakin yhden. Ideoita kenelläkään? Urheileva mies, käy salilla, ui, lenkkeilee ja pyöräilee. Tykkää pelata biljardia. Ja kyllä, kaikki noihin harrastuksiin liittyvät oheistuotteet löytyy jo, joten hieman hankalaa.

Nähtiin joulupukki, voi toisen riemua :)
Harmi vaan kun on lumeton kuva..

Haluaisin kuulla teidän jouluperinteistä, ruuista ja miten jouluun valmistaudutte.

-Suvi

Koulukiusaaminen

Ainainen aihe, mutta hyvin tärkeä ja iso osa nykyajan koulunkäyntiä.
Itse olen koulukiusattu aina ensimmäisestä luokasta amiksen viimeiseen luokkaan. Olen aina ollut hieman outo, oman tieni kulkija enkä ole miettinyt mitä puhun ja sanon. Saattaa myös olla että kotiolot vaikuttivat asiaan, mitä en täälä enempää rupea avaamaan.

Muistan miten olen pienenä halunnut olla keskipiste kaikessa. Olen perheen nuorin, osittain hemmotelluin sekä varmaan  omapäisin.
Tätä tapahtui myös koulussa. Halusin huomiota, hommasin sitä tavalla tai toisella. Yleensä en hyvällä tavalla, joten osaksi saan syyttää itseäni huonosta kohtelusta koulussa.
Vaikka olen ollut erilainen, en silti mielestäni ansaitse mm.roskiksia päälleni, naamalle räkimistä, fyysistä potkimista/lyömistä, haukkumista huoraksi ja perättömien huhujen levitystä. Vai ansaitsenko? Olenko tosiaan ollut niin paha ihminen että joka päivä, n.12vuotta ansaitsee tuota samaa kohtelua? Tuskin, enkä usko että kukaan on.
Toki 12 vuoden aikana kiusaamistapa muuttui, mutta paikkakunnasta ja koulusta riippuen kiusaaminen jatkui.
En omistanut uusia muotivaatteita, en uusimpia puhelimia jne härpäkkeitä. Siitä se alkoi, loppujenlopuksi jos muuta ei enää keksitty, alettiin haukkua ulkonäköä. Minkä minä sille voin että näytän tietyltä? En minkään. Perhekodille muutettuani pienelle kylälle kiusaaminen sai ihan uuden levelin. Nyt sitä tapahtui useammin, pahemmin. Skootterini rikottiin jotta en pääsisi koulusta kotiin, keksittiin uusia "lempinimiä" joista osa muistetaan vieläkin. Tämä koko 12 vuoden piina sen takia että olin oma itseni? Kyllä, olen persoonana sellainen että minusta joko tykkää tai sitten ei. Olen kärkäs mielipiteissäni, puhun suoraan, en pukeudu/meikkaa massan mukana, enkä luultavasti koskaan tule tätä tekemäänkään. Muut fanitti pikku G:tä, minä hanoi rocksia, hiukset aina takussea ja vaatteet valittiin sillä perusteella jotka sattui käsiin ensimmäisenä. Mutta mitä sitten? En edelleenkään ollut paha. Enkä ole. Koskaan en ole kenellekkään halunnut tieten tahtoen pahaa, aina tsempannut porukkaa ja aina toivonut hyvää. Tämä kaikki oli siis syynä kiusaamiselle, en vain ymmärrä että miksi. Kiusaaminen luultavasti jatkui paikkakunnasta ja koulusta riippumatta, koska koulukiusatun leima jää päälle. Kun kiusaaminen alkaa, ei kiusattu enää uskalla olla missään kohtaa oma itsensä, jolloin se leima siirtyy koulusta toiseen, vaikka miten kiusattu yrittäisi. Näin tapahtui kohdallani.
Väitän, että epävakauteni yksi iso syy on juurikin koulukiusaaminen. Se on jättänyt ison arven minuun, ja varmasti tulee vaikuttamaan minuun aina.

Jos joku koulukiusaaja, entinen tai nykyinen lukee tätä niin lopeta, tai pyydä anteeksi jo tapahtunutta. Se ei poista tekoa, mutta auttaa kiusattua pääsemään yli tapahtuneista.
Itse olen antanut anteeksi kaikille jotka ovat sitä tulleet pyytämään enkä kanna kaunaa enää. Mutta miettikääpä, jos teidän lapsillenne tapahtuisi tämä sama? Miettikää omalle kohdalle, mitä tunteita herättää?

-Suvi